Ajankohtaista
Haemme lakiasiainjohtajaa vakituiseen työsuhteeseen OAJ:lle. Haku päättyy 2.4. Rekrytointi toteutetaan yhdessä MPS:n kanssa.
10.03.2023 UutinenKuluvan vuoden aikana on jo ehditty neuvotella sekä toisen vuoden palkkaratkaisuista että kokonaan uusista sopimuksista. Työmarkkinakierros on osoittautunut haastavaksi, joten OAJ:n erityisasiantuntija Riina Mäkelälammi muistuttelee blogikirjoituksessaan järjestövalmiuden tärkeydestä myös tänä keväänä.
09.03.2023 BlogiOAJ yhdessä nuoriso- ja opiskelijajärjestöjen kanssa haluaa tarjota ratkaisuja nuorten työ- ja opiskelukyvyn ylläpitämiseen ja parantamiseen. Korona-aika syvensi nuorten kokemaa kuormitusta ja pahensi mielenterveyden haasteita etenkin jo ennestään vaikeassa asemassa olevien nuorten keskuudessa. Haasteet heijastuvat myös kouluissa ja oppilaitoksissa työskentelevien opettajien työoloihin.
08.03.2023 NäkemysViime viikon perjantaina syntyi neuvottelutulos verrokkialojen vaikutuksesta kunta- ja hyvinvointialan sopimuskorotuksiin. Neuvottelutulos on nyt hyväksytty kaikkien osapuolten hallinnoissa. – Olen todella tyytyväinen, että verrokkialojen kytkös toteutuu täysimääräisenä, sanoo OAJ:n puheenjohtaja Katarina Murto.
07.03.2023 UutinenPeruskoulu on nyt kaikkien huulilla. Näin pitää ollakin. Tämä oli tavoitteemme, kun viime vuoden keväällä ryhdyimme OAJ:n toimistolla suunnittelemaan, millä asioilla lähdemme kohti seuraavaa eduskuntavaalikautta ja hallitusohjelmaa. Erityisasiantuntija Pauliina Viitamies kertoo, missä perusopetuksen kysymyksissä OAJ pyrkii vaikuttamaan tulevaan hallitusohjelmaan.
07.03.2023 BlogiJokainen meistä kaipaa työssään tukea ja ajatusten vaihtoa. Mutta mistä löytää keskustelukumppani, jos on työpaikalla ammattinsa ainut edustaja?
04.03.2023 UutinenPoliittiset päättäjät osoittivat tukensa ammattijärjestöjen asemalle OAJ:n tuoreessa kyselytutkimuksessa. Vastaajat kannattivat vahvasti muun muassa yleissitovia työehtosopimuksia.
03.03.2023 UutinenValkeakosken ammattiopistossa haluttiin sujuvoittaa opettajien arkea. OAJ:n työhyvinvointirahaston tukema VAAO-syke-hanke edistää yhteistyötä ja tukee pedagogista hyvinvointia.
03.03.2023 UutinenNeuvottelut yliopistojen työehtosopimuksesta jatkuvat 13. maaliskuuta. Koska osapuolet eivät päässeet 1.3. yhteisymmärrykseen palkankorotuksista, nyt neuvotellaan myös työehdoista ja sopimuskauden pituudesta.
02.03.2023 UutinenEduskunnan apulaisoikeusasiamies antoi lokakuussa 2022 ratkaisupäätöksen OAJ:n tekemään kanteluun, joka koski Opetushallituksen (OPH) epäselviä ja virheellisiä ohjeistuksia oppilaan erityiseen tukeen. OPH on nyt ilmoittanut oikeusasiamiehelle poistaneensa virheelliset ohjeistukset verkkosivuiltaan ja valmistelevansa oppimisen tukeen uusia tukimateriaaleja. OAJ:n mielestä näissä tukimateriaaleissa on annettava selkeät ohjeet kunnille siitä, miten oppimisen tukea ja etenkin erityiseen tukeen kuuluvaa erityisopetusta lainmukaisesti järjestetään.
01.03.2023 UutinenAktiivisena yhteiskunnallisena kommentaattorina tunnetun Mika Aaltolan mielestä opettajilla on keskeinen rooli kansalaiskasvattajina, yhteiskunnallisen mielenkiinnon herättäjinä ja monimutkaisen maailman selittäjinä. Hänen oma tutkijanuransa nojaa 30 vuoden opiskeluun, joka jatkuu edelleen.
01.03.2023 UutinenVerrokkialojen kustannusvaikutuksista kunta- ja hyvinvointialojen sopimuskorotuksiin neuvotellaan yhä
28.02.2023 UutinenVarhaiskasvatuksen lainsäädäntö on niin tulkinnanvarainen, etteivät lapset saa tarvitsemaansa tukea. Laki ei turvaa varhaiskasvatuksen erityisopettajaa tuen tarpeen arviointiin ja suunnitteluun. Se ei myöskään takaa millään tuen tasolla erityisopettajan antamaa tukea ja opetusta.
27.02.2023 BlogiMiten rakentaa yhteiset pelisäännöt? Kuinka huolehtia työhyvinvoinnista muutoksen keskellä? Hallitulla hyvinvoinnilla, vastaisi Laurentius-koulu Lohjalta.
25.02.2023 UutinenOpettajiin kohdistuvat ihmisoikeuksien rikkomukset ovat arkitodellisuutta monessa maassa. Itse todistimme yhtä loukkausta Filippiineillä. Siellä opettaja-aktiivit ovat jopa valmiita vaarantamaan oman henkensä tehdäkseen maailmaa paremmaksi paikaksi muille opettajille.
24.02.2023 Blogi