• Opettaja-lehti logo
  • OAJ-areena logo

Ajankohtaista

Kaksivuotisen esiopetuksen kokeilu sai eduskunnan hyväksynnän – OAJ kannattaa lämpimästi

Eduskunta hyväksyi perjantaina kaksivuotisen esiopetuksen kokeilun. OAJ kannattaa kaksivuotisen esiopetuksen kokeilua ja sen tavoitteita lämpimästi. OAJ on tyytyväinen, että kokeiluun laadittavissa opetussuunnitelman perusteissa leikin merkitys korostuu vahvasti.

04.12.2020 Uutinen
Varhaiskasvatuksen lapsiryhmiä ei saa yhdistää

Koronatilanteen pahentuessa on päiväkodeissa herännyt huoli, miten joulun aikaan auki olevien päiväkotien ja ryhmien yhdistelyssä poikkeusaikana toimitaan. OAJ vaatii, että kaikissa varhaiskasvatusyksiköissä toimitaan Työterveyslaitoksen julkaisemien ohjeiden mukaan, eikä päiväkoteja ja lapsiryhmiä yhdistettäisi.

03.12.2020 Uutinen
OAJ lähtee vahvistamaan opettajuuden arvostusta – ”Yhdessä pystymme vaikka mihin”

OAJ käynnistää ensi vuonna hankkeen, jonka tavoitteena on vahvistaa opettajuuden arvostusta. Järjestö haluaa havahduttaa suomalaisia siihen, miten tärkeää OAJ:n jäsenten tekemä työ on koko yhteiskunnalle. Koko OAJ-yhteisön toivotaan innostuvan mukaan jo hankkeen suunnitteluvaiheessa.

19.11.2020 Uutinen
Päiväkodin henkilöstömitoituksesta poikkeamisiin tulossa tarpeellisia rajoituksia

OAJ kannattaa valmisteilla olevaa muutosta päiväkodin henkilöstön mitoitusta koskevaan varhaiskasvatuslain pykälään. Mitoituksesta ei lakimuutoksen jälkeen saisi poiketa henkilöstöstä johtuvista syistä, kuten lomien, koulutusten, lomautusten tai sairastumisen takia.

19.11.2020 Lausunto
Kohti maailmanmestaruutta

Miten Suomi pärjää kansainvälisesti, jos koulutusjärjestelmiä verrataan koulutukseen panostamisen, varhaiskasvatuksen ja korkeakoulututkintojen suorittaneiden osalta?

18.11.2020 Blogi
Kasvatushenkilöstöä ei pidä velvoittaa siivoukseen tai pyykkihuoltoon yksityisessä varhaiskasvatuksessa

Valvira valmistelee parhaillaan määräystä yksityisten varhaiskasvatuspalvelujen toimipaikkakohtaisen omavalvontasuunnitelman sisällöstä, laatimisesta ja seurannasta. OAJ pitää välttämättömänä, että suunnitelmaan kirjataan varhaiskasvatuslain mukainen riittävä henkilöstö kelpoisuuksineen lapsiryhmittäin.

13.11.2020 Lausunto
Päiväkotien johtajat haluavat tukea työsuhdeasioihin

Yksityisten päiväkotien johtajat kaipaavat tukea työsuhdeasioihin ja liiketoimintaan. OAJ vaatii työnantajia hoitamaan varhaiskasvatuslaissa säädetyn täydennyskoulutusvelvoitteensa ja huolehtimaan lähijohdon riittävästä osaamisesta.

11.11.2020 Uutinen
OAJ:n jäsenet eivät tee lakonalaista työtä – JHL:n lakko 6.11. Jyväskylässä

OAJ muistuttaa Jyväskylän kaupungilla työskenteleviä jäseniään siitä, että nämä eivät tee lakonalaista työtä. Jyväskylässä on JHL:n yhden päivän lakko 6.11. Lakkoon osallistuvat JHL:n jäsenistä muun muassa varhaiskasvatuksen työntekijät.

05.11.2020 Uutinen
Yhteistyötä eikä repimistä

Tasa-arvoinen, laadukas ja korkeatasoinen koulutus on yksi keskeisimmistä Suomen menestyksen peruskivistä, jota on vaalittava, mutta myös kehitettävä aktiivisesti. Vahvaan perustaan investoimalla saadaan osaavaa nuorisoa työelämään ja korkea-asteen koulutukseen. Kehittämistä on tehtävä palkansaajien, työnantajien ja valtiovallan yhteisponnisteluin, kirjoittaa OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen blogissaan.

03.11.2020 Blogi
Kiusaamiselle stoppi – mitä siihen tarvitaan? OAJ listaa kymmenen tärkeintä toimenpidettä

Jokainen kiusaamistapaus on liikaa. Poliittiset päättäjät voivat päätöksillään vaikuttaa siihen, että kiusaaminen ja väkivalta kouluissa, oppilaitoksissa ja päiväkodeissa saadaan loppumaan. OAJ listaa kymmenen tärkeintä toimenpidettä, jotka tällä hallituskaudella pitää toteuttaa.

21.10.2020 Näkemys
OAJ antaa budjettilausunnossaan risuja ja ruusuja – Lukioiden rahoitustilanne huolestuttaa

OAJ ottaa vuoden 2021 talousarviolausunnossaan kantaa hallituksen ensi vuoden budjettisuunnitelmiin. Budjetin kipupiste löytyy lukioiden tilanteesta. Vaikka valtio on lisännyt lukioiden rahoitusta, se on edelleen kaukana 10 vuoden takaisista olosuhteista. Lisäksi lukioiden rahoitusta leikataan edelleen, vaikka tehtävät lisääntyvät. Kiitosta OAJ antaa ammatillisen koulutuksen saamista 150 miljoonan EU-rahoista sekä varhaiskasvatuksen myönteisestä kehityksestä.

14.10.2020 Uutinen
Varhaiskasvatuksen maksut alenemassa

OAJ:n mielestä varhaiskasvatuksen asiakasmaksuilla on tuettava tavoitetta lisätä lasten osallistumista pedagogiseen varhaiskasvatukseen.

13.10.2020 Lausunto
Päiväkotien johtajat kaipaavat lisäkoulutusta – pedagoginen johtaminen ensisijalla

OAJ:n päiväkodin johtajille tekemän kyselyn mukaan 40 prosenttia kunnallisten päiväkotien johtajista kertoo tarvitsevansa lisää osaamista ydintehtävänsä suorittamiseen. OAJ vaatii työnantajia hoitamaan varhaiskasvatuslaissa säädetyn täydennyskoulutusvelvoitteensa ja huolehtimaan lähijohdon riittävästä osaamisesta.

13.10.2020 Uutinen
”Moni ajatteli, että tätä päivää ei tule koskaan” – varhaiskasvatuksen sopimusalasiirtoa valmisteleva työryhmä aloittaa työnsä

Kevään sopimusneuvotteluissa sovittua varhaiskasvatuksen opettajien sopimusalasiirtoa aletaan valmistella tänä syksynä. Varhaiskasvatuksen erityisopettaja Salla Sutinen on syystäkin innoissaan siirrosta, mutta tietää sopimusehtojen kehittämistyön olevan vasta lähtökuopissa.

07.10.2020 Uutinen
Opettajan ammatti kiinnostaa yhä – OAJ haluaa opettajarekisterin ja lisää tukea uran alkuun

Luokanopettajan ammatti houkuttelee nyt enemmän kuin pitkään aikaan. Opettajien ja rehtoreiden jatko- ja täydennyskouluttautuminen on lisääntynyt. Siinä ilouutiset tänään julkaistun tiedonkeruun tuloksista. Vielä tarvitaan työuran alkuun vahvempaa tukea, kehittymissuunnitelmat jokaiselle opettajalle sekä opettajarekisteri, toteaa OAJ:n erityisasiantuntija Päivi Lyhykäinen.

01.10.2020 Uutinen