Ajankohtaista
Lakia opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta ja lakia vapaasta sivistystyöstä annettua lakia ollaan muuttamassa väliaikaisesti, koska koronan vuoksi edeltäneen vuoden toteutuneet kustannukset ja suoritteet eivät vastaa todellisia kustannuksia. OAJ kannattaa suunnitelmia.
20.06.2022 LausuntoAmmatillista koulutusta ja sen rahoitusta tulee tarkastella ja ohjata yhtenä kokonaisuutena. Työikäisten osaamistarpeet eivät saa jäädä oppivelvollisten jalkoihin, sillä jatkuvan oppimisen tarve koskettaa kaikkia työikäisiä. OAJ ja kahdeksan muuta organisaatiota ottivat asiaan kantaa maanantaina yhteistiedotteella.
30.05.2022 UutinenOAJ vaatii, että koulutuksen määräaikaista rahoitusta jatketaan myös tulevilla hallituskausilla. Perustyön vajaata resurssia ei pitäisi joutua paikkaamaan epävarmoilla määräaikaisilla rahoituksilla.
13.05.2022 LausuntoOAJ vaatii koulutuksen perusrahoituksen vahvistamista ja esitti eduskunnan sivistysvaliokunnalle useita konkreettisia vaatimuksia siitä, mihin rahaa pitäisi suunnata julkisen taloudessa lähivuosina.
26.04.2022 LausuntoOAJ korosti kasvatuksen ja koulutuksen ratkaisevaa merkitystä yhteiskunnan kokonaisturvallisuuden ja kriisinsietokyvyn rakentamisessa. OAJ oli kuultavana eduskunnan sivistysvaliokunnassa turvallisuusympäristön muutosta koskevasta ajankohtaisselonteosta.
26.04.2022 LausuntoOAJ kiittää hallitusta ammatillisen koulutuksen rahojen vakinaistamisesta. Ammatillisen koulutuksen perusrahoituksen lisääminen 50 miljoonalla on askel oikeaan suuntaan. Koulutuksen järjestäjien on nyt näytettävä, että he ovat luottamuksen arvoisia, ja kohdennettava rahoitus määräaikaisten opettajien vakinaistamiseen.
05.04.2022 TiedoteSuomi halutaan nostaa teknologian mallimaaksi maailmassa. Valtioneuvosto on laatinut luonnoksen teknologiapolitiikkaa koskevaksi periaatepäätökseksi, jolla tavoite on määrä saavuttaa. OAJ arvioi, että näin kunnianhimoisen tavoitteen saavuttaminen edellyttää edelläkävijätason panostuksia koulutukseen, osaamiseen, perustutkimukseen ja tki-toimintaan. Näiden rahoituksessa Suomi on jäänyt jälkeen verrokkimaista, OAJ muistuttaa.
10.03.2022 LausuntoLapsiasiavaltuutettu esittää, että Suomen koulutuspolitiikan resurssit turvattaisiin hallituskausien yli sitoutumalla muiden Pohjoismaiden rahoitusta vastaavaan ja selkeästi määriteltyyn rahoitustasoon. OAJ pitää esitystä koulutuksen resurssien turvaamisesta tärkeimpänä lapsiasiavaltuutetun kertomukseen sisältyneistä yksittäisistä ehdotuksista.
08.03.2022 LausuntoSuomalaisessa korkeakoulupolitiikassa vallitsee paradoksi, kirjoittavat OAJ:n ja Tieteentekijöiden erityisasiantuntijat Hanna Tanskanen ja Maija Mattila. Yhtäältä tieteen, tutkimuksen ja koulutuksen tärkeys tunnistetaan ja niihin halutaan panostaa, toisaalta tosi paikan tullen panostukset jäävät puolitiehen ja vastuita ladataan lisää ilman rahallisia lisäpanostuksia.
16.02.2022 BlogiOAJ ja kahdeksan muuta järjestöä vetoavat valtiovarainministeri Annika Saarikkoon ja hallituspuolueiden puheenjohtajiin, jotta ammatillisen koulutuksen määräaikainen henkilöstön palkkaamiseen tarkoitettu rahoitus tehdään pysyväksi.
25.01.2022 UutinenOpetus- ja kulttuuriministeriö tiedotti tällä viikolla yli 2000 aloituspaikan lisäämisestä korkeakouluihin ensi vuonna. OAJ korostaa, että rahoitus opiskelijamäärän lisäyksille on saatava pysyväksi ja riittäväksi ja näin turvattava koulutuksen laatu.
22.12.2021 UutinenParlamentaarinen työryhmä esittää, että tutkimus- ja kehittämisrahoituksen nostamiseksi säädetään rahoituslaki ja laaditaan lakisääteinen kehyskautta pidempi rahoituksen suunnitelma. Työryhmä esittää myös pysyvän ja nykyistä laaja-alaisemman tutkimus- ja kehittämistoiminnan verokannustimen käyttöönottoa. Kaikkien osapuolten on nyt varmistettava, että asetetuista tavoitteista pidetään kiinni, kirjoittavat erityisasiantuntijat Hanna Tanskanen ja Hannele Louhelainen.
21.12.2021 BlogiEduskunnan sivistysvaliokunta korostaa, että koulutuspoliittisen selonteon hyvien tavoitteiden saavuttaminen edellyttää riittävää rahoitusta. Valiokunta vaatii hallitusta esittämään tavoitteiden kustannusarviot toimeenpanosuunnitelmassa ja ottamaan rahoitustarpeet huomioon julkisen talouden suunnitelmissa. OAJ kiittää valiokunnan kannanottoja ja vaatii, että ne konkretisoituvat selkeinä lisärahoituspäätöksinä jo Marinin hallituksen kehysriihessä tulevana keväänä.
13.12.2021 UutinenOpetus- ja kulttuuriministeriö esittää ylioppilastutkinnon koemaksun nostamista 34 euroon ja kiinteästä tutkintomaksusta luopumista. Muutostarve perustuu oppivelvollisuuden piirissä olevien opiskelijoiden oikeuteen maksuttomaan ylioppilastutkinnon suorittamiseen.
16.11.2021 LausuntoNivelvaiheen koulutuksia eli perusopetuksen lisäopetusta, lukiokoulutukseen ja ammatilliseen koulutukseen valmistavaa koulutusta sekä niiden rahoitusta ollaan yhtenäistämässä. OAJ toivoo muutoksia rahoituksen tason yhtenäistämisen toteutustapaan.
02.11.2021 Lausunto