Ajankohtaista
On selvää, että huoltajilla on päävastuu lasten kasvatuksesta. Mutta he eivät selviä eikä heidän tarvitse selvitä yksin. Kun esimerkiksi koulun resurssit ovat kunnossa ja yhteistyö toimii, lapset saavat tarvitsemansa tuen kasvaakseen täyteen ihmisyyteen ja osaksi yhteiskuntaa, kirjoittavat OAJ:n juristi Ira Hietanen-Tanskanen ja Vanhempainliiton järjestöpäällikkö Valtteri Tervala.
18.10.2023 BlogiKoulua ja kotia edustavat tahot korostavat yhteistyön merkitystä uuden kouluvuoden alkaessa.
08.08.2023 UutinenLasten ja nuorten väkivallan lisääntyminen on yhteiskunnallinen ongelma, jota koulut eivät pysty yksin ratkaisemaan. Toimivalla yhteistyöllä ja riittävillä resursseilla on mahdollista tarttua lasten ja nuorten ongelmiin ajoissa ja saada apua ennen tilanteen pahenemista.
25.11.2022 UutinenOAJ osallistui torstaina 17.2. eduskunnan lakivaliokunnan järjestämään julkiseen kuulemiseen kansalaisaloitteesta, joka vaati koulukiusaamisen kirjaamista rikoslakiin. OAJ ei kannata koulukiusaamisen kirjaamista rikokseksi. Se muuttaisi koulun henkilökunnan roolin kiusaamiseen puuttumisessa entistä epäselvemmäksi. Poliisitutkinnat myös kestävät pitkään, vaikka kiusaamisessa tarvitaan välitöntä puuttumista. Rikosvastuu alkaa 15-vuotiaana ja rikosten selvittäminen kuuluu poliisille.
17.02.2022 LausuntoOAJ:n Pedagogisten opettajajärjestöjen edustajiston (POE) julkilausumassa korostetaan opetus- ja kasvatustyön yhteiskunnallista merkitystä sekä sen tärkeää sivistystehtävää. Järjestöt vaativat opettajien ja esihenkilöiden työssä jaksamista edistäviä toimenpiteitä.
13.11.2021 UutinenKuluva syksy on OAJ:n puheenjohtajan Olli Luukkaisen mielestä osoittanut entistä selvemmin sen, kuinka iso ristiriita koulutusta ylistävien juhlapuheiden ja opetusalan työn kuormittavan arjen välillä vallitsee.
08.10.2021 UutinenOAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen ja Vanhempainliiton toiminnanjohtaja Ulla Siimes muistuttavat, että yksittäiset vanhemmat tai vanhempaintoimijat eivät voi vaatia kouluja ja niiden toimijoita toimimaan valtioneuvoston asetuksia vastaan.
13.08.2021 UutinenTasavallan presidentti kiittää videotervehdyksessä jokaista opettajaa ja oppijaa siitä, että oppiminen on jatkunut myös koronan aikana.
05.06.2021 UutinenKaikki saavat nykykoulussa paljon kaikkea, mutta eivät ilmaiseksi. Hintana on liian usein opettajan väsyminen, jopa burn out. Erityisesti väsyttävät ristiriitaiselta tuntuvat odotukset, kirjoittaa luokanopettaja Heini Minkkinen.
25.05.2021 BlogiOpettajat tuottavat työllään osaamista ja sivistystä oppijoille mutta myös hyvää ja turvallista arkea ihan jokaiselle. Hyvää itsenäisyyspäivää jokaiselle ja erityiskiitos opettajille! He ovat Suomen kallein aarre, josta täytyy pitää huolta, kirjoittaa OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen.
06.12.2020 BlogiMaan hallitus kaavailee opiskeluhuollon psykologi- ja kuraattoripalveluiden siirtämistä kunnilta uusien sote-maakuntien vastuulle. OAJ vastustaa siirtoa ja vaatii, että koulupsykologi- ja -kuraattoripalveluiden järjestäminen säilyy kuntien tehtävänä ja kunnilla säilyy oikeus päättää palveluiden järjestämisestä. Siirto maakuntiin heikentäisi opiskeluhuollon ennaltaehkäisevää, yhteisöllistä toimintaa sekä vaikeuttaisi käytännön työtä kouluissa monin tavoin.
17.09.2020 NäkemysOAJ:n mielestä peruskouluja ei pidä avata enää keväällä 2020 koulutyölle. Jatkamalla etäopiskelua saadaan lukuvuoden viimeisetkin kouluviikot käytettyä aktiiviseen opiskeluun. OAJ ehdottaa täsmätoimia, joilla jokainen oppilas voidaan tavoittaa turvallisesti.
27.04.2020 NäkemysTuusulassa on pystytty nopeisiin ratkaisuihin poikkeustilanteessa, eikä lomautusuhkaa henkilöstöllä ole. Tuusulan sivistysjohtaja Virpi Lehmusvaara kannustaa kuntia keskusteluun ja kokemusten jakamiseen poikkeustilanteessa.
26.03.2020 UutinenOpetushallitus julkaisi tiistaina 11-kohtaisen ohjeistuksen korvaavan opetuksen järjestämisestä kouluissa ja oppilaitoksissa alkaneissa poikkeusoloissa. OAJ:n kehittämispäällikön Jaakko Salon mukaan opettajien on huolehdittava myös omasta jaksamisestaan suurponnistuksessa.
17.03.2020 UutinenSuomessa opettajat ovat maailman huippua ja he haluavat tehdä työnsä hyvin. Monesti opettajalla ei kuitenkaan ole mahdollisuutta antaa riittävästi aikaa jokaiselle oppilaalle. Siksi OAJ ehdottaa lakiin opettajamitoitusta. Sari Jokinen listasi 14 esimerkkiä opettajamitoituksen hyödyistä.
12.02.2020 Blogi