Ajankohtaista
Koulutus-, oppimis- ja osaamistason nostaminen vaatii riittävän rahoituksen varmistamista ja lainsäädäntövalmistelujen ripeää aloittamista. OAJ:n puheenjohtaja Katarina Murto muistuttelee lukuvuoden aloitusblogissaan uutta hallitusta lunastamaan koulutuslupauksensa.
15.08.2023 BlogiOAJ:n oikeusasiamiehelle jättämä kantelu tuotti hedelmää. Opetushallitus selkeytti ohjeitaan oppimisen ja koulunkäynnin tuen järjestämisestä. Ohjeiden toteutus on nyt kuntien ja muiden koulutuksen järjestäjien vastuulla. Myös hallitusohjelman mukaisia lakimuutoksia tarvitaan, jotta jokainen oppija saa jatkossa tarvitsemaansa tukea oppimiseensa.
10.08.2023 UutinenOAJ katsoo, että tasa-arvo ja yhdenvertaisuus varhaiskasvatuksessa, kouluissa ja oppilaitoksissa tulisi paremmin osaksi arkipäivää ja toimintakulttuuria, jos erillisten tasa-arvo ja yhdenvertaissuunnitelmien sijaan niiden sisällöt olisi otettu osaksi opetussuunnitelmia ja tutkinnon perusteita.
09.08.2023 LausuntoOAJ on halunnut lobbauksessaan sitoutua avoimuuteen. Siksi julkaisemme puolivuosittain avoimuustilinpäätöksen, jossa kerromme, keitä olemme lobanneet ja mistä aiheista. Kevään 2023 vaikuttamistyötä koskevat tiedot on nyt julkaistu verkkosivuillamme.
09.08.2023 UutinenKoulua ja kotia edustavat tahot korostavat yhteistyön merkitystä uuden kouluvuoden alkaessa.
08.08.2023 UutinenOAJ hakee toistaiseksi voimassa oleviin työsuhteisiin kahta jäsenpalveluneuvojaa. Haku päättyy 20. elokuuta.
02.08.2023 UutinenHallituksen on näytettävä heti ensimmäisessä budjettiriihessään syyskuussa, että hallitusohjelman koulutuslupauksia lähdetään toteuttamaan viipymättä ja niihin löytyy riittävä rahoitus.
02.08.2023 UutinenOpettajan uran alkutaipaleella olevilla ja opettajaksi opiskelevilla on intoa ja korkeat odotukset työstään. Pystytäänkö odotukset lunastamaan, kun korkeat tavoitteet törmäävät arjen epäkohtiin kuten ylisuuriin opetusryhmiin ja puutteellisiin resursseihin, OAJ:n puheenjohtaja Katarina Murto kysyy.
02.08.2023 TiedoteJotain tapahtui, ja Suomen käyrä oppimistuloksissa ja koulutustasossa kääntyi laskuun. Miten suuntaa saataisiin kääntymään? OAJ:n keskustelussa kysymystä pohti neljä poliittisten nuorisojärjestöjen puheenjohtajaa. OAJ:n puheenjohtaja Katarina Murto muistutti, että hyvätkin tavoitteet vaativat toteutuakseen rahaa.
28.06.2023 UutinenTyöpaikan yhdenvertaisuus rakennetaan yhdessä. Kun mieli on avoin tiedolle ja uuden oppimiselle, voidaan varmistaa, että jokaisella on tilaa olla oma itsensä, kirjoittaa OAJ:n puheenjohtaja Katarina Murto.
26.06.2023 BlogiTuoreen hallitusohjelman mukaan maahanmuuttajien kielitaitoa tulee vahvistaa kotoutumisen ja työllistymisen edistämiseksi. Hyvä tavoite vaatii toteutuakseen konkreettisia toimia. — Hallitusohjelmaan kirjattu perusopetukseen valmistavan opetuksen pidentäminen kaksivuotiseksi on tästä hyvä esimerkki, mutta se ei riitä. Olemme koonneet yhteen ratkaisut kaikille koulutusasteille, OAJ:n puheenjohtaja Katarina Murto lupaa.
21.06.2023 UutinenOpetushallitus uudistaa ja selkiyttää aiemmin tehtyä ohjetta osaamisen tunnistamisesta ja tunnustamisesta ammatillisessa koulutuksessa. OAJ pitää ohjeistuksen selkiyttämistä tarpeellisena muutoksena, joka parantaa opiskelijoiden yhdenvertaisuutta.
20.06.2023 LausuntoViisi suuren ammattiliiton puheenjohtajaa huomauttaa, että Suomea sitovissa kansainvälisissä sopimuksissa on turvattu ammattiliittojen neuvotteluoikeus ja sopimusautonomia. Uuteen hallitusohjelmaan kirjattu tavoite estää ammattiliittojen sopimusvapauden.
19.06.2023 UutinenOAJ:n puheenjohtaja pitää hallituksen työelämälainsäädäntöön kaavailemia muutoksia rajuina. Heikennykset osuvat kipeimmin heihin, jotka jo ennestään ovat heikoimmassa asemassa työmarkkinoilla. Hyviä koulutuskirjauksia hallitusohjelmasta löytyy. Erityisen tyytyväinen OAJ on oppimisen tuen uudistamisesta. Pitkän tähtäimen suunnitelma koulutuksen perusrahoituksen vahvistamiseksi jäi uupumaan.
16.06.2023 TiedoteOAJ:n edustajat kävivät yksityisen sosiaalipalvelualan liityntäpöytäkirjaa koskevat neuvottelut alkuviikosta ja liityntäpöytäkirja hyväksyttiin OAJ:n hallituksessa tänään.
14.06.2023 Uutinen