• Opettaja-lehti logo
  • OAJ-areena logo

Ajankohtaista

Ammatillisten opettajien turvallisuuskoulutusta päivitettävä

Tutkimuksen mukaan ammatillisten opettajien yleisimmät uhkat tulevat oppilaiden toiminnasta. Käytännön koulutusta ja harjoittelua tarvitaan erityisesti aggressioiden kohtaamiseen.

09.04.2021 Uutinen
Koulutuspoliittinen selonteko annettu: Pallo on nyt eduskunnalla

Valtioneuvosto on antanut eduskunnalle koulutuspoliittisen selonteon. Nyt eduskunnan on otettava kantaa, millaista tulevaisuutta koulutuksella, kasvatuksella ja tutkimuksella halutaan rakentaa. OAJ:n mielestä selonteossa on erittäin hyviä tavoitteita, mutta päätöksentekijät punnitaan siinä, onko heillä valmiutta sitoutua toimiin niiden saavuttamiseksi.

08.04.2021 Uutinen
Järjestöt vetosivat ministereihin ammatillisen koulutuksen rahoituksen korjaamiseksi

OAJ ja seitsemän muuta järjestöä jättivät tänään vetoomuksen valtiovarainministeri Matti Vanhaselle ja opetusministeri Jussi Saramolle ammatillisen koulutuksen rahoituksen korottamiseksi 80 miljoonalla eurolla. Vetoomuksessa ovat mukana OAJ, Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys Amke, Kuntaliitto, KT Kuntatyönantajat, Sivistystyönantajat Sivista sekä opiskelijajärjestöt Suomen Ammattiin Opiskelevien Liitto Sakki, Suomen Opiskelija-Allianssi – OSKU ja Finlands Svenska Skolungdomsförbund FSS.

07.04.2021 Uutinen
Painava sana: Olen ammattilainen, en kutsumusammattilainen

Tulevia koodareita kouluttava Matti Seise ajattelee opettajana olevansa onnistunut siinä vaiheessa, kun opiskelija ei enää tarvitse häntä. Työ on tärkeää, sillä nuoret saavat opinnoista uransa käyntiin ja työelämä saa tarvitsemiaan osaajia. Opettajankin työ on kuitenkin työtä, ja sitä tehdään tilipussin eikä kutsumuksen vuoksi.

31.03.2021 Blogi
Moni puhuu opettajien työstä – nyt ääneen pääsevät työn parhaiten tuntevat

Opettajien työ lasten, nuorten ja aikuisten parissa luo koko yhteiskunnalle vakautta, sivistystä ja hyvinvointia. Työ luo uskoa paremmasta tulevaisuudesta ja antaa ratkaisun avaimia myös kriisien keskellä, onpa kyse koronasta tai ilmastonmuutoksesta. Nyt käynnistyy suuri kampanja, jolla haluamme muistuttaa kaikkia suomalaisia ammatin merkityksestä, OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen kirjoittaa.

26.03.2021 Blogi
Ammatillinen opettaja: Opiskelijoiden usko itseen kasvaa onnistumisen kokemuksista

Ammatillinen opettaja Kimmo Siuruainen sanoo sitoutumisen työhön lähtevän siitä, että ymmärtää, millaisen esimerkin hän opettajana antaa nuorille opiskelijoille. Ammattitaidon lisäksi opettajalta vaaditaan jämäkkyyttä, ymmärtäväisyyttä ja välillä huolenpitoakin.

23.03.2021 Uutinen
Ammatillisten oppilaitosten reformi etenee – OAJ: lisää resursseja opetukseen ja opiskelijoiden tukeen

Ammatillisten oppilaitosten reformin tilannetta tarkastelleiden selvitysten mukaan sen toimeenpano on edennyt, mutta parannettavaakin löytyy. OAJ nostaa esiin erityisesti tarpeen uudistaa ammatillisten oppilaitosten rahoitusta ja vaatii, että opinto-ohjaajia ja erityisopettajia on palkattava lisää.

19.03.2021 Uutinen
OAJ:n viestit puoliväliriiheen: Opettajien ja esihenkilöiden uupuminen edellyttää toimia, koulutuksen rahoitus saatava kasvu-uralle

Pitkittynyt poikkeustilanne on kiristänyt opettajien ja esihenkilöiden jaksamisen äärirajoille. OAJ odottaa huhtikuun puoliväliriihestä päätöksiä, joilla työssäjaksamista voidaan tukea ja parantaa.

17.03.2021 Näkemys
Määräys aiemman osaamisen tunnistamisesta ja tunnustamisesta ammatillisessa koulutuksessa etenee

Aiemmin hankitun osaamisen tunnistamisesta ja tunnustamisesta ammatillisessa koulutuksessa on valmisteilla määräys. Määräystä valmistelee Opetushallitus. OAJ:n mielestä osaksi suoritettavaa tutkintoa pitäisi tunnistaa ja tunnustaa myös työelämässä hankittu osaaminen.

10.03.2021 Lausunto
Lisäresursseja nyt!

Opetushenkilöstö pyörittää päiväkotien, koulujen ja oppilaitosten arkea koronapandemian keskellä. Opettamisen ja kasvattamisen arkea kuormittaa myös ylimääräiset koronan tuomat tehtävät. Tilanteen helpottamiseksi on otettava kaikki ratkaisuideat käyttöön.

10.03.2021 Blogi
Kohti yhtenäisiä palvelussuhteiden ehtoja

Sopimusneuvottelujen jälkeen alakohtaiset työryhmät jatkavat sovittavien asioiden valmistelua seuraaviin neuvotteluihin. Mitä tuntiopettajien työryhmissä tapahtuu?

26.02.2021 Uutinen
Ymmärtäähän ehdokkaasi, että kunnan elinvoimaa luodaan koulutuksella?

Jokainen kuntapäättäjä ajattelee varmasti tekevänsä päätöksiä kuntalaisten parhaaksi, mutta keinot ja päämäärät vaihtelevat rajusti. Tulevat kunnanvaltuutetut päättävät, miten koulutusta, kasvatusta ja tutkimusta kunnassasi rahoitetaan. Kuntatalous olisi nähtävä usealta kantilta ja tarpeeksi pitkäjänteisesti. Vääristä paikoista leikkaaminen aiheuttaa huomattavia menoja tulevaisuudessa.

11.02.2021 Blogi
Oppimisen tuen korjaaminen on maan hallituksen käsissä – OAJ:n malli takaisi todelliset tukitoimet

Oppimisen tuen lainsäädäntö on ollut voimassa jo kymmenen vuotta, mutta vieläkään tukea ei kaikkialla anneta lain mukaisesti. Ministerit ovat viime päivinä nostaneet esiin tuen ongelmia ja muun muassa inkluusion ja erityisluokkien vähentämisen käyttämisen säästökeinona. OAJ on tuonut samaa huolta esiin kohta kymmenen vuotta, ja muistuttaa, että ratkaisun avaimet ovat täysin maan hallituksen käsissä.

10.02.2021 Uutinen
Vuoden koulutusvaikuttajaksi valittiin jokainen suomalainen opettaja – poikkeusolot ovat korostaneet ammattitaitoa

OAJ:n hallitus on myöntänyt Vuoden koulutusvaikuttaja 2020 -tunnustuksen suomalaisille opettajille. OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen julkaisi tunnustuksen saajan verkossa järjestetyillä Educa-messuilla.

30.01.2021 Uutinen
OAJ vaatii: Koulutuksen rahoitus nostettava Suomessa muiden Pohjoismaiden tasolle

Koulutuspoliittisessa selonteossa on linjattava Suomen koulutuksen rahoituksen nostamisesta muiden Pohjoismaiden tasolle. OAJ vaatii myös, että opettajien ja esihenkilöiden osaamista on jatkuvasti kehitettävä, ja takeena osaamisesta ovat korkeat kelpoisuusvaatimukset. OAJ antoi lausuntonsa selonteon luonnoksesta perjantaina. Eduskunnan käsittelyyn selonteko menee lähiviikkoina.

22.01.2021 Uutinen