Ajankohtaista
Opetusalan työolobarometrin 2019 mukaan opettajat kokevat työssään väkivaltaa tai sen uhkaa aiempaa enemmän. Pelkkä opettajien vahva motivaatio työhön ei riitä, vaan arvostus ja työolot on saatava kuntoon, kirjoittaa OAJ:n erityisasiantuntija Teija Golnick.
27.11.2020 BlogiKorona keskustelutti myös OAJ:n valtuustossa, joka kokoontui tänään toista päivää etäkokouksessaan. OAJ:n valtuutettu Sari Aksberg haluaa muistuttaa työnantajien vastuusta opettajien suojaamisessa tartunnoilta.
19.11.2020 UutinenRehtoreiden työtaakka ja alaisten määrä on suuri poikkeusoloista huolimatta. Miten jatkuville palkattomille ylitöille saadaan stoppi, ja tuki työssä jaksamiselle kohdalleen, pohtii blogikirjoituksessaan OAJ:n kehittämispäällikkö Niku Tuomisto.
12.11.2020 BlogiOAJ haluaa, että THL selkiyttää ohjeitaan epidemian hoitamisesta. Mahdollisimman pikaiset ja yksiselitteiset ohjeet päiväkoteihin, kouluihin ja oppilaitoksiin ovat tarpeen, jotta niissä pystytään parhailla mahdollisilla tavoilla suojelemaan oppilaita ja henkilökuntaa koronatartunnalta ja estämään siten myös jatkotartuntoja.
11.11.2020 TiedoteAkava Works selvitti vuoden 2020 syyskuussa, kuinka akavalaisten työn teon tavat ja työn kognitiivinen kuormitus ovat muuttuneet verrattuna koronapandemiaa edeltäneeseen aikaan. Eri toimialojen välillä on havaittavissa merkittäviä eroja työn kuormittavuuden muutoksissa.
11.11.2020 BlogiYksityisten päiväkotien johtajat kaipaavat tukea työsuhdeasioihin ja liiketoimintaan. OAJ vaatii työnantajia hoitamaan varhaiskasvatuslaissa säädetyn täydennyskoulutusvelvoitteensa ja huolehtimaan lähijohdon riittävästä osaamisesta.
11.11.2020 UutinenKorona-aika on kuormittanut erityisen paljon OAJ:n jäseniä. Opetusalalla korostuivat erityisesti työmäärän lisääntyminen sekä kiireen ja keskeytysten kasvu.
02.11.2020 UutinenOAJ tekee jäsenilleen erilaisia kyselyitä, joista yksi Fiilismittari. Sen avulla selvitetään jäsenten hyvinvointia. Vastauksia käytetään esimerkiksi työsuojelukoulutusten suunnittelussa. Fiilismittari kaipaa lisää vastaajia ja erityisasiantuntija Sari Melkko kehottaa blogissaan jäseniä klikkaamaan itsensä Fiilismittariin ja vastaamaan viikkokysymyksiin.
02.11.2020 BlogiMarkku Kanerva innostui valmentamisesta opettamisen kautta. Opettajankoulutuksesta saamillaan työkaluilla hän luotsaa nyt miesten jalkapallomaajoukkuetta. Opettajien työssäjaksamisesta hän on huolissaan ja toivoo, että työn vaativuus ja opettajien osaaminen näkyisivät myös palkassa.
30.10.2020 UutinenOpettajataustainen Huuhkajien päävalmentaja Markku Kanerva sai tänään OAJ:ltä tunnustuksen liikunnan hyväksi tekemästään työstä. Kanervan mukaan opettajan ja valmentajan työssä on paljon yhteistä.
28.10.2020 UutinenMiten sinä satsaat työhyvinvointiisi? Jaa oma työhyvinvointiasi parantava vinkki, josta voisi olla apua muillekin, ja voita Academy of Brainin verkkovalmennuslisenssi. Osallistumisaika loppuu 31.10.
27.10.2020 UutinenOAJ:n valtuusto päätti työhyvinvointirahaston perustamisesta elokuussa. Oman rahaston avulla OAJ haluaa konkreettisesti auttaa jäseniään työelämässä. Ensimmäistä hakukierrosta ja hakuohjeita valmistellaan parhaillaan.
22.10.2020 UutinenOAJ:n päiväkodin johtajille tekemän kyselyn mukaan 40 prosenttia kunnallisten päiväkotien johtajista kertoo tarvitsevansa lisää osaamista ydintehtävänsä suorittamiseen. OAJ vaatii työnantajia hoitamaan varhaiskasvatuslaissa säädetyn täydennyskoulutusvelvoitteensa ja huolehtimaan lähijohdon riittävästä osaamisesta.
13.10.2020 UutinenHyvällä johtamisella voi työhyvinvoinnin lisäksi saavuttaa muun muassa taloudellista etua, sillä hyvinvointi vähentää esimerkiksi sairauspoissaoloja. Hyvällä johtamisella on vaikutusta myös työyhteisöön ja työn iloon, kirjoittaa OAJ:n erityisasiantuntija Teija Golnick blogissaan.
30.09.2020 BlogiMissä menee raja hyväksyttävän ja vastuuttoman työkäyttäytymisen välillä? Kenen vastuulla on puuttua epäasialliseen ja häiritsevään käyttäytymiseen? Työhyvinvointityöryhmä avaa teemaa blogikirjoituksella.
15.09.2020 Blogi