Ajankohtaista
Haemme arkisto- ja tiedonhallinnan asiantuntijaa määräaikaiseen projektityöhön ajalle 1.3.-31.12.2023. Haku päättyy 15.2.
06.02.2023 UutinenTeknologiateollisuuden ja kemianteollisuuden neuvottelutuloksella on vaikutuksia myös kunta-alan opettajien palkkoihin. Juko ja Jau edellyttävät, että neuvottelut kunta- ja hyvinvointialueiden tämän ja ensi vuoden sopimuskorotuksista aloitetaan viipymättä työnantajan edustajan KT:n kanssa.
06.02.2023 UutinenSuomen osaajapulan ratkomiseen tarvitaan sekä lisää korkeakoulutettuja suomalaisia että kansainvälisiä osaajia, sanoo suomalaisen talouspolitiikan grand old man Martti Hetemäki. Hänestä satsaukset tutkimusrahoitukseen olisivat välttämättömiä sekä talouskasvun että Suomen houkuttelevuuden turvaamiseksi.
01.02.2023 UutinenOAJ:n jäsenistä yksityisen sosiaalipalvelualan sopimuksen piiriin kuuluvat yksityisissä päiväkodeissa työskentelevät varhaiskasvatuksen opettajat, erityisopettajat ja päiväkodin johtajat. Jos sopua palkoista ei saada maaliskuun 15. päivä mennessä, voidaan työehtosopimus irtisanoa päättymään huhtikuun loppuun.
31.01.2023 UutinenSekä yksityisen että julkisen sektorin palkansaajia edustavat JHL ja OAJ vaativat toimialakohtaisia ratkaisuja palkkaneuvotteluihin. Vientivetoista mallia ei ole, vaikka sitä väkisin yritetään ajaa eteenpäin. Kaikkien muiden alojen palkkaneuvottelut ovat jumiutuneet, kun työantajat odottavat teollisuuden palkkaratkaisua.
31.01.2023 TiedoteKolmen vuoden odotuksen jälkeen opetusalan suurtapahtuma Educa järjestettiin jälleen livenä Messukeskuksessa. Tapahtumassa oli ennätysmäärä näytteilleasettajia ja ohjelmanumeroita.
30.01.2023 UutinenTuoreen Sivistyskatsaus 2023 -selvityksen mukaan väestön osaamista tulisi kasvattaa. Nuorten koulutustaso on laskenut huolestuttavasti, ja työikäisen väestön koulutustaso laskee tulevaisuudessa alle OECD-maiden keskitason.
30.01.2023 BlogiOppimisen tuen ongelmia korjataan seuraavalla hallituskaudella. Näin tapahtuu, jos puoluejohtajien OAJ:n vaalitentissä osoittama yksimielisyys kantaa yli eduskuntavaalien hallitusohjelmaan saakka.
28.01.2023 UutinenEspoolainen kasvatustieteen tohtori ja opetusneuvos Martti Hellström on saanut Vuoden koulutusvaikuttaja 2022 -tunnustuksen. Tunnustuksen myönsi OAJ:n hallitus. Hellströmiä kuvataan koulutuksen ja kasvatuksen moniottelijaksi, jonka sydän sykkii koulumaailmalle.
27.01.2023 TiedoteOpetus- ja kulttuuriministeriössä harkitaan rahoituksen siirtämistä ammatillisesta koulutuksesta korkeakoulutukseen. OAJ:n koulutuspolitiikan johtaja pitää suunnitelmaa tyrmistyttävänä, sillä Suomi tarvitsee sekä ammatillisia osaajia että korkeasti koulutettuja.
27.01.2023 UutinenOpetushallitus julkaisi tänään Ei kaikelle väkivallalle -sivuston. – On erittäin tärkeää, että päiväkoteja, kouluja ja oppilaitoksia tuetaan kiusaamisen, häirinnän, väkivallan ja syrjäytymisen ehkäisemisessä ja niihin puuttumisessa kaikin tavoin, OAJ:n koulutuspolitiikan johtaja Nina Lahtinen toteaa.
26.01.2023 UutinenHaemme koulutuspoliittiseen edunvalvontatyöhön toisen asteen ammatillisen koulutuksen erityisasiantuntijaa toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen. Haku päättyy 15.2.
25.01.2023 UutinenHaemme yhteistyöhakuista ja helposti toimeen tarttuvaa assistenttia vuorotteluvapaasijaisuuteen ajalle 1.3.2023 - 31.8.2023. Haku päättyy 3.2.
25.01.2023 UutinenMillaisella osaamisella Suomi pärjää nyt ja tulevaisuudessa? Miten koulutuksella saadaan maamme uuteen nousuun? OAJ kysyy, puoluejohtajat vastaavat lauantaina Educan Visio-lavalla. Tenttiä voi seurata suorana OAJ:n sivuilla.
25.01.2023 UutinenOAJ hakee yhteistyöhakuista ja helposti toimeen tarttuvaa vahtimestaria työsuhteeseen 1.3.2023 alkaen tai sopimuksen mukaan. Hakuaika päättyy 13.2.
25.01.2023 Uutinen