Ajankohtaista
Nämä linjaukset ovat laaja kokonaisuus teemoja tutkimuksen ja kehittämis- ja innovaatiotoiminnan edellytysten vahvistamiseksi sekä ammattikorkeakouluissa että yliopistoissa. OAJ:n on valinnut järjestökseen lähes 7 000 yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen opettajaa, tutkijaa ja asiantuntijaa. Se tekee meistä yhden Akavan vahvimmista ja johtavista korkeakoulusektorin liitoista.
13.10.2022 JulkaisuOAJ tukee Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestön JUKOn toiminnanjohtajan Maria Löfgrenin valintaa Akavan uudeksi puheenjohtajaksi. Valinta tehdään Akavan liittokokouksessa 14.11.
12.10.2022 UutinenFilosofian maisteri Katri Korolainen on valittu yhteiskuntavaikuttamisen ja viestinnän erityisasiantuntijaksi OAJ:hin. Korolainen toimii puheenjohtaja Katarina Murron yhteiskuntavaikuttamiseen ja viestintään liittyvien asioiden koordinaattorina.
25.08.2022 UutinenOAJ:n hallitus päätti kesäkuun kokouksessaan perustaa työryhmän, jonka tehtävänä on suunnitella valmisteluprosessi, jolla OAJ:n kanta Akavan uudeksi puheenjohtajaksi muodostetaan.
25.08.2022 UutinenOikeustieteen maisteri ja kasvatustieteen maisteri Nina Lahtinen on valittu Opetusalan Ammattijärjestö OAJ:n uudeksi koulutuspolitiikan johtajaksi.
24.08.2022 TiedoteOAJ:n jäsentietojärjestelmässä heinäkuun viimeisellä viikolla ilmennyt ongelma uusien jäsenten liittymisessä on korjattu. Jäseneksi voi nyt liittyä normaalisti.
27.07.2022 UutinenOpetusalan ammattijärjestö OAJ:n hallitus kävi maanantaina 20.6. perusteellisen keskustelun OAJ:n toimintakulttuurista sekä Akavan tulevan puheenjohtajan valintaprosessista.
20.06.2022 TiedoteAloitin OAJ:n puheenjohtajana viime viikolla. On kunnia johtaa maailman ainutlaatuisinta ammattijärjestöä, joka valvoo opettajien ja opetusalalla työskentelevien koulutus-, kasvatus- ja tutkimusalan ammattilaisten etuja aina varhaiskasvatuksesta yliopistoon saakka. Pidän tärkeänä, että niin järjestössämme kuin yhteiskunnassamme arvostetaan kaikkia opettajia ja opetusalalla toimivia. Kaikkien ammattiryhmien edunvalvontaa on edistettävä tehokkaasti ja ammattimaisesti.
16.05.2022 BlogiVastavalittu OAJ:n puheenjohtaja Katarina Murto saa rinnalleen uuden hallituksen, johon valittiin kaudelle 2022-2024 yhteensä 20 henkilöä eri jäsenryhmistä. Jokaisella varsinaisella jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen.
11.05.2022 UutinenVaratuomari ja tanssinopettaja Katarina Murto on Opetusalan ammattijärjestö OAJ:n seuraava puheenjohtaja. Murto valittiin ensimmäisellä äänestyskierroksella OAJ:n valtuuston kokouksessa Helsingissä 10.5.
10.05.2022 UutinenOAJ:n uusi valtuusto aloitti ensimmäisen kokouksensa maanantaina Helsingissä. Maanantaina valittiin valtuustolle puheenjohtajat. OAJ:n väistyvä puheenjohtaja Olli Luukkainen peräsi avaussanoissaan palkkatason nousua opetushenkilöstölle.
09.05.2022 UutinenHuhtikuussa valittu OAJ:n uusi valtuusto on käynyt läpi perehdytysjakson, ja on valmis aloittamaan tositoimet valtuuston kevätkokouksessa Pasilassa ensi viikolla. Kolmipäiväisessä kokouksessa valitaan muun muassa valtuuston puheenjohtajisto sekä järjestölle uusi puheenjohtaja ja hallitus.
07.05.2022 UutinenOAJ:n ammatilliset opettajat OAO on valinnut uudeksi puheenjohtajakseen tamperelaisen lehtori Lauri Hietalahden.
04.05.2022 UutinenOAJ:n yleissivistävät opettajat OAJ-YSI:n uusi puheenjohtaja on kasvatustieteiden maisteri Katariina Kattelus Oulusta. Uudet valtuutetut valitsivat hänet viiden ehdokkaan joukosta selkeällä äänienemmistöllä.
21.04.2022 UutinenMinisteriö on siirtänyt lakon alkamista Helsingissä, Espoossa, Vantaalla ja Kauniaisissa kahdella viikolla. Uudet lakkopäivät ovat 3.–9.5. Samalla Juko ja Jau antavat uuden lakkovaroituksen, joka koskee 10 kaupunkia.
14.04.2022 Uutinen