• Opettaja-lehti logo
  • OAJ-areena logo

Ajankohtaista

Yhteiskunnan avaamiseen kaivataan kirkkautta

Koronapandemiasta selviytymiseen tarvitaan valtiovallalta uusia yksiselitteisiä linjauksia ja ohjeistuksia, kirjoittaa OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen blogissaan.

01.09.2021 Blogi
Jo neljännet ylioppilaskirjoitukset poikkeusoloissa

Syksyn ylioppilaskirjoitukset alkavat parin viikon päästä. Vaikka tilanne koronan kannalta on aiempia kirjoituskertoja parempi, turvallisuusjärjestelyistä on edelleen syytä huolehtia.

01.09.2021 Uutinen
Sinustako työsuojeluvaltuutettu kunta-alalle 2022–2025?

Kuntien ja kaupunkien työpaikoilla käydään tänä syksynä työsuojeluvaalit. On tärkeää, että OAJ:n jäsenet pääsevät vaikuttamaan koulujen, päiväkotien ja oppilaitosten työhyvinvointiin. Vain toinen opetusalan ammattilainen tuntee opettajien työn. Asetu siis ehdolle ja muista äänestää!

01.09.2021 Uutinen
Perehdyttäminen ja mentorointi

Perehdyttäminen on työnantajan lakisääteistä toimintaa. Mentoroinnin tarkoitus on tukea nuorta opettajaa työuransa alussa. Sen mahdollistaminen osoittaa hyvää henkilöstöpolitiikkaa.

31.08.2021 Blogi
OAJ:n rahasto jakoi tukea opettajien työhyvinvointiin lähes miljoona euroa

OAJ jakaa tänä syksynä tukea työhyvinvointirahastostaan lähes miljoona euroa. Summa jakautuu 35 kohteen kesken. Tukea myönnettiin OAJ:n yhdistysten ja jäsenten muodostamien yhteisöjen hankkeisiin, jotka edistävät opettajien, alan esihenkilöiden ja työyhteisöjen työhyvinvointia.

30.08.2021 Tiedote
OAJ ja Tieteentekijät tapaavat yliopistojen johtoa – puheena koronan vaikutukset ja jaksamisen parantaminen

OAJ ja Tieteentekijät järjestävät yhdessä yliopistokierroksen, jossa ne tapaavat yliopistojen johtoa. Tarkoituksena on kuulla paikallisia näkökulmia valtakunnallisen vaikuttamisen tueksi.

24.08.2021 Uutinen
Sisäilmaongelmien ratkaisu on yhteistyötä

Koronavirus on tuonut sisäilmastoasiat entistä ajankohtaisimmiksi. Ongelmien selvittämiseksi ja terveiden työtilojen takaamiseksi avainasemassa on yhteistyö ja työterveyden laaja-alainen tuki.

11.08.2021 Blogi
Kohti terveellistä ja turvallista lukuvuotta

Lukuvuosi aloitetaan taas epävarmassa koronatilanteessa. OAJ ei saanut tukea maan hallitukselta vaatimukselleen rokottaa opetusalan henkilöstö ennen koulujen alkua. OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkaisen mukaan opetushenkilöstön rokottamisella varmistettaisiin varhaiskasvatuksen sekä koulutuksen jatkuminen lähitoimintana kaikilla koulutusasteilla.

06.08.2021 Blogi
OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen: Toipuminen poikkeusajoista on uuden lukuvuoden ykköstavoite

Opettajat ovat OAJ:n kyselyn mukaan selvinneet korona-ajasta pääosin hyvin. Poikkeusolojen aiheuttama kuormitus on saanut kuitenkin joka kolmannen opettajan harkitsemaan alan vaihtoa.

04.08.2021 Uutinen
Seuraa OAJ:n lukuvuoden avausinfoa verkossa 4.8. klo 9

Tervetuloa seuraamaan OAJ:n lukuvuoden avausinfon livestriimausta keskiviikkona 4.8. klo 9. Tilaisuudessa puhuvat OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen sekä FSL:n puheenjohtaja Inger Damlin.

03.08.2021 Uutinen
Mitä vastauksesi kertoo?

Olet ehkä saanut viestin Fiilismittarista ja jossain kohtaa vastannutkin kysymyksiin? Kahden vuoden aikana reagointeja on kertynyt reippaasti yli 200 000 kertaa. Iso kiitos niistä! Mitä hyötyä Fiilismittariin vastaamisesta sitten on?

09.06.2021 Blogi
Korkeakouluvisio tuo hyvinvointitavoitteet tulossopimuksiin

Yliopistot ovat sitoutuneet työhyvinvoinnin kehittämiseen ja tavoitteiden saavuttaminen vaatii resursseja. Viime viikolla julkistettu julkisen talouden suunnitelma on tuonut epävarmuuden kentälle, eikä se edistä koulutuspoliittisen selonteon tavoitteita. Tutkimuksesta leikkaaminen tarkoittaa myös koulutuksesta leikkaamista, kirjoittaa blogissaan OAJ:n erityisasiantuntija Hanna Tanskanen.

26.05.2021 Blogi
Yli 300 hakemusta työhyvinvointirahastolle 

OAJ:n työhyvinvointirahaston ensimmäinen hakukierros oli menestys ainakin hakemusmäärien puolesta. Määräaikaan mennessä jätettiin 337 hakemusta ja haettu tukisumma oli yhteensä yli 7 miljoonaa euroa.

18.05.2021 Uutinen
Innosta uupumukseen – vastavalmistuneet opettajat työelämässä

Vastavalmistuneet opettajat toivovat saavansa kunnon perehdytyksen ja mentorointia työelämänsä avussa. Aineenopettajaksi opiskeleva Annabella Nummelin toivoo blogikirjoituksessaan, että myös työyhteisö tukisi vastavalmistunutta kollegaansa ja varmistaisi siten, että töihin on kiva tulla.

14.05.2021 Blogi
Etätyö ei ole vähentänyt aivotyön vaatimuksia – opetusalalla tarvitaan työtapojen kehittämistä

OAJ toteutti yhteistyössä Työterveyslaitoksen kanssa jäsenilleen aivotyökyselyn. Kysely osoittaa, että koronapandemian seurauksena äkillisesti kasvatus-, opetus- ja tutkimusalalla lisääntynyt etätyö ei ole juuri vähentänyt aivotyön vaatimuksia. Kyselyssä yleisiksi vaatimuksiksi nousivat niin etätyössä kuin työpaikallakin muun muassa jatkuva huomion siirtäminen asiasta tai tehtävästä toiseen, usean keskeneräisen asian mielessä pitäminen, nopea reagointi sekä useiden asioiden tarkkailu. Tarve kehittää työtapoja korostui työn sujuvuuden parantamisessa.

12.05.2021 Uutinen