Ajankohtaista
Opetus- ja kulttuuriministeriö valmistelee tarkennuksia oppivelvollisuuslakiin ja siihen liittyviin muihin lakeihin. Esitykseen sisältyy esimerkiksi perusopetuksen oppilaiden poissaolojen ehkäisy ja seuranta. OAJ:n mielestä opettajien vastuuta poissaoloista ei voida kasvattaa.
03.03.2022 LausuntoSuomen jääkiekkomaajoukkueen iskulause on ”Kun aika on”. Sen voi tulkita monin tavoin, mutta siinä on sanomaa. Silloin on toimittava, kun aika on, kirjoittaa Olli Luukkainen blogissaan.
02.03.2022 BlogiKunta-alalla tulee voimaan koko maata koskeva ylityö- ja vuoronvaihtokielto, joka koskee myös OAJ:n jäseniä. Ylityö- ja vuoronvaihtokiellosta ilmoittivat neuvottelujärjestöt Julkisalan koulutettujen neuvottelukunta Juko ja Julkisen alan unioni Jau. OAJ on Jukon suurin jäsenjärjestö.
02.03.2022 UutinenOAJ keskeyttää yhteistyönsä Venäjän opettajien ammattiliiton ESEUR:n kanssa toistaiseksi ja tuomitsee Venäjän toimet Ukrainassa.
01.03.2022 UutinenKunnan ja Avaintan sopimusten voimassaolo on päättynyt. Kunta-alan pääsopijajärjestöt eivät päässeet eilisillan neuvottelussa sopuun virka- ja työehtosopimusten jatkosta.
01.03.2022 UutinenValtion virka- ja työehtosopimusneuvotteluissa saavutettiin neuvottelutulos maanantai-iltana. OAJ:n jäseniä sopimuksen piirissä on reilu 600.
01.03.2022 UutinenOAJ saa tänä keväänä uuden valtuuston. Valtuustovaalien ennakkoäänestys pyörähti käyntiin 28.2. ja jatkuu 14.3. asti. Varsinaiset vaalipäivät ovat 4.–5.4.2022. Ehdolla on 335 opetusalan ammattilaista, joista valitaan 150 uutta valtuutettua.
28.02.2022 UutinenKunnan, valtion ja Avaintan sopimusneuvotteluissa ei ole ainakaan vielä päästy ratkaisuun. Neuvottelut jatkuvat kuitenkin vielä tänään maanantaina kaikilla noilla sopimusalueilla. Sivistan sopimukset ovat voimassa vielä maaliskuun ja yksityisen sosiaalipalvelualan sopimus päättyy huhtikuun lopussa.
28.02.2022 UutinenOAJ on jo pitkään edellyttänyt yhtenäisten, kansallisten laatukriteerien laatimista varhaiskasvatukseen, joten valmisteilla oleva varhaiskasvatuksen digitaalisen laadunhallintajärjestelmän käyttöönottoa koskeva lakimuutos on tervetullut.
25.02.2022 LausuntoOpettajien tehtävä on tulevaisuuden kokoinen, ja korvaamattomasta työstä on aika saada kunnon korvaus. Tätä opetusalan ammattilaisten yhteistä viestiä OAJ nostaa kevään aikana esiin valtakunnallisella kampanjalla.
24.02.2022 UutinenVarhaiskasvatuksen opettaja Maria Patteri näkee työssään sen, miten suuri vaikutus ammattitaitoisilla opettajilla on lasten kasvuun ja oppimiseen. Pula opettajista on kuitenkin kova, ja sen Maria uskoo helpottavan vasta, kun työolot ja palkkaus saadaan kuntoon.
24.02.2022 UutinenLuokanopettaja Jussi Häikiö on nähnyt koulumaailmaa yli 20 vuoden ajan ja tunnistaa opetustyön muuttuneen vuosi vuodelta vaativammaksi. Jussi peräänkuuluttaa opettajien työlle lisää arjessa näkyvää arvostusta, kuten pienempiä ryhmäkokoja sekä palkkatasoa, joka vastaa työn vaativuutta.
24.02.2022 UutinenJohanna Sopanen kouluttaa tulevia hoitoalan ammattilaisia. Hänelle opiskelijat ja heidän ammatillisen kasvunsa tukeminen ovat työssä ykkösprioriteetti. Työ vaatii kuitenkin veronsa, ja esimerkiksi hallinnollisen työn määrä tuntuu kasvavan vuosi vuodelta. Ilman ammatillisia opettajia ei ole tulevaisuuden ammattilaisia, ja siksi alan vetovoima pitää turvata kilpailukykyisellä palkkatasolla ja koulutuksen rahoituksella.
24.02.2022 UutinenTampereen yliopistossa matematiikan lehtorina työskentelevä Mika Mattila viihtyy opettajan tehtävissä, mutta kantaa huolta kollegojen jaksamisesta ja vuosi vuodelta kasvavasta työmäärästä. Työskentelyn tavoissa ja työehdoissa riittäisi hänen mukaansa viilattavaa. Huippuosaajia saadaan työmarkkinoillekin vain, jos yliopistot ovat houkuttelevia työpaikkoja opettajille.
24.02.2022 UutinenVenäjän sotatoimia Ukrainassa ei voi hyväksyä. OAJ tukee yhdessä kansainvälisen opettajajärjestöjen yhteisön kanssa Ukrainaa ja toivoo nopeaa rauhaa.
24.02.2022 Blogi