• Opettaja-lehti logo
  • OAJ-areena logo

Ajankohtaista

Tehdään yhdessä tulevaisuudenkestävä Suomi

Eduskuntavaalit ovat OAJ:n jäsenelle tärkeät. Vaaleissa ja niiden pohjalta neuvoteltavassa hallitusohjelmassa linjataan jälleen neljäksi vuodeksi alamme keskeisistä suuntaviivoista, lakihankkeista ja myös rahoituksesta. OAJ vaikuttaa siihen, että päätöksissä kuullaan opettajien ääntä, kirjoittaa koulutuspolitiikan päällikkö Jaakko Salo.

05.10.2022 Blogi
OAJ: Ammatillisen koulutuksen kehittämisessä kuultava opettajia

Toisen asteen koulutusta ja sen rahoitusta ollaan uudistamassa. OAJ:n mielestä hankkeen valmistelua olisi pitänyt jatkaa seuraavalle hallituskaudelle. OAJ katsoo, että rahoitus pitäisi uudistaa kokonaisuutena, ei osissa, kuten nyt on tapahtumassa.

29.09.2022 Uutinen
OAJ ja JHL vaativat mielenilmauksella Helsingin palkkasotkun korjaamista – ”Tämä on hätätapaus”

Helsingin kaupungin ongelmat palkanmaksussa ovat jatkuneet jo kuukausia, mutta ratkaisut ja vastuunkanto puuttuvat edelleen. Ratkaisujen ja vahinkojen korvaamisen eräpäivä on nyt, muistuttavat ammattiliitot OAJ ja JHL tänään järjestämässään mielenilmauksessa. Pahimmassa tapauksessa samat ongelmat ovat edessä muualla, kun Vantaa ja hyvinvointialueet ottavat käyttöön Sarastian järjestelmän.

24.08.2022 Tiedote
OAJ vaatii oppijoille, opettajille ja esihenkilöille työrauhaa keskittyä perustehtäviin

Opetusalan Ammattijärjestö toivoo opettajille sekä koulujen, päiväkotien ja oppilaitosten esihenkilöille työrauhaa keskittyä perustehtäviin. Uusien hankkeiden ja reformien asemesta OAJ toivoo koulutuksen rahoituspohjan vahvistamista sekä oppimisen tuen ongelmien korjaamista. Myös lapset ja nuoret kaipaavat rauhoittumista ja keskittymistä opetukseen.

03.08.2022 Tiedote
Helsinki Pridea luotsaa entinen opettaja – ”jokainen opettaja on esikuva”

Kouluterveyskyselyt kertovat, että sateenkaarinuoret voivat edelleen koulussa muita huonommin. Entinen opettaja ja nykyisin Helsinki Pride -tapahtumaa luotsaava Panu Mäenpää kuitenkin uskoo parempaan ja tasa-arvoisempaan tulevaisuuteen. Sen tekemisessä opettajilla on hänestä arvokas rooli.

15.06.2022 Uutinen
OAJ vaatii lisäaikaa toisen asteen kehittämisen valmisteluun

OAJ pitää hallituksen esitystä toisen asteen kehittämishankkeen tavoitteista oikean suuntaisina ja kannatettavina. Muutosesitystä ei OAJ:n mielestä kuitenkaan pidä nyt antaa, vaan valmistelua pitää jatkaa tiiviissä sidosryhmäyhteistyössä. Erityistä huomiota on kiinnitettävä henkilöstövaikutusten arviointiin.

14.06.2022 Lausunto
Ammatillisen koulutuksen rahoitusuudistukselle tarvitaan aikalisä

Ammatillista koulutusta ja sen rahoitusta tulee tarkastella ja ohjata yhtenä kokonaisuutena. Työikäisten osaamistarpeet eivät saa jäädä oppivelvollisten jalkoihin, sillä jatkuvan oppimisen tarve koskettaa kaikkia työikäisiä. OAJ ja kahdeksan muuta organisaatiota ottivat asiaan kantaa maanantaina yhteistiedotteella.

30.05.2022 Uutinen
Oppivelvollisuusuudistuksen rahoitus riittää luultua paremmin – tutustu OAJ:n raportteihin

Rahoitus riittää oppivelvollisuuden laajentamisen toimeenpanoon oletettua paremmin. Uusiin velvoitteisiin osoitettua rahoitusta ei kuitenkaan ole käytetty täysimääräisesti opetushenkilöstön lisäämiseen, mihin OAJ on pettynyt. Opiskelijoilla tuen tarve on kasvanut ja heillä on motivaatioon ja käyttäytymiseen liittyviä haasteita, minkä arvellaan osin johtuvan korona-ajan poikkeusjärjestelyistä. OAJ on julkaissut neljä raporttia oppivelvollisuusuudistuksen vaikutuksista eri koulutusmuodoissa.

18.05.2022 Uutinen
Kaksi pianonsoiton opettajaa kertoo palkkansa – ”Rakastan työtäni, mutta alanvaihto on usein mielessä”

Takana voi olla alalle valmistavia opintoja jopa yli 20 vuotta, mutta palkkapäivänä tilille kilahtaa hädin tuskin 2000 euroa. Kaksi pianonsoiton opettajaa kertoo työnsä merkityksestä ja palkkatasostaan. Parannusta tarvittaisiin, jotta ala houkuttelisi myös tulevaisuudessa.

09.05.2022 Uutinen
OAJ: Ammatillisen koulutuksen rahoitusratkaisu jää tasoltaan toivotusta

OAJ kiittää hallitusta ammatillisen koulutuksen rahojen vakinaistamisesta. Ammatillisen koulutuksen perusrahoituksen lisääminen 50 miljoonalla on askel oikeaan suuntaan. Koulutuksen järjestäjien on nyt näytettävä, että he ovat luottamuksen arvoisia, ja kohdennettava rahoitus määräaikaisten opettajien vakinaistamiseen.

05.04.2022 Tiedote
OAJ:n kysely: Oppivelvollisuusuudistus ei onnistu, jos perusopetuksen oppimisen tukea ei korjata

Perusopetuksen toimimaton oppimisen tuki vaarantaa oppivelvollisuusuudistuksen onnistumisen, kertoo OAJ:n opetushenkilöstölle tekemä kysely. Vain harva opettaja pitää oppimisen tuen resursseja riittävinä. Opinto-ohjaajien määrää uudistuksessa on lisätty vain vähän, vaikka kyseessä on nimenomaan ohjauksen uudistus.

15.03.2022 Tiedote
Työhyvinvointirahaston avustusten hakuaika päättyy 11.3.

OAJ:n työhyvinvointirahaston 2022 avustusten hakuaika päättyy perjantaina 11. maaliskuuta. Rahasto jakaa tukea jäsentensä työhyvinvoinnin edistämiseen nyt toista kertaa. Varalan urheiluopistossa on rahaston tuella edistetty hyvinvointia tiimiorganisaatiossa. 

09.03.2022 Uutinen
Opettajien vastuuta poissaoloista ei voida kasvattaa

Opetus- ja kulttuuriministeriö valmistelee tarkennuksia oppivelvollisuuslakiin ja siihen liittyviin muihin lakeihin. Esitykseen sisältyy esimerkiksi perusopetuksen oppilaiden poissaolojen ehkäisy ja seuranta. OAJ:n mielestä opettajien vastuuta poissaoloista ei voida kasvattaa.

03.03.2022 Lausunto
Hoitotyön lehtori: Työn arvon pitäisi opiskelijoiden ahaa-elämysten lisäksi näkyä palkassa ja työoloissa

Johanna Sopanen kouluttaa tulevia hoitoalan ammattilaisia. Hänelle opiskelijat ja heidän ammatillisen kasvunsa tukeminen ovat työssä ykkösprioriteetti. Työ vaatii kuitenkin veronsa, ja esimerkiksi hallinnollisen työn määrä tuntuu kasvavan vuosi vuodelta. Ilman ammatillisia opettajia ei ole tulevaisuuden ammattilaisia, ja siksi alan vetovoima pitää turvata kilpailukykyisellä palkkatasolla ja koulutuksen rahoituksella.

24.02.2022 Uutinen
Opetusalan työolobarometrin viesti: Opetushenkilöstön työn määrän kasvu täytyy pysäyttää

Opetusalan henkilöstön kokemukset työoloista ovat heikentyneet entisestään, kertoo tänään julkaistu OAJ:n tekemä Opetusalan työolobarometri. Työn määrän kasvu ja työn pirstaloituminen sekä läikkyminen vapaa-ajalle aiheuttavat opettajille työkyvyn alenemista ja työstressiä. OAJ nostaa erityisesti työn määrän vähentämisen ja työhyvinvoinnin parantamisen pöydälle kevään sopimusneuvotteluissa.

16.02.2022 Uutinen