Ajankohtaista
Kansallisen koulutuksen arviointikeskus Karvin arvioinnin perusteella oppivelvollisuuden laajentamisessa annetut uudet opinto-ohjauksen tehtävät eivät toteudu yhdenvertaisesti. OAJ on vaatinut jo vuosia opinto-ohjaukseen mitoituksia ja uusien opinto-ohjaajien palkkaamista kaikille koulutusasteille.
16.11.2023 UutinenHOKS eli henkilökohtainen osaamisen kehittämisen suunnitelma on yksi keskeisimmistä opiskelijan ohjauksen keinoista toisen asteen ammatillisessa koulutuksessa. Tai ainakin sen pitäisi olla sitä. OAJ:n selvityksen mukaan prosessin yksinkertaistamiselle on suuri tarve.
09.11.2023 BlogiOAJ katsoo, että yleisen kehittämisen sijasta lukiot ja ammatilliset oppilaitokset kaipaavat kipeästi riittäviä resursseja tukiopetukseen, erityisopetukseen ja opinto-ohjaukseen. Ensi vuodelle myönnetty kymmenen miljoonaa euroa tulevat tarpeeseen. Kuntiin kohdistetut säästöt langettavat kuitenkin harmaita pilviä myös toisen asteen koulutuksen ylle. Aikuiskoulutustuen romuttaminen osuisi pahasti ammatillisten oppilaitosten opettajien saatavuuteen. OAJ lausui ja oli eduskunnan valtiovarainvaliokunnassa kuultavana 20.10.2023 valtion talousarviosta vuodelle 2024.
20.10.2023 UutinenVain joka kymmenes opettaja on täysin sitä mieltä, että hänen ammattitaitoaan ja työtään arvostetaan yhteiskunnassa, selviää OAJ:n kyselystä. Tämän arvostusvajeen paikkaamiseen tarvitaan pitkäjänteistä resurssien vahvistamista, OAJ:n puheenjohtaja Katarina Murto sanoo. Hän korostaa OAJ:n merkitystä edessä olevien yhteiskunnallisten muutosten ennakoijana ja laadukkaan koulutusjärjestelmän turvaajana.
26.09.2023 UutinenOAJ:n mielestä on tärkeä huolehtia, että ammatillisen toisen asteen koulutus on myös tulevaisuudessa aito väylä korkeakouluopintoihin. Tuoreen OECD:n Education at a Glance -raportin mukaan jatko-opintokelpoisuus kannustaa tutkinnon suorittamiseen. Samaan aikaan, kun kilpailijamaamme ovat lisänneet koulutusresursseja, Suomen panostus on pysynyt samana.
12.09.2023 UutinenHallitusohjelmassa tuen ja tuen vahvistamisen tarve on tunnistettu aivan oikein. Ammatillisessa koulutuksessa tuen uudistamiseen on osoitettu 10 miljoonaa euroa. Lukiokoulutuksessa puolestaan 10 miljoonaa euroa on osoitettu tuen ja rahoitusjärjestelmän uudistamiseen. Oleellista on, että vähät eurot kohdennetaan nyt viisaasti opetukseen ja erityisopetukseen, OAJ:n eritysiasiantuntijat kirjoittavat.
30.08.2023 BlogiEduskunta päätti oppivelvollisuuslain hyväksyessään 22 lausumasta, jotka edellyttävät koulutuksen laadun vahvistamista ja uudistuksen onnistumisen seurantaa sekä toimenpiteitä näiden pohjalta. Moni tuolloin hyväksytystä lausumasta on edelleen ajankohtainen ja kaipaa uusimista, OAJ toteaa sivistysvaliokunnalle lähettämässään lausunnossa.
30.08.2023 LausuntoYhä useampi peruskoululainen tarvitsee tehostettua tai erityistä tukea – ja moni heistä saa tukea vähemmän kuin tarvitsisi. Ongelman ratkaiseminen vaatii tekoja. OAJ:n erityisasiantuntija Sari Jokinen listaa blogikirjoituksessaan keinoja, joilla tukivaje saataisiin paikattua. Oppimisvaikeuksien ennaltaehkäisy maksaa itsensä moninkertaisesti takaisin, hän muistuttaa.
17.08.2023 BlogiKoulua ja kotia edustavat tahot korostavat yhteistyön merkitystä uuden kouluvuoden alkaessa.
08.08.2023 UutinenOAJ:n puheenjohtaja pitää hallituksen työelämälainsäädäntöön kaavailemia muutoksia rajuina. Heikennykset osuvat kipeimmin heihin, jotka jo ennestään ovat heikoimmassa asemassa työmarkkinoilla. Hyviä koulutuskirjauksia hallitusohjelmasta löytyy. Erityisen tyytyväinen OAJ on oppimisen tuen uudistamisesta. Pitkän tähtäimen suunnitelma koulutuksen perusrahoituksen vahvistamiseksi jäi uupumaan.
16.06.2023 TiedoteValtiovarainministeriö on ehdottanut hallitusneuvottelijoille leikkauksia myös koulutuksesta. Huoli koulutusleikkauksista onkin olemassa niin kauan, kunnes hallitusohjelma osoittaa sen turhaksi. OAJ:n koulutuspolitiikan päällikkö Niina Jurva avaa, miksi VM:n koulutukseen ehdottamat leikkaukset olisivat tuhoisia.
19.05.2023 BlogiHalutaanko Suomesta luokkayhteiskunta, jossa ammatillisen koulutuksen suorittaneiden ei tarvitse osata lukea, kirjoittaa, ajatella eikä vaikuttaa yhteiskuntaan? Sitä kohti mennään, jos tuleva hallitus tarttuu valtiovarainministeriön ehdotukseen lyhentää ammatillisen koulutuksen perustutkintoja kaksivuotisiksi. OAJ:n erityisasiantuntijat Eira Bani ja Mirjami Lehikoinen kokosivat yhteen, millaisia vaikutuksia tutkintojen lyhentämisellä olisi.
21.04.2023 BlogiOAJ ja AMKE eivät kannata valtiovarainministeriön ja osan puolueista esittämää ehdotusta siitä, että ammatilliset tutkinnot voisi muuttaa kaksivuotiseksi työelämään siirtymisen nopeuttamiseksi. Järjestöjen mielestä osaajapulaa ei ratkaista osaamistasoa laskemalla, vaan hyödyntämällä oppisopimuskoulutuksen lisäksi nykyistä paremmin tutkinnon osia ja osatutkintoja.
20.04.2023 UutinenPalvelualojen ammattiliitto PAM ja Kiinteistötyönantajat ry:n hallitukset hyväksyivät kiinteistöpalvelualalle työehtosopimusratkaisun 29.3. Lakko ja muut työtaistelutoimet on peruttu.
23.03.2023 UutinenAmmattikasvatus on nuori tieteenala, eikä se ole saavuttanut vielä vahvaa ja vakiintunutta asemaa. Ammattikorkeakoulupedagogiikan, ammatillisen oppimisen ja opettajuuden sekä ammattikasvatuksen tutkimukselle ja sen koordinoinnille on selkeä tarve, kirjoittavat erityisasiantuntijat Hannele Louhelainen ja Päivi Lyhykäinen.
14.03.2023 Blogi