• Opettaja-lehti logo
  • OAJ-areena logo

Ajankohtaista

Yliopistokoulutettu opettaja on laadukkaan varhaiskasvatuksen tae

Varhaiskasvatuspäivänä on tänä vuonna erityistä syytä juhlaan, sillä huhtikuussa tulee täyteen 50 vuotta ensimmäisen päivähoitolain voimaantulosta. Kun yhteiskunnassa nyt puhutaan paljon oppimistulosten laskusta, on erityisen tärkeä muistaa, että varhaiskasvatus on osa koulutusjärjestelmää. Sen laatu ratkaisee paljon.

16.03.2023 Blogi
Neuvottelut palkankorotuksista käynnistyvät 23.3. yksityisellä opetusalalla

Neuvottelut yksityisissä kouluissa ja oppilaitoksissa työskentelevän opetushenkilöstön tämän vuoden palkankorotuksista käynnistyvät 23.3. Palkankorotusten määräytymistavasta sovittiin viime elokuussa tehdyssä työehtosopimuksessa.

15.03.2023 Uutinen
Vuoden 2023 Rauhan avain -palkinto koulumaailman toimijalle – ehdota saajaa

CMI – Martti Ahtisaari Peace Foundation ja OAJ järjestävät yhteistyössä kilpailun, jossa etsitään perusopetuksen tai toisen asteen toimijaa, opettajaa, oppilaskuntaa tai oppilaitosta, joka on edistänyt toiminnallaan rauhanomaista toimintatapaa ja ilmapiiriä. Ehdota palkinnon saajaa 15.3.-15.5.2023. Palkinto jaetaan kansainvälisenä rauhan päivänä 21.9.2023.

15.03.2023 Uutinen
OAJ:n valtuusto antoi hallitukselle valtuudet päättää mahdollisista järjestöllisistä toimenpiteistä

OAJ:n hallitus kutsui valtuuston ylimääräiseen kokoukseen 14.3. Kokouksessaan valtuusto päätti valtuuttaa hallituksen päättämään tarvittavista järjestöllisistä toimenpiteistä yliopistosektorille kevään neuvottelukierroksella.

14.03.2023 Uutinen
Ammattikasvatuksen asema kasvatustieteen alana on vakiinnutettava

Ammattikasvatus on nuori tieteenala, eikä se ole saavuttanut vielä vahvaa ja vakiintunutta asemaa. Ammattikorkeakoulupedagogiikan, ammatillisen oppimisen ja opettajuuden sekä ammattikasvatuksen tutkimukselle ja sen koordinoinnille on selkeä tarve, kirjoittavat erityisasiantuntijat Hannele Louhelainen ja Päivi Lyhykäinen.

14.03.2023 Blogi
”Tuki perille, ei vain paperille” – OAJ ehdottaa oppimisen tukeen radikaalia uudistusta

Oppimisen tuen ongelmat perusopetuksessa ovat viime aikoina puhuttaneet paljon, ja eri puolueet ovat nostaneet tuen uudistamistarvetta esiin vaaliohjelmissaan. OAJ ehdottaa uutta mallia, jossa hallinnollisia päätöksiä ei tehtäisi enää lainkaan tuen portaista vaan siitä, millaista tukea oppilas saa. Oppimisen tuen vahvistamista pidetään OAJ:ssä tärkeimpänä keinona puuttua laskeviin oppimistuloksiin.

14.03.2023 Tiedote
Psykososiaalista kuormitusta tulee ehkäistä nykyistä tehokkaammin

Työpaikkojen psykososiaalisia kuormitustekijöitä ei tunnisteta riittävästi eikä niitä osata hallita. OAJ pitää psykososiaalisen kuormituksen ennaltaehkäisyn vahvistamista tärkeänä, ja samoin ajattelee 84 % poliittisista päättäjistä. Ennalta ehkäisyn lisäksi tarvitaan ratkaisukeskeistä puuttumista kuormitustekijöihin. Tämä vaatii työpaikolla toimenpiteitä ja aktiivista yhteistoimintaa.

12.03.2023 Uutinen
OAJ hakee lakiasiainjohtajaa

Haemme lakiasiainjohtajaa vakituiseen työsuhteeseen OAJ:lle. Haku päättyy 2.4. Rekrytointi toteutetaan yhdessä MPS:n kanssa.

10.03.2023 Uutinen
Neuvottelut tarvitsevat aina tuekseen järjestövalmiutta

Kuluvan vuoden aikana on jo ehditty neuvotella sekä toisen vuoden palkkaratkaisuista että kokonaan uusista sopimuksista. Työmarkkinakierros on osoittautunut haastavaksi, joten OAJ:n erityisasiantuntija Riina Mäkelälammi muistuttelee blogikirjoituksessaan järjestövalmiuden tärkeydestä myös tänä keväänä.

09.03.2023 Blogi
Suomalaisten nuorten opiskelu- ja työkyky on turvattava 

OAJ yhdessä nuoriso- ja opiskelijajärjestöjen kanssa haluaa tarjota ratkaisuja nuorten työ- ja opiskelukyvyn ylläpitämiseen ja parantamiseen. Korona-aika syvensi nuorten kokemaa kuormitusta ja pahensi mielenterveyden haasteita etenkin jo ennestään vaikeassa asemassa olevien nuorten keskuudessa. Haasteet heijastuvat myös kouluissa ja oppilaitoksissa työskentelevien opettajien työoloihin.

08.03.2023 Näkemys
Kunta-alan sopimuskorotuksista syntyi sopu

Viime viikon perjantaina syntyi neuvottelutulos verrokkialojen vaikutuksesta kunta- ja hyvinvointialan sopimuskorotuksiin. Neuvottelutulos on nyt hyväksytty kaikkien osapuolten hallinnoissa. – Olen todella tyytyväinen, että verrokkialojen kytkös toteutuu täysimääräisenä, sanoo OAJ:n puheenjohtaja Katarina Murto.

07.03.2023 Uutinen
On perusopetuksen vuoro – opettajien huolenaiheet pinnalla vaalikeskusteluissa

Peruskoulu on nyt kaikkien huulilla. Näin pitää ollakin. Tämä oli tavoitteemme, kun viime vuoden keväällä ryhdyimme OAJ:n toimistolla suunnittelemaan, millä asioilla lähdemme kohti seuraavaa eduskuntavaalikautta ja hallitusohjelmaa. Erityisasiantuntija Pauliina Viitamies kertoo, missä perusopetuksen kysymyksissä OAJ pyrkii vaikuttamaan tulevaan hallitusohjelmaan.

07.03.2023 Blogi
Kollegiaalista tukea aina Uudeltamaalta Lappiin

Jokainen meistä kaipaa työssään tukea ja ajatusten vaihtoa. Mutta mistä löytää keskustelukumppani, jos on työpaikalla ammattinsa ainut edustaja?

04.03.2023 Uutinen
Poliittisilta päättäjiltä vahva tuki ammattijärjestöjen työlle

Poliittiset päättäjät osoittivat tukensa ammattijärjestöjen asemalle OAJ:n tuoreessa kyselytutkimuksessa. Vastaajat kannattivat vahvasti muun muassa yleissitovia työehtosopimuksia.

03.03.2023 Uutinen
Kohti sujuvaa arkea ja hyvinvointia Valkeakosken ammattiopistossa

Valkeakosken ammattiopistossa haluttiin sujuvoittaa opettajien arkea. OAJ:n työhyvinvointirahaston tukema VAAO-syke-hanke edistää yhteistyötä ja tukee pedagogista hyvinvointia.

03.03.2023 Uutinen