Ajankohtaista
Koronavirus on tuonut sisäilmastoasiat entistä ajankohtaisimmiksi. Ongelmien selvittämiseksi ja terveiden työtilojen takaamiseksi avainasemassa on yhteistyö ja työterveyden laaja-alainen tuki.
11.08.2021 BlogiOpettajat ovat OAJ:n kyselyn mukaan selvinneet korona-ajasta pääosin hyvin. Poikkeusolojen aiheuttama kuormitus on saanut kuitenkin joka kolmannen opettajan harkitsemaan alan vaihtoa.
04.08.2021 UutinenKoulutus ratkaisee – siinä tiivistettynä Euroopan opettajajärjestöjen resepti niin koronapandemian haavojen korjaamiseen kuin ilmastonmuutoksen torjuntaan. Opettajajärjestöjen täytyy huolehtia, että päättäjät investoivat koulutukseen ja työhyvinvointiin, jotta opettajilla on mahdollisuus onnistua työssään.
13.07.2021 UutinenKesän myötä meistä monet iloitsevat tulevasta ja muistelevat mennyttä. Kesä tuo mukanaan lupauksen tauosta talvikauden punnerruksiin. Samalla se vapauttaa meidät menneistä rasituksista ja voimistaa tulevaa varten.
23.06.2021 BlogiOlet ehkä saanut viestin Fiilismittarista ja jossain kohtaa vastannutkin kysymyksiin? Kahden vuoden aikana reagointeja on kertynyt reippaasti yli 200 000 kertaa. Iso kiitos niistä! Mitä hyötyä Fiilismittariin vastaamisesta sitten on?
09.06.2021 BlogiYliopistot ovat sitoutuneet työhyvinvoinnin kehittämiseen ja tavoitteiden saavuttaminen vaatii resursseja. Viime viikolla julkistettu julkisen talouden suunnitelma on tuonut epävarmuuden kentälle, eikä se edistä koulutuspoliittisen selonteon tavoitteita. Tutkimuksesta leikkaaminen tarkoittaa myös koulutuksesta leikkaamista, kirjoittaa blogissaan OAJ:n erityisasiantuntija Hanna Tanskanen.
26.05.2021 BlogiOAJ:n työhyvinvointirahaston ensimmäinen hakukierros oli menestys ainakin hakemusmäärien puolesta. Määräaikaan mennessä jätettiin 337 hakemusta ja haettu tukisumma oli yhteensä yli 7 miljoonaa euroa.
18.05.2021 UutinenSivistystyöntajien (Sivista) työhyvinvointityöryhmä julkaisee kolmiosaisen blogi- ja videosarjan, jonka toinen osa käsittelee työhyvinvointia ja johtamista. Videosarja on toteutettu yhteistyössä Työturvallisuuskeskuksen (TTK) kanssa.
18.05.2021 BlogiVastavalmistuneet opettajat toivovat saavansa kunnon perehdytyksen ja mentorointia työelämänsä avussa. Aineenopettajaksi opiskeleva Annabella Nummelin toivoo blogikirjoituksessaan, että myös työyhteisö tukisi vastavalmistunutta kollegaansa ja varmistaisi siten, että töihin on kiva tulla.
14.05.2021 BlogiOAJ toteutti yhteistyössä Työterveyslaitoksen kanssa jäsenilleen aivotyökyselyn. Kysely osoittaa, että koronapandemian seurauksena äkillisesti kasvatus-, opetus- ja tutkimusalalla lisääntynyt etätyö ei ole juuri vähentänyt aivotyön vaatimuksia. Kyselyssä yleisiksi vaatimuksiksi nousivat niin etätyössä kuin työpaikallakin muun muassa jatkuva huomion siirtäminen asiasta tai tehtävästä toiseen, usean keskeneräisen asian mielessä pitäminen, nopea reagointi sekä useiden asioiden tarkkailu. Tarve kehittää työtapoja korostui työn sujuvuuden parantamisessa.
12.05.2021 UutinenOpettajan arki on moninaista, monipuolista, mutta myös vaativaa. Opettajalla on monta roolia, yhtä aikaa on oltava asiantuntija ja pedagogi ja kasvattaja. Onko tämä taakka vai voimavara? Katso tai kuuntele organisaatiopsykologi Jaakko Sahimaan luento aiheesta.
11.05.2021 UutinenTyösuojeluvaltuutetut tuntevat työpaikkojen arjen. Savon koulutuskuntayhtymän (Sakky) koronaskenaarioryhmän toiminnasta kertoo työsuojeluvaltuutettu Tiina Kammonen.
05.05.2021 UutinenKoronapandemia on laittanut opetushenkilöstön ja esimiehet koville viimeisen vuoden aikana. Rehtori Antti Ikonen muistuttaa blogikirjoituksessaan, että tärkeintä on keskittyä perusasioihin ja pitää asiat yksinkertaisina.
30.04.2021 BlogiSTM valmisteli mielenterveyden manifestin, jonka edistämiseen työmarkkinakeskusjärjestöt ovat sitoutuneet. OAJ:n erityisasiantuntija Teija Golnick suosittelee ottamaan manifestin teesit käyttöön omalla työpaikalla.
21.04.2021 BlogiOAJ:n jäsenet ovat joutuneet maalittamisen kohteeksi muiden akavalaisten tavoin. Tämä käy ilmi Akavan kyselystä, jonka vastaajista yli 70 prosenttia pitää maalittamisen kriminalisointia perusteltuna.
20.04.2021 Uutinen