• Opettaja-lehti logo
  • OAJ-areena logo

Ajankohtaista

Opetushallitus: 2-vuotinen esiopetus lisäisi yhdenvertaisuutta

Opetushallitus tuo tänään julkaistussa selvityksessään esille monta hyvää syytä, miksi seuraavan hallituksen pitäisi säätää kaksivuotisesta maksuttomasta esiopetuksesta. Viisivuotiaiden kattava osallistuminen esiopetukseen vahvistaisi esiopetuksen asemaa ja lisäisi yhdenvertaisuutta.

08.03.2019 Uutinen
Amiksen tavoitteet toteen – OAJ:lta 9 parannusesitystä ammatillisen toisen asteen koulutukseen

OAJ:n asiantuntijat ovat koonneet päättäjille ja koulutuksen järjestäjille toimenpidepaketin, jonka avulla ammatillisen koulutuksen tavoitteet voidaan viedä maaliin.

08.03.2019 Näkemys
Voiko rahalla työntää tai vetää, jos sitä ei ole?

Lukion rahoitusta yritettiin huonoin tuloksin uudistaa vuosina 2014–2015. Uudistusyritys painottui tulosohjaukseen ja tehokkuuteen, jotka eivät lukiokoulutuksen kehittämisen kannalta olleet perusteltuja tavoitteita. Uudistuksessa oli luotu monimutkaisia rahoituselementtejä estämään opiskelun keskeyttämisiä ja opintojen pitkittymistä, vaikka tällaisia ongelmia lukioissa ei edes ollut. Eduskuntakäsittelyssä uudistuksen tie nousi pystyyn ja rahoitusmalli jäi ennalleen.

08.03.2019 Blogi
Suomi on epäonnistunut maahanmuuttajien kotouttamisessa – OAJ vaatii lisää kielenopetusta ja kilpailutuksista luopumista

Maahanmuuttajataustaisten lasten oppimistulokset ovat kaksi vuotta kantaväestön tuloksia jäljessä. OAJ vaatii tänään julkaistavassa Kotoutumiskompassi 2019:ssä, että maahanmuuttajien kielenopetusta pitää lisätä kaikilla koulutusasteilla.

07.03.2019 Tiedote
Miksi tarvitsemme uudistuksia oppilaiden oikeuksiin oppimisen tuen toteutumiseksi?

Suomessa on tällä hetkellä noin 60 000 syrjäytynyttä nuorta. Miten olisimme voineet ehkäistä tämän edes osittain? Miten syrjäytyneiden määrä saadaan laskemaan opetuksen keinoin?

06.03.2019 Blogi
Ansa Kynttilän jälki-istunto, osa 4: Syrjäytyminen seis

Jäikö läksyt tekemättä? Suomen luokattomin luokanopettaja istuttaa suomalaiset jälki-istuntopenkkiin kuulemaan, mitä kaikkea koulutuksessa pitäisi korjata. Korjausliikkeet korostuvat kevään eduskuntavaaleissa.

05.03.2019 Uutinen
Koulutus ratkaisee ilmastonmuutoksen ja maahanmuuton haasteita – OAJ:n eurovaalitavoitteet korostavat tutkimuksen ja kehitystoiminnan merkitystä

Eurooppa pysyy kilpailukykyisenä vain panostamalla koulutukseen, tutkimukseen, kehitystyöhön ja innovaatioihin. Opetusalan Ammattijärjestö on julkaissut konkreettisia ehdotuksia, jotka nostavat maanosamme ilmastonmuutoksen vastaisen taistelun edelläkävijäksi ja globaalisti vetovoimaisimmaksi osaamiskeskittymäksi.

02.03.2019 Tiedote
Ratkaisuja Euroopalle 2019

Niin Suomessa kuin muuallakin Euroopassa eriarvoistuminen, syrjäytyminen tai esimerkiksi työttömyys ja kasvava osaajapula vaativat meiltä uutta ajattelua. Kun tulevaisuus tuntuu epävarmalta ja turvattomalta, tarvitsemme ratkaisuja, jotka rakentavat parempaa huomista ja tulevaisuutta. Onneksi me suomalaiset tiedämme jo vastauksen, emmekö vain? Kasvatus. Koulutus. Tiede. Tutkimus. #koulutusratkaisee

02.03.2019 Julkaisu
Rahoitusmallit kaipaavat uutta ajattelua ja korkeakoulut luottamusta

Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen rahoitusmallit hyväksyttiin tämän vuoden alussa ja ne tulevat voimaan vuonna 2021. Korkeakoulut ovat ryhtyneet suuntaamaan toimintaansa uuden mallin mukaiseksi.

01.03.2019 Blogi
OAJ vaatii: Päiväkotien ryhmäkoot ja henkilöstömitoitus saatava viimein kuntoon

Liian suuret lapsiryhmät ja liian vähän varhaiskasvatuksen opettajia. Näiden ongelmien korjaamista OAJ on vaatinut jo pitkään.

28.02.2019 Uutinen
Varhaiskasvatuksen matematiikka hukkaa lapsia mystisesti

0.88, 0.75 ja 0.6. Tiedättekö, miten nämä desimaalit liittyvät varhaiskasvatukseen? Ne tarkoittavat laskennallisia lapsia. Lapsia ei lasketa lapsiryhmiä perustettaessa yksilöinä, vaan sen mukaan, miten monta tuntia lapset viettävät päiväkodissa.

28.02.2019 Blogi
#OpettajanÄäni: Turvapaikanhakija löysi vahvuutensa opettajan avulla – peruskoulu pikavauhtia ja suoraan jatko-opintoihin

Nähdyksi ja kuulluksi tuleminen on yksi ihmisen perustarpeista. Erityisen tärkeää tämä on muualta Suomeen muuttaneille oppilaille. Nähdyksi tulemisesta voi parhaimmillaan seurata merkittäviäkin saavutuksia ja onnistumisia, mistä loistavana esimerkkinä on oppilaani Mohammad.

27.02.2019 Uutinen
#OpettajanÄäni: “Kun elämä on kaaosta, koulu voi olla ainoa turvallinen tila”

Erityisopettajana minun on löydettävä yhteys jokaiseen oppilaaseen, jotta kukaan ei jäisi ulkopuolelle.

19.02.2019 Uutinen
Opettajien oikeus tekemäänsä materiaaliin on turvattava

Oikeus teokseen on sen tekijällä, ja teoksen käyttäminen edellyttää aina tekijän lupaa. Tämä koskee myös opettajien valmistamia oppimateriaaleja. Tilanteen selkeyttämiseksi lainsäädäntöä pitää täsmentää, koska nyt meno on toisinaan kuin villissä lännessä.

19.02.2019 Blogi
Oppimisen ja koulunkäynnin tuki uudistettava pikaisesti

OAJ vaatii pikaisia uudistuksia oppimisen ja koulunkäynnin tukeen. Esimerkiksi erityisopettajien määrästä on säädettävä lailla.

19.02.2019 Uutinen