• Opettaja-lehti logo
  • OAJ-areena logo

Ajankohtaista

Kysymyksiä ja vastauksia opetuksen järjestämisestä koronan aiheuttamien poikkeusolojen aikana

Useilla koulutusasteilla siirrytään koronaviruksen vuoksi etäopetukseen. Varhaiskasvatuksessa toiminta jatkuu, ja varhaiskasvatuksen opettajat kannattelevat työllään koko yhteiskuntaa. Koronaviruksen aiheuttamat poikkeusolot ovat herättäneet OAJ:n jäsenissä huolta ja kysymyksiä. OAJ vastaa jäsenten kysymyksiin.

17.03.2020 Uutinen
Aikuiskoulutuskeskuksen opettaja: ”Haluaisin, että opettajan työ olisi edelleen hieno ammatti”

Petri Karoskosken mielestä ammatillisen koulutuksen reformi on lisännyt ammatillisten opettajien hallinnollista työtä ja riittämättömyyden tunnetta. Hänestä opettajan tulisi saada keskittyä perustehtäväänsä: opettamiseen ja ohjaamiseen. Työstä pitää saada kilpailukykyistä palkkaa, ja on tärkeää, että aikaa jää myös palautumiselle.

13.03.2020 Uutinen
Joustavat aikuisten kouluttajat

Aikuiskoulutuskeskusten opettajat ja opinto-ohjaajat ovat avainasemassa, kun työelämä ja yhteiskunta muuttuvat. Työikäisiltä vaaditaan uuden oppimista ja osaamisen kehittämistä. Opettajilla on tietotaitoa aikuisten ohjaamiseen ja toimivat työelämäverkostot, joita jatkuva oppiminen edellyttää.

24.02.2020 Blogi
Blogi: Jokainen työyhteisö voisi oppia Huuhkajista ja Leijonista

Mikä yhdistää Leijonien maailmanmestaruutta keväältä 2019 ja Huuhkajien saavuttamaa em-kisapaikkaa? Joukkuepeli. Menestys rakentui yhdessä tekemisen varaan. Joukkueiden menestyksestä voitaisiin ottaa oppia myös työelämässä, kirjoittavat OAJ:n työhyvinvointityöryhmän jäsenet.

20.02.2020 Blogi
Koulutusselonteosta halutaan rohkea ja konkreettinen – lisää rahaa laadun varmistamiseksi

Kesään mennessä valmistuvasta koulutusselonteosta halutaan välinettä katsoa koulutuksen kehittämistä kokonaisuutena ja pitkäjänteisesti. Educa-paneelissa toivottiin hartaasti, että selonteon linjaukset eivät jää vain paperille, vaan ne todella pääsevät suuntaamaan koulutuksen kehittämistä käytännössä.

25.01.2020 Uutinen
Työmarkkinapomot nokikkain Educassa – seuraa keskustelua suorana!

Mitä voi odottaa julkisen sektorin neuvotteluista? Kuinka käy kikyn, palkkojen ja opetustyön arvostuksen? Tuleeko lakkokevät? Työnantajajohtajat ja OAJ:n edustajat kohtaavat tuhatpäisen messuyleisön edessä Educa-messuilla lauantaina 25.1. klo 11.30–13.00.

25.01.2020 Uutinen
Oppivelvollisuus laajenee – ammatillinen koulutus valmistautuu muutokseen

Nyt valmistellaan oppivelvollisuuden laajentamista ja sitä, miten se ulotetaan toiselle asteelle. OAJ:n erityisasiantuntija Inkeri Toikka pohtii blogikirjoituksessaan ratkaisuja ja avoimia kysymyksiä ammatillisen koulutuksen näkökulmasta.

04.12.2019 Blogi
Ohjaus on jatkuvan oppimisen tukipilari

Suomessa vallitsee laaja yhteisymmärrys jatkuvan oppimisen merkityksestä yhteiskunnallemme. Rinteen hallitus uudistaa jatkuvaa oppimista sekä parlamentaarisesti että kolmikantaisesti. Uudistus on tervetullut, mutta sitä ei voi toteuttaa ilman resursseja ja kattavien ohjauspalvelujen kehittämistä, kirjoittaa erityisasiantuntija Tuovi Manninen blogissaan.

27.11.2019 Blogi
Jatkuva oppiminen mahdolliseksi kaikille – OAJ:n 11 ehdotusta

Hallitus uudistaa jatkuvaa oppimista sekä parlamentaarisesti että kolmikantaisesti. OAJ kannattaa uudistusta, mutta muistuttaa, että uudistukseen on taattava riittävästi resursseja. Tutustu OAJ:n 11 ehdotukseen, joiden avulla jatkuvan oppimisen uudistus saadaan maaliin.

11.11.2019 Näkemys
Aluehallintovirasto: Vuosityöaikasopimuksessa ei moitittavaa

Aluehallintovirasto ei näe valtakunnallisessa ammatillisen koulutuksen vuosityöaikasopimuksessa moitittavaa. OAJ:n neuvottelujohtaja korostaa, että sopimuksen virheellisiin tulkintoihin pitää puuttua viipymättä.

27.08.2019 Uutinen
Runsas yleisö innostui – Pop up -koulu näytti, millainen koulu on nykyään

Porin lyseon kortteliin organisoidun pop up -koulun lähes parituhatpäinen yleisö innostui tuoreista koulukokemuksista. Myös opettajat olivat tyytyväisiä yleisön ja päättäjien ilmiselvään kiinnostukseen. Poriin pystytettiin yhden päivän ajaksi tilat nykykoulun ja opettajan työn esittelylle aina varhaiskasvatuksesta yliopistoihin ja vapaaseen sivistystyöhön asti. Opettajien pedagogisten järjestöjen kokoamia oppimispisteitä oli noin 30.

17.07.2019 Uutinen
”Kokemus kuin taidenäyttelyssä” – Opettajien luoma pop up -koulu tuo nykykoulun SuomiAreenaan

SuomiAreenan yleisö pääsee keskiviikkona astumaan Porin lyseoon rakennettuun pop up -kouluun ja samalla eri ikäisten oppijoiden saappaisiin. Kävimme tutustumassa etukäteen yli 30 opetustuokiota ja -esittelyä sisältävään kouluun tiistaina, kun elämyksiä valmisteltiin. Katso kuvat ja tutustu tunnelmiin!

16.07.2019 Uutinen
Työllisyysasteen nousu on tärkeää mutta ei tapahdu itsestään – tässä OAJ:n keinot

Kesäkuussa 2019 aloittanut maan hallitus alkaa työmarkkinajärjestöjen kanssa etsiä keinoja, joilla työllisyysaste saadaan nousuun. Myös OAJ pitää tavoitetta tärkeänä ja on mukana hakemassa ratkaisuja kolmikannassa. Ratkaisun avaimet löytyvät koulutuksesta sekä riittävästi resursoiduista työllistymispalveluista.

18.06.2019 Näkemys
Jatkuva oppiminen puhuttaa Oodissa – koulutuskenttä valmiina ratkaisijaksi

Hallitusohjelmassa luvataan toteuttaa parlamentaarinen jatkuvan oppimisen uudistus. OAJ on mukana keskustelemassa jatkuvan oppimisen kysymyksistä tänään Oodissa. OAJ:ssä uskotaan koulutuskentällä olevan monipuolisesti annettavaa jatkuvaan oppimiseen.

17.06.2019 Uutinen
Salpaukseen 165 uutta lehtorin virkaa – ”Luo varmuutta tulevaisuudesta”

Päijät-hämäläiseen Koulutuskeskus Salpaukseen perustetaan 165 uutta lehtorin virkaa. OAJ:n alueasiamies iloitsee, että työnantaja vastaa virkojen perustamisella luottamushenkilöiden pyyntöön.

10.06.2019 Uutinen