• Opettaja-lehti logo
  • OAJ-areena logo

Ajankohtaista

Varhaiskasvatuksen resurssiongelmat eivät voi tulla enää yllätyksenä kuntapäättäjille

Useat kasvukeskukset ovat painineet varhaiskasvatukseen liittyvien ongelmien kanssa jo pitkään. Lapsimäärän kasvu, varhaiskasvatuksen opettajapula, puutteelliset tilat ja kurjat työolot eivät ole enää yllätyksiä kuntapäättäjille. Selvitysten ja keskustelujenkaan jälkeen resurssitilanteeseen ei ole tullut muutoksia, vaan tilanteen on annettu olla ennallaan tai jopa pahentua. Tämä on saanut myös huolestuneet lasten vanhemmat liikkeelle Helsingissä.

16.01.2023 Uutinen
Suomen ykköspoliitikot pääsevät ihan uudenlaiseen tenttiin – kerro, mitä haluaisit kysyä!

Eduskuntavaalien alla suurten puolueiden puheenjohtajilla on edessään ihan uudenlainen televisiotentti, jossa kysymyksiä esittävät koululaiset. Lisäksi puoluejohtajat pääsevät vastaamaan opettajia askarruttaviin kysymyksiin OAJ:n omissa sisällöissä. Nyt OAJ:n jäsenillä on mahdollisuus osallistua sisältöjen suunnitteluun.

09.12.2022 Uutinen
Puolueilta vahva tuki: Varhaiskasvatuksen opettajankoulutuspaikkoja lisättävä

Varhaiskasvatuksen opettajankoulutuksen aloituspaikkamäärän nostamiselle on vahva tuki kaikilta eduskuntapuolueilta. OAJ teetti Aula Research -yhtiöllä selvityksen, jossa kysyttiin kaikkien puolueiden päättäjiltä, pitääkö varhaiskasvatuksen opettajien saatavuus tulevaisuudessakin varmistaa lisäämällä yliopistojen opettajankoulutuksen aloituspaikkamäärää.

29.10.2022 Tiedote
Varhaiskasvatuksen epäkohtien ilmoitusvelvollisuus ei toimi

Henkilöstön ilmoitukset varhaiskasvatuksen epäkohdista johtavat vain harvoin korjaaviin toimenpiteisiin. Tämä ilmeni OAJ:n selvityksessä, jossa varhaiskasvatuksen opettajilta ja päiväkodinjohtajilta kysyttiin, kuinka lain edellyttämä epäkohtien ilmoitusvelvollisuus toimii.

21.10.2022 Tiedote
Lasten osallistumista laadukkaaseen pedagogiseen varhaiskasvatukseen on edistettävä suunnitelmallisesti

Hallitus on päättänyt ensi vuoden budjettiin liittyen alentaa pysyvästi varhaiskasvatuksen asiakasmaksuja. Varhaiskasvatuksen asiakasmaksuja alennettaisiin nostamalla tulorajoja 33 prosenttia. Kuntien asiakasmaksutuottojen arvioidaan alenevan noin 70 miljoonaa euroa. Tämä kompensoitaisiin kunnille kohdistamalla heille aiempaa suurempi osa yhteisöveron tuotosta.

14.10.2022 Lausunto
OAJ kannattaa valtion korvaavan kunnille tilapäistä suojelua hakevien tai saavien-, kansainvälistä suojelua hakevien- tai ilman oleskeluoikeutta olevien lasten varhaiskasvatuksen järjestämisen kustannuksia

Hallitus esittää kunnille valtionavustuksella korvausta varhaiskasvatuksen järjestämiseen tilapäistä suojelua hakeville tai saaville lapsille, kansainvälistä suojelua hakeville taikka ilman oleskeluoikeutta oleville lapsille, joilla ei ole Suomessa kotikuntaa.

14.10.2022 Lausunto
Tehdään yhdessä tulevaisuudenkestävä Suomi

Eduskuntavaalit ovat OAJ:n jäsenelle tärkeät. Vaaleissa ja niiden pohjalta neuvoteltavassa hallitusohjelmassa linjataan jälleen neljäksi vuodeksi alamme keskeisistä suuntaviivoista, lakihankkeista ja myös rahoituksesta. OAJ vaikuttaa siihen, että päätöksissä kuullaan opettajien ääntä, kirjoittaa koulutuspolitiikan päällikkö Jaakko Salo.

05.10.2022 Blogi
OAJ:n keinot varhaiskasvatuksen opettajapulan ratkaisemiseksi

Varhaiskasvatuksen opettajapula on ratkaistavissa. Näin ongelmat ratkaistaisiin OAJ:n mukaan.

27.09.2022 Näkemys
OAJ pitää välttämättömänä, että valtio korvaa kunnille tilapäistä tai kansainvälistä suojelua hakevien tai saavien sekä paperittomien lasten varhaiskasvatuksen kustannuksia

Varhaiskasvatusta rahoitettaisiin valtionavustuksella, sillä nämä lapset eivät kuulu peruspalvelujen valtionosuuden piiriin.

06.09.2022 Lausunto
OAJ on pettynyt budjettiriihen tuloksiin ja tyrmistynyt hallituksen haluttomuudesta löytää kasvavaan opettajapulaan ratkaisuja

OAJ on pettynyt, että hallitus ei budjettiriihessä saanut aikaan päätöstä varhaiskasvatuksen opettajien koulutusmäärien nostosta. Sen sijaan varhaiskasvatusmaksuja alennetaan pysyvästi ja kotihoidontukeen tehdään korotus. Tämä osoittaa, että hallitus ei ollut valmis tekemään ratkaisuja kasvatuksen ja koulutuksen laadun parantamiseksi.

01.09.2022 Tiedote
Minkä arvoinen on opettaja budjettiriihessä?

Varhaiskasvatuksen opettajapulaa on vatvottu vuosikausia. Tänään alkaneessa budjettiriihessä hallituksella on tilaisuus viimein puuttua ongelmaan: osoittaa rahat opettajarekisterin perustamiseen ja lisätä varhaiskasvatuksen opettajien koulutusmäärää, kirjoittaa koulutuspolitiikan johtaja Nina Lahtinen.

31.08.2022 Blogi
OAJ ja JHL vaativat mielenilmauksella Helsingin palkkasotkun korjaamista – ”Tämä on hätätapaus”

Helsingin kaupungin ongelmat palkanmaksussa ovat jatkuneet jo kuukausia, mutta ratkaisut ja vastuunkanto puuttuvat edelleen. Ratkaisujen ja vahinkojen korvaamisen eräpäivä on nyt, muistuttavat ammattiliitot OAJ ja JHL tänään järjestämässään mielenilmauksessa. Pahimmassa tapauksessa samat ongelmat ovat edessä muualla, kun Vantaa ja hyvinvointialueet ottavat käyttöön Sarastian järjestelmän.

24.08.2022 Tiedote
OAJ: Varhaiskasvatuksen henkilöstöpula ei ratkea koulutusvaatimuksia väljentämällä

Varhaiskasvatuksen opettajien kelpoisuuksien väljentäminen romuttaisi koko varhaiskasvatuslain sisällön ja tavoitteet, korostaa Opetusalan Ammattijärjestö OAJ. Vuosien työ päivähoidon muuttamiseksi pedagogiaa painottavaksi varhaiskasvatukseksi valuisi hukkaan.

19.08.2022 Tiedote
OAJ vaatii oppijoille, opettajille ja esihenkilöille työrauhaa keskittyä perustehtäviin

Opetusalan Ammattijärjestö toivoo opettajille sekä koulujen, päiväkotien ja oppilaitosten esihenkilöille työrauhaa keskittyä perustehtäviin. Uusien hankkeiden ja reformien asemesta OAJ toivoo koulutuksen rahoituspohjan vahvistamista sekä oppimisen tuen ongelmien korjaamista. Myös lapset ja nuoret kaipaavat rauhoittumista ja keskittymistä opetukseen.

03.08.2022 Tiedote
Yksityiselle sosiaalipalvelualalle syntyi sopimus – OAJ:n jäsenille oikeus luottamusmiehen valintaan

Yksityiselle sosiaalipalvelualalle on syntynyt uusi työehtosopimus, joka sisältää muun muassa kahden prosentin palkankorotukset syyskuun alussa. OAJ:n jäsenille tulee uutena myös oikeus valita luottamusmies edustajakseen sopimukseen kuuluvissa yksityisissä päiväkodeissa.

04.07.2022 Uutinen