• Opettaja-lehti logo
  • OAJ-areena logo

Ajankohtaista

Ekonomisti Vesa Vihriälä: ”Koulutus on kilpailuetumme”

Vesa Vihriälän mukaan osaavat opettajat ovat yksi suomalaisen koulutusjärjestelmän vahvuuksista. Koulutus tarjoaa henkistä pääomaa ja luo perusedellytykset uusien innovaatioiden luomiselle, soveltamiselle ja kehittämiselle. Jotta kansainvälisessä kilpailussa pärjätään, pitää kaikkien saada riittävät riittävät perustaidot.

04.04.2022 Uutinen
Ekonomisti Anni Marttinen: ”Ammattitaitoiset opettajat ovat koulutusjärjestelmämme perusta”

Opettajan työ on isoimpia vastuista, joita tästä maasta löytyy, toteaa ekonomisti Anni Marttinen. Hän tunnistaa opettajien työn merkityksen koko koulutusjärjestelmälle ja yhteiskunnan kehittymiselle. Huolta herättää opettajien jaksaminen. Marttinen uskoo, että opettajien alanvaihdoilla olisi valtava vaikutus osaamiseemme ja Suomen talouskasvuun.

28.03.2022 Uutinen
Taloustutkimus selvitti: Opettajien ammatin arvostus on korona-aikana entisestään vahvistunut

Suomalaiset pitävät opettajia yhtenä tärkeimmistä ammattiryhmistä Suomen tulevaisuuden kannalta, kertoo Taloustutkimuksen tuore kysely. Moni on korona-aikana oivaltanut uudella tavalla opettajien tekemän työn vaativuuden ja arvon, sillä selvästi aiempaa useampi antaa opettajien ammatin merkitykselle kouluarvosanana täyden kympin. Arvostuksen tulee näkyä myös tilillä ja työoloissa, jotta opettajan ammatti säilyy houkuttelevana.

23.02.2022 Uutinen
Dramaattinen muutos: Jo kuusi kymmenestä opettajasta harkitsee alanvaihtoa

Jo reilusti yli puolet opettajista on korona-aikana pohtinut alanvaihtoa, kertoo OAJ:n tänään julkaisema selvitys. Yleisimmät syyt alanvaihdon harkitsemiselle ovat työn kuormittavuus, lisääntynyt työmäärä ja palkkataso. OAJ:n puheenjohtaja vaatii, että poliitikot ja työnantajat heräävät tilanteen vakavuuteen ja ratkaisevat ongelmat, jotka työntävät opettajia pois alalta.

28.09.2021 Uutinen
OECD:n tuore raportti: Suomen koulutusrahoitus jää jatkuvasti muun pohjolan tasosta – OAJ vaatii rahoituksen nostamista tavoitteita vastaavaksi

Juuri julkaistu OECD:n Education at a Glance -raportti vahvistaa, että Suomi on pahasti jäljessä muiden Pohjoismaiden koulutuspanostuksista. Huolestuttavinta on kehityksen trendi. Valtaosa OECD:n jäsenmaista on tarkasteluajanjaksolla 2012–2018 lisännyt suhteellisia koulutuspanostuksiaan, kun taas Suomi kuuluu koulutuksesta leikanneiden harvalukuiseen joukkoon.

16.09.2021 Tiedote
Katso seminaarimme: Miltä näyttää koulutuksen rahoitus nyt?

Koulutuksen rahoitus kääntyi tällä hallituskaudella nousuun kipeiden leikkausten jälkeen, mutta kertaluonteiset rahat eivät paikkaa murentumaan päästettyä perustaa. Mikä on tilannekuva nyt? Entä miten sote-uudistus vaikuttaa kuntien kykyyn tuottaa koulutuspalveluita? Koulutuksen rahoitus luupin alla OAJ:n seminaarissa 10.9. – seuraa ohjelmaa verkossa!

10.09.2021 Uutinen
Koulutuksen ykkösasia oppimisen tuki jäi vaille huomiota budjettiriihessä, oppivelvollisuusuudistus jää siten puolitiehen

OAJ on pettynyt Marinin hallituksen budjettiriihen päätöksiin. Oppivelvollisuuden laajentaminen toisella asteella voi onnistua vain, jos oppimiseen saa tukea jo päiväkodissa ja peruskoulussa, mutta tämä unohtui hallitukselta. Miksi hallitus ei vie aloittamiaan uudistuksia laadukkaasti loppuun? 

09.09.2021 Uutinen
Järjestöjen kannanotto: Määräaikainen rahoitus ei korvaa pitkäjänteisiä panostuksia tutkimukseen

OAJ ja lukuisat muut järjestöt vetoavat maan hallitukseen tieteen rahoitukseen kaavailtujen leikkausten perumiseksi. Jos massiiviset leikkaukset toteutuvat, ne merkitsevät Suomen tieteen alasajoa, järjestöt kirjoittavat.

25.08.2021 Uutinen
Euroopan opettajajärjestöt: Pandemiasta noustaan vain satsaamalla opetukseen

Koulutus ratkaisee – siinä tiivistettynä Euroopan opettajajärjestöjen resepti niin koronapandemian haavojen korjaamiseen kuin ilmastonmuutoksen torjuntaan. Opettajajärjestöjen täytyy huolehtia, että päättäjät investoivat koulutukseen ja työhyvinvointiin, jotta opettajilla on mahdollisuus onnistua työssään.

13.07.2021 Uutinen
Järjestöt odottavat parlamentaariselta TKI-työltä tuloksia – Näillä viidellä keinolla Suomen tutkimus- ja innovaatiotoiminta vahvistuu

Yhdeksän järjestöä vaatii pikaisia ja pitkäjänteisiä ratkaisuja Suomen tutkimus- ja innovaatiotoiminnan vahvistamiseksi. Järjestöt ovat laatineet viiden tavoitteen listan, joilla Suomen TKI-toiminta saadaan kasvuun kohti 4 prosentin tavoitetta.

15.06.2021 Uutinen
Koulutukseen noin 70 miljoonaa koronatukea – kuntien oltava aktiivisia tuen hakemisessa

Varhaiskasvatus ja eri koulutusmuodot ovat saamassa yhteensä 69 miljoonan euron tuen hallituksen kolmannesta lisätalousarviosta. Tuella pyritään korjaamaan koronatilanteen aiheuttamia ongelmia, muun muassa oppimisvajetta ja opiskelijoiden hyvinvoinnin heikentymistä. Tuki on tulossa lähiviikkoina kuntien ja koulutuksen järjestäjien haettavaksi.

25.05.2021 Uutinen
Opetusministeri: Suomen koulutusihme on opettajien ansiota – ”koulutus on investointi koko maan tulevaisuuteen”

Opetusministeri Jussi Saramo on ylpeä siitä, että koulutus jätettiin kehysriihessä leikkausten ulkopuolelle. Suomen koulutusihme on hänestä osaavan ja sitoutuneen opettajakunnan ansiota. Siksi koko yhteiskunnan tulevaisuuden kannalta on tärkeää, että ammatin arvostus säilyy ja päättäjät ymmärtävät koulutuksen ja sivistyksen merkityksen.

11.05.2021 Uutinen
Koulutukseen panostaminen on työllisyysteko

Onneksi hallituksella riitti kanttia pitää kiinni yhdestä hallitusohjelmansa tärkeimmistä hallitusohjelmansa kirjauksista: koulutuksen vahvistamisesta. Panostukset koulutukseen ovat panostuksia elämän laatuun, osaamiseen, osallisuuteen, työllisyyteen ja talouteen. Ne ovat panostuksia tulevaisuuteen, Olli Luukkainen kirjoittaa.

30.04.2021 Blogi
Hallituksen tahto suojella koulutusta leikkauksilta saa kiitosta OAJ:lta

OAJ kiittää, että koulutus jätettiin hallituksen kehysriihessä resurssileikkausten ulkopuolelle. Panostukset koulutukseen ovat mitä suurimmassa määrin myös työllisyyttä vahvistavia ratkaisuja. Puheenjohtaja Olli Luukkainen kiittää hallitusta oikeasta arvovalinnasta. Tämän päätöksen tulikin olla selviö.

29.04.2021 Tiedote
OAJ:n viestit puoliväliriiheen: Opettajien ja esihenkilöiden uupuminen edellyttää toimia, koulutuksen rahoitus saatava kasvu-uralle

Pitkittynyt poikkeustilanne on kiristänyt opettajien ja esihenkilöiden jaksamisen äärirajoille. OAJ odottaa huhtikuun puoliväliriihestä päätöksiä, joilla työssäjaksamista voidaan tukea ja parantaa.

17.03.2021 Näkemys