Ajankohtaista
Myös opettajilla ja opetusalalla toimivilla on oikeus työssään tasa-arvoiseen ja yhdenvertaiseen kohteluun. Tasa-arvoa voidaan edistää työpaikoilla tapahtuvissa kohtaamisissa ja toimia siten, että jokainen työyhteisön jäsen tuntee olevansa tervetullut töihin omana itsenään, kirjoittaa OAJ:n puheenjohtaja Katarina Murto.
01.06.2022 BlogiOAJ:n työhyvinvointirahastolle jätettiin vuoden 2022 haussa yli 200 hakemusta. Kehitysjohtaja Jari Cavernelis pitää määrää hyvänä. Laaja kiinnostus on yksi osoitus OAJ:n rahaston tekemän työn tarpeellisuudesta.
18.03.2022 UutinenOAJ:n työhyvinvointirahaston 2022 avustusten hakuaika päättyy perjantaina 11. maaliskuuta. Rahasto jakaa tukea jäsentensä työhyvinvoinnin edistämiseen nyt toista kertaa. Varalan urheiluopistossa on rahaston tuella edistetty hyvinvointia tiimiorganisaatiossa.
09.03.2022 UutinenLuokanopettaja Jussi Häikiö on nähnyt koulumaailmaa yli 20 vuoden ajan ja tunnistaa opetustyön muuttuneen vuosi vuodelta vaativammaksi. Jussi peräänkuuluttaa opettajien työlle lisää arjessa näkyvää arvostusta, kuten pienempiä ryhmäkokoja sekä palkkatasoa, joka vastaa työn vaativuutta.
24.02.2022 UutinenSuomalaiset tuntevat Jukka Jalosen Leijonien päävalmentajana. Harvempi tietää, että hän on alun perin opiskellut opettajaksi. Jalonen sanoo arvostavansa opettajia todella paljon ja tuo esiin huolta opettajien jaksamisesta.
18.02.2022 UutinenOAJ osallistui torstaina 17.2. eduskunnan lakivaliokunnan järjestämään julkiseen kuulemiseen kansalaisaloitteesta, joka vaati koulukiusaamisen kirjaamista rikoslakiin. OAJ ei kannata koulukiusaamisen kirjaamista rikokseksi. Se muuttaisi koulun henkilökunnan roolin kiusaamiseen puuttumisessa entistä epäselvemmäksi. Poliisitutkinnat myös kestävät pitkään, vaikka kiusaamisessa tarvitaan välitöntä puuttumista. Rikosvastuu alkaa 15-vuotiaana ja rikosten selvittäminen kuuluu poliisille.
17.02.2022 LausuntoOpetusalan henkilöstön kokemukset työoloista ovat heikentyneet entisestään, kertoo tänään julkaistu OAJ:n tekemä Opetusalan työolobarometri. Työn määrän kasvu ja työn pirstaloituminen sekä läikkyminen vapaa-ajalle aiheuttavat opettajille työkyvyn alenemista ja työstressiä. OAJ nostaa erityisesti työn määrän vähentämisen ja työhyvinvoinnin parantamisen pöydälle kevään sopimusneuvotteluissa.
16.02.2022 UutinenOAJ:n työhyvinvointirahaston vuoden 2022 avustusten hakuaika on 17.1.-11.3. Tukea myönnetään uusiin eli tänä vuonna alkaviin hankkeisiin.
17.01.2022 UutinenOAJ:n työhyvinvointityöryhmä perehtyi loppuvuodesta Fiilismittarin kuluvan vuoden tuloksiin ja nostaa vuoden viimeisessä yhteisblogissaan asioita, jotka ovat parantuneet tai joita pitäisi opetusalalla edelleen parantaa.
29.12.2021 BlogiEllei paikallinen edunvalvoja enää jaksa, siitä kärsii pahimmillaan iso joukko jäseniä. Siksi on tärkeää tukea luottamusmiehiä ja työsuojeluvaltuutettuja työssään. Uudenmaan alueyhdistys käynnistää paikallisten edunvalvojien tukemisprojektin, johon se sai 15 000 euron avustuksen OAJ:n työhyvinvointirahastosta.
21.12.2021 UutinenJos päiväkodit, koulut ja oppilaitokset halutaan pitää auki, myös turvallisuusasioissa on otettava kaikki hyväksi havaitut keinot lopultakin systemaattisesti käyttöön. Toisin kuin valtiovalta ohjeistaa ja linjaa, esimerkiksi päiväkodin lapsiryhmiä yhdistetään joululoman aikana.
17.12.2021 UutinenKuluneen puolentoista vuoden aikana yliopistoissa on keskusteltu työhyvinvoinnista enemmän kuin pitkään aikaan. Työhyvinvointiin välillisesti tai välittömästi liittyneitä kyselyjä ovat tehneet niin työnantajat, ammattijärjestöt kuin opiskelijajärjestötkin.
30.11.2021 BlogiOAJ tekee kahden vuoden välein opetusalan työolobarometrin, jossa selvitetään opetusalan ammattilaisten työhyvinvointia, työoloja ja turvallisuutta. Kysely on lähetetty satunnaisotannalla 8 000 OAJ:n ja FSL:n jäsenelle viime viikolla.
26.11.2021 UutinenTänään julkistettu Rehtoribarometri 2021 -tutkimus kertoo, että vastuu koulutuksen jatkumisesta pitkittyneen pandemian kriisioloissa on jäänyt pitkälti rehtoreiden harteille, ja kuluneen vuoden aikana heidän uupumuksensa on syventynyt ja kroonistunut. Myös työn imu on romahtanut vuoden takaisesta.
25.11.2021 UutinenOAJ:n työhyvinrahaston tukemilta hankkeilta toivotaan yhteistyötä työnantajien kanssa. Työantajan kumppanuus hankkeessa on korottava tekijä, kun ensi vuoden avustuksista päätetään. Se ei ole kuitenkaan ehtona, vaan tukea voi saada vastakin myös ilman työnantajayhteistyötä
23.11.2021 Uutinen