Ajankohtaista
OAJ on koronaepidemian ajan seurannut opetustyön sujumista ja jäsentensä jaksamista jäsenkyselyillä. Vastaukset antavat arvokasta tukea OAJ:n vaikuttamistyöhön. Kyselyllä oli merkitystä muun muassa siinä, että hallitukselta saatiin tukipaketti poikkeusoloista johtuvien vaikutusten tasaamiseen koulutuksessa. Tänä syksynä OAJ selvittää kyselyillä vielä muun muassa ammatillisten opettajien ja korkeakouluissa työskentelevien näkemyksiä.
08.09.2020 UutinenMikä on OAJ:n kanta siihen, pitääkö opettajan käyttää kasvomaskia tai visiiriä? Entä pitääkö työnantajan hankkia ja kustantaa suojavälineet, jos opettaja sellaista haluaa käyttää? OAJ:n koulutuspolitiikan päällikkö Nina Lahtinen avaa blogissaan paljon jäseniä puhuttavaa aihetta.
21.08.2020 BlogiYksityisissä päiväkodeissa työskentelevien varhaiskasvatuksen opettajien ja erityisopettajien sekä päiväkodin johtajien työaikaa koskevat erityismääräykset säilyvät lähes entisellään seuraavat kaksi vuotta.
27.06.2020 UutinenYksityisellä sosiaalipalvelualalla on saavutettu neuvottelutulos pitkittyneiden neuvotteluiden jälkeen. Neuvottelutulos saavutettiin tiistain ja keskiviikon välisenä yönä.
24.06.2020 UutinenMoni kunta on laiminlyönyt siihen varautumisen, että elokuun alussa jokaisella lapsella on jälleen subjektiivinen oikeus varhaiskasvatukseen ja ryhmäkoot pienenevät. Kuntien pitää ymmärtää, että lakimuutosten seurauksena tarvitaan todennäköisesti lisää henkilökuntaa, uusia lapsiryhmiä ja mahdollisesti jopa uusia päiväkoteja, toteaa OAJ:n erityisasiantuntija Kirsi Sutton.
24.06.2020 TiedotePäiväkotiketju Touhula sulkee yksiköitään yt-neuvottelujen tuloksena. Päiväkotien sulkemisella on iso vaikutus lapsiin ja perheisiin sekä irtisanomisuhan alla oleviin päiväkodin työntekijöihin. OAJ:n mielestä yksityisellä varhaiskasvatuksella on osansa varhaiskasvatusjärjestelmässä, mutta kuntien on itse tuotettava pääosa varhaiskasvatuksen palveluista.
18.06.2020 UutinenHallitus jakaa korona-ajan oppimis- ja tukivajeen paikkaamiseen lisärahaa. Perusopetuksen ja varhaiskasvatuksen rahahaku päättyy 25. kesäkuuta. OAJ kannustaa kuntia hakemaan tukea oppimisen tuen vahvistamiseksi, mutta muistuttaa, että raha ei ole tarkoitettu niille kunnille, jotka lomauttavat opettajiaan.
15.06.2020 UutinenVarhaiskasvatukseen on odotettu parempia tuen pykäliä jo vuosia. Ensimmäinen yritys oli 2010-luvun alkuvuosina, kun varhaiskasvatuslakia laadittiin. Lakiin ei tuolloin kirjattu säädöksiä, mutta saatiin lupaus, että ne laaditaan lain toisessa vaiheessa. Toisin kävi. Varhaiskasvatuslakia uudistettiin lähes kaksi vuotta sitten. Tuen pykälät jäivät taas uupumaan. Nyt on saatava aikaan korjaus, erityisasiantuntija Kirsi Sutton OAJ:stä sanoo.
10.06.2020 NäkemysOAJ kannattaa oppivelvollisuuden laajentamista toisen asteen tutkinnon suorittamiseen saakka. Nyt lausunnolla oleva esitys ei kuitenkaan järjestön mielestä anna riittäviä edellytyksiä saavuttaa tavoitetta toisen asteen tutkinnosta kaikille.
09.06.2020 LausuntoVarhaiskasvatuksen opettajat siirtyvät opettajasopimuksen eli OVTES:n piiriin vuonna 2021. Varhaiskasvatuksen opettaja Susanna Jauhiainen iloitsee OAJ:n vuosia tavoitteleman siirron onnistumisesta neuvotteluissa. Hänestä asia on merkityksellinen niin työn arvostuksen kuin palkkauksenkin kannalta.
28.05.2020 UutinenOppimisen tuen ketjusta pitää saada yhtenäinen ja vahva ja sen pitää ulottua kolmiportaisena varhaiskasvatuksesta toiselle asteelle, vaatii OAJ. Järjestö on laatinut oman mallinsa oppimisen tuen ja siihen kuuluvan erityisopetuksen ongelmien korjaamiseksi.
27.05.2020 TiedoteOAJ selvittää, miten korona-ajan opetusjärjestelyt ovat toimineet varhaiskasvatuksessa, perusopetuksessa ja lukiossa. OAJ:n koulutuspolitiikan päällikkö Jaakko Salo kannustaa vastaamaan kyselyihin. Se on helppo tapa auttaa parantamaan toimimattomia käytäntöjä ja levittämään hyviä.
25.05.2020 UutinenSuomen peruskouluissa opetellaan nyt, mitä on lähiopetus epidemia-aikana. Selvää on, että toukokuussa huomataan monta käytäntöä, joista osa on erinomaisia ja osa ei yksinkertaisesti toimi. Huonoista käytännöistä pitää päästä eroon ja hyvät saada leviämään, jotta syksyllä fokus saadaan jälleen käsienpesusta oppimiseen, kirjoittaa Olli Luukkainen.
19.05.2020 BlogiOAJ:n ja Avaintyönantajien AVAINTES-työehtosopimuksesta saavutettiin tänään yhteinen näkemys. Raamisopimuksen valmistumisen jälkeen neuvotellaan vielä opettajia koskeva AVAINOTES-sopimus valmiiksi. Sen neuvottelut jatkuvat viikonloppuna.
15.05.2020 UutinenTouhula on jättänyt yrityssaneeraushakemuksen. Päiväkotiketjun palveluksessa työskentelevissä OAJ:n jäsenissä tieto saneerauksesta on herättänyt huolta työpaikan puolesta. OAJ:ssä tilannetta seurataan ja tuetaan jäseniä.
15.05.2020 Uutinen