Käyttökatko Omissa tiedoissa ja Edustettavat jäsenet -palveluissa ja muissa kirjautumista vaativissa palveluissa torstaista 7.12. klo 14 lähtien. Katko kestää seuraavaan aamuun noin klo 7:ään.
Ajankohtaista
Sasin päiväkoti Hämeenkyröstä on voittanut Vuoden koulu, oppilaitos tai päiväkoti -kilpailun 2023. Päiväkodissa viihtyvät niin lapset kuin työntekijät. – Kisaan tuli runsaasti loistavia ehdotuksia erilaisista kouluista, oppilaitoksista ja päiväkodeista ja vertailu oli vaikeaa, OAJ:n erityisasiantuntija Katja Järvinen kiittelee aktiivisuutta. Kunniamaininnan sai Kappelimäen koulu Laitilasta.
25.05.2023 UutinenJulkisuudessa olleiden tietojen mukaan hallitusneuvottelijat suunnittelevat valtiovarainministeriön esityksen pohjalta jopa 50 prosentin leikkausta vapaan sivistystyön rahoituksesta. Tällä olisi rajuja seurauksia muun muassa työllisyydelle, jatkuvalle oppimiselle, kansan hyvinvoinnille ja alueelliselle tasa-arvolle. Leikkausten seurauksena moni oppilaitos joutuisi panemaan lapun luukulle, todetaan 14 tahon yhteisessä kannanotossa.
23.05.2023 TiedoteYksityisen sosiaalipalvelualan lakko on 23.–24.5. OAJ on mukana lakossa puolustaakseen varhaiskasvatuksen opettajien ja esihenkilöiden asemaa.
23.05.2023 UutinenSovittelussa ei saatu ratkaisua maanantaina 22. toukokuuta. Lakko koskee osaa yksityisiä päiväkoteja.
22.05.2023 UutinenValtiovarainministeriö on ehdottanut hallitusneuvottelijoille leikkauksia myös koulutuksesta. Huoli koulutusleikkauksista onkin olemassa niin kauan, kunnes hallitusohjelma osoittaa sen turhaksi. OAJ:n koulutuspolitiikan päällikkö Niina Jurva avaa, miksi VM:n koulutukseen ehdottamat leikkaukset olisivat tuhoisia.
19.05.2023 BlogiYliopistoilla on valmius kouluttaa tarvittava määrä varhaiskasvatuksen opettajia sekä kasvatustieteen maistereita. Varhaiskasvatuslain avaaminen ja kelpoisuusvaatimuksista tinkiminen ei osaajapulaa ratkaisisi, toteavat Suomen yliopistojen rehtorineuvosto UNIFI ry ja Opetusalan Ammattijärjestö OAJ yhteisessä kannanotossaan.
17.05.2023 UutinenOAJ antoi lausumansa ONNI-hankkeessa syntyneestä Yhdenvertaisen puuttumisen oppaasta.
17.05.2023 LausuntoHallitusohjelmaan tulee kirjata konkreettiset keinot lasten ja nuorten mielenterveyskriisin ratkaisemiseksi, vaativat OAJ ja MIELI ry.
17.05.2023 UutinenLakko eli työnseisaus toteutuu 31.5.–2.6., jos sopua työriitaan ei saada aiemmin. Työnseisaus koskee osaa yksityisten päiväkotien opettajia, erityisopettajia ja päiväkodinjohtajia, jotka työskentelevät Uudenmaan ja Varsinais-Suomen maakunnissa. OAJ:n jäseniä on yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimuksessa noin 800.
16.05.2023 UutinenSatakuntalainen OAJ:n valtuutettu Tuomas Koivisto kuvailee blogissaan tunnelmiaan kolmipäiväisen kevätvaltuuston aikana. Miten yhteistyötä ja eteenpäin vieviä päätöksiä rakennetaan? Keskinäinen luottamus ja arvostus luovat pohjan kestävälle työlle.
16.05.2023 BlogiEuroopan opettajajärjestöt ovat laatineet kymmenen kohdan listan asioista, joita tarvitaan opetusalan arvostuksen ja vetovoiman lisäämiseksi. Suomessakaan pelkät arvostavat sanat eivät riitä, vaan edellytämme tulevalta hallitukselta myös arvostavia tekoja, OAJ:n puheenjohtaja Katarina Murto sanoo.
15.05.2023 UutinenOpetusalan järjestöt puolustavat vankasti nykyistä varhaiskasvatuslakia. OAJ:n ja VOL:n mielestä lain edellyttämä henkilöstörakenne saavutetaan, kun lisätään varhaiskasvatuksen opettajien yliopistokoulutusta.
12.05.2023 TiedoteKevätvaltuuston lähetekeskustelussa käsiteltiin OAJ:n valtuuston vaali- ja äänestysjärjestyksen muuttamista. Uudistuksen myötä muun muassa ehdokkaaksi lähteminen helpottuisi, koska jatkossa ehdokkuus ei välttämättä edellyttäisi kolmen hengen valitsijayhdistyksen perustamista.
12.05.2023 UutinenOAJ:n valtuusto päätti kevätkokouksessaan uudistaa rinnakkaisjäsenyyden mallin. Jatkossa koulutus-, kasvatus-, ja tutkimusalan työtä tekevä voi hyötyä kahden eri ammattijärjestön tarjoamista eduista ja palveluista entistä helpommin.
12.05.2023 UutinenOAJ:n valtuusto päätti yksimielisesti kevätkokouksessaan tehdä tarvittavat sääntömuutokset, jotta Suomen Opettajaksi Opiskelevien Liitto SOOL ry:n edustajat voivat jatkossa osallistua OAJ:n hallinnon kokouksiin päätösvaltaisina edustajina.
11.05.2023 Uutinen