Ajankohtaista
Hallitusohjelmassa tuen ja tuen vahvistamisen tarve on tunnistettu aivan oikein. Ammatillisessa koulutuksessa tuen uudistamiseen on osoitettu 10 miljoonaa euroa. Lukiokoulutuksessa puolestaan 10 miljoonaa euroa on osoitettu tuen ja rahoitusjärjestelmän uudistamiseen. Oleellista on, että vähät eurot kohdennetaan nyt viisaasti opetukseen ja erityisopetukseen, OAJ:n eritysiasiantuntijat kirjoittavat.
30.08.2023 BlogiYhä useampi peruskoululainen tarvitsee tehostettua tai erityistä tukea – ja moni heistä saa tukea vähemmän kuin tarvitsisi. Ongelman ratkaiseminen vaatii tekoja. OAJ:n erityisasiantuntija Sari Jokinen listaa blogikirjoituksessaan keinoja, joilla tukivaje saataisiin paikattua. Oppimisvaikeuksien ennaltaehkäisy maksaa itsensä moninkertaisesti takaisin, hän muistuttaa.
17.08.2023 BlogiOAJ:n oikeusasiamiehelle jättämä kantelu tuotti hedelmää. Opetushallitus selkeytti ohjeitaan oppimisen ja koulunkäynnin tuen järjestämisestä. Ohjeiden toteutus on nyt kuntien ja muiden koulutuksen järjestäjien vastuulla. Myös hallitusohjelman mukaisia lakimuutoksia tarvitaan, jotta jokainen oppija saa jatkossa tarvitsemaansa tukea oppimiseensa.
10.08.2023 UutinenErityisesti alle 3-vuotiaat saavat liian harvoin tarvitsemaansa tukea ja erityisopetusta varhaiskasvatuksessa. Lisäksi vajaat erityisopettajaresurssit kapeuttavat erityisopettajan työn liian usein pelkkään henkilöstön konsultointiin. OAJ ja Suomen varhaiskasvatuksen erityisopettajat ry esittävät ratkaisut lapsen tuen toteutumiseen.
11.04.2023 NäkemysOppimisen tuen ongelmat perusopetuksessa ovat viime aikoina puhuttaneet paljon, ja eri puolueet ovat nostaneet tuen uudistamistarvetta esiin vaaliohjelmissaan. OAJ ehdottaa uutta mallia, jossa hallinnollisia päätöksiä ei tehtäisi enää lainkaan tuen portaista vaan siitä, millaista tukea oppilas saa. Oppimisen tuen vahvistamista pidetään OAJ:ssä tärkeimpänä keinona puuttua laskeviin oppimistuloksiin.
14.03.2023 TiedoteEduskunnan apulaisoikeusasiamies antoi lokakuussa 2022 ratkaisupäätöksen OAJ:n tekemään kanteluun, joka koski Opetushallituksen (OPH) epäselviä ja virheellisiä ohjeistuksia oppilaan erityiseen tukeen. OPH on nyt ilmoittanut oikeusasiamiehelle poistaneensa virheelliset ohjeistukset verkkosivuiltaan ja valmistelevansa oppimisen tukeen uusia tukimateriaaleja. OAJ:n mielestä näissä tukimateriaaleissa on annettava selkeät ohjeet kunnille siitä, miten oppimisen tukea ja etenkin erityiseen tukeen kuuluvaa erityisopetusta lainmukaisesti järjestetään.
01.03.2023 UutinenKoulujen ja oppilaitosten kouluterveydenhuolto ja opiskeluhuollon psykologi- ja kuraattoripalvelut siirtyivät vuodenvaihteessa kunnilta hyvinvointialueille. Hyvinvointialueita perustettaessa on ensiarvoisen tärkeää viimein saada painopistettä ennaltaehkäisevälle työlle, vaativat OAJ:n lakimiehet Ira Hietanen-Tanskanen ja Sari Innanen blogikirjoituksessaan.
05.01.2023 BlogiOppimisen tuen lainsäädäntö ja siihen liittyen inkluusio on ollut laajasti keskusteluissa. Eduskunnan apulaisoikeusasiamies antoi hiljattain päätöksensä OAJ:n kanteluun ja myös Oikeus oppia -tuen työryhmä julkisti loppuraporttinsa. Erityisasiantuntija Sari Jokinen tarkastelee päätöksen ja raportin merkitystä ja sitä, mitä muutoksia koulujen arkeen todellisuudessa on luvassa.
07.11.2022 BlogiOAJ kysyi jäseniltään, kuinka monta erityisen tuen oppilasta on integroitu perusopetuksen luokkiin alakoulussa ja opetusryhmiin yläkoulussa. Alakoulussa joka kymmenennen luokkaan oli integroitu kolme tai useampia erityisen tuen oppilaita. Yläkoulussa erityisen tuen oppilaita oli integroitu opetusryhmään joka kolmannen vastaajan opetusryhmässä.
04.11.2022 UutinenEduskunnan apulaisoikeusasiamies vahvistaa ratkaisussaan OAJ:n näkemyksen, jonka mukaan perusopetuksen oppimisen tuesta ei ole säädetty riittävän selkeästi. OAJ teki kantelun Opetushallituksen epäselvistä ja virheellisistä tulkinnoista ja ohjeistuksista toukokuussa 2021.
27.10.2022 UutinenPeräti viisi kuudesta peruskoulun luokanopettajasta, aineenopettajasta ja rehtorista katsoo, ettei inkluusio ole mahdollista oman koulun nykyisillä resursseilla.
21.10.2022 TiedoteInkluusiosta käydään kiivasta keskustelua, jota vaikeuttaa se, että inkluusion käsitettä ei ymmärretä yksiselitteisesti. OAJ:n erityisasiantuntija Sari Jokinen käy läpi, mitä inkluusio kansainvälisten sopimusten ja tutkimusten mukaan on – ja mitä se ei ainakaan ole.
22.09.2022 UutinenOpiskelijoiden oikeus vaativaan erityiseen tukeen sekä opiskelupaikkaan on turvattava, ja oppimisvalmiuksia tukevat opinnot tarvitsevat korotetun rahoituksen jatkossakin.
22.06.2022 LausuntoOppilas- ja opiskeluhuoltolaki on täsmentymässä niin, että opiskelijalle on järjestettävä mahdollisuus saada yhteys opiskeluterveydenhuoltoon arkipäivisin virka-aikana jo saman päivän aikana. Voimassa olevassa lain mukaan yhteys opiskeluterveydenhuoltoon pitää saada arkipäivisin virka-aikana välittömästi. OAJ pitää täsmennystä erittäin tarpeellisena ja uutta sanamuotoa parempana, koska se ei jätä tulkinnanvaraa.
13.06.2022 LausuntoKolmiportaisen oppimisen tuen mallin piti tehdä tuesta ennaltaehkäisevää ja tuoda se lapsen yksilöllisen tarpeen mukaan omaan luokkaan ja lähikouluun. Miksei tukea sitten vieläkään saada ajoissa ja tarpeeseen? Projektityöntekijä Elisa Lientola selvitti asiaa oikeusmuotoiluprosessissa, jonka pohjalta syntyi opasvideo. Videon löydät tämän kirjoituksen lopusta.
18.05.2022 Blogi