Ajankohtaista
Yritystuet muodostavat merkittäviä rahavirtoja kansantaloudessamme. Työ- ja elinkeinoministeriön arvion mukaan valtion talousarviossa on noin miljardi suoria yritystukia ja kolme miljardia erilaisia verotukia yrityksille.
29.04.2019 BlogiKaksi edellistä hallitusta on leikannut kovalla kädellä koulutuksen rahoitusta. Kansa haluaa rahoituskäyrien kääntyvän ylöspäin, selviää Taloustutkimuksen kyselystä.
25.03.2019 UutinenSuomalaiset suhtautuvat koulutukseen myönteisesti ja ovat sitä mieltä, että poliitikkojen pitäisi olla nykyistä kiinnostuneempia koulutuksesta. Oppimisvaikeuksien selättämiseksi vaaditaan enemmän oppimisen tukea ja oppilaille mahdollisuutta saada opetusta tarvittaessa pienryhmässä, selviää OAJ:n Taloustutkimuksella teettämästä kyselystä.
20.03.2019 TiedoteKoulutus tarvitsee pitkän aikavälin kasvuohjelman, jolla rahoitus nostetaan kestävälle tasolle. Kasvuohjelmassa on hahmoteltava tavoitetila ja askelmerkit sen saavuttamiseksi seuraavan vuosikymmenen loppuun mennessä. OAJ:n ehdotukset koulutuksen rahoituksen kehittämiseksi on koottu tähän julkaisuun.
18.03.2019 JulkaisuRehtorin työaika ei enää riitä rehtorin ydintehtäviin. Syy siihen ja rehtorien uupumiseen on eduskunnassa ja sen tekemissä päätöksissä. Väite voi tuntua etäiseltä, mutta väitän silti ja perustelen.
12.03.2019 BlogiLukion rahoitusta yritettiin huonoin tuloksin uudistaa vuosina 2014–2015. Uudistusyritys painottui tulosohjaukseen ja tehokkuuteen, jotka eivät lukiokoulutuksen kehittämisen kannalta olleet perusteltuja tavoitteita. Uudistuksessa oli luotu monimutkaisia rahoituselementtejä estämään opiskelun keskeyttämisiä ja opintojen pitkittymistä, vaikka tällaisia ongelmia lukioissa ei edes ollut. Eduskuntakäsittelyssä uudistuksen tie nousi pystyyn ja rahoitusmalli jäi ennalleen.
08.03.2019 BlogiPeruskouluista tutut harjoittelukoulut eli norssit laajenevat nyt myös varhaiskasvatukseen. OAJ toivoo, että yliopistot tarttuvat tilaisuuteen.
05.02.2019 UutinenEnemmän harkinnanvaraista rahoitusta, vähemmän perusrahoitusta. OAJ:n mielestä korkeakoulujen uuden rahoitusmallin perusta ontuu. Tulevalla hallituksella on näytön paikka rahoituksen tason turvaamisessa.
18.01.2019 UutinenVarhaiskasvatuksen merkitys oppimiseen on ymmärretty aivan uudella tavalla Suomessa muutaman viime vuoden aikana.
19.12.2018 BlogiKorkeakoulujen rahoituksen vakaus ja ennustettavuus voi vaarantua, jos hallituksen esitykset yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen rahoitusmalleista toteutuvat.
18.12.2018 LausuntoOAJ, Professoriliitto ja Tieteentekijöiden liitto vaativat muutosta yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen rahoitusmalleihin. Rahoitusmalleissa on liian suuri kilpaillun rahoituksen osuus.
18.12.2018 UutinenKun on kyse Suomen tulevaisuudesta, koulutus ratkaisee. Ilman rahaa se ei kuitenkaan onnistu. Tällä viikolla budjetista päättävät kansanedustajat ovat jättämässä monta tärkeää rahoituspäätöstä seuraavalle hallitukselle.
17.12.2018 BlogiUseat puolueet ovat ottaneet tavoitteikseen maksuttoman toisen asteen opiskelun tai vähintäänkin oppimateriaalikustannusten alentamisen.
23.11.2018 BlogiVanhempien pitäisi vaikuttaa kuntien rahoituspäätöksiin, ei maksaa koulujen peruskustannuksia. Näin neuvoo Suomen vanhempainliitto, joka vuorostaan otti vastaan OAJ:n lähettämän koulutuksen tasa-arvon viestikapulan.
07.11.2018 UutinenLehti ammatillisen opettajan työn sisällöstä, ammatillisen koulutuksen rahoituksesta ja muun muassa laadusta. Erillislehti auttaa osaltaan ammatillisen koulutuksen suuressa murroksessa.
25.10.2018 Julkaisu