Ajankohtaista
Kannatamme ehdotusta voimaantulosäännöksen muuttamisesta, koska puutteellisten tietojärjestelmien takia kaikki koulutuksen järjestäjät eivät ole saaneet tallennettua työelämäpalautteen rahoituksessa käytettäviä osa-aikaisuustietoja joko ollenkaan tai vain osittain.
29.11.2022 LausuntoOAJ jätti lausuntonsa sivistysvaliokunnalle hallituksen esityksestä eduskunnalle laiksi nuorisolain muuttamisesta. Nuorisolain muuttamisen osana Harrastamisen Suomen mallin mukainen nuorten harrastustoiminta kirjataan nuorisolakiin.
23.09.2022 LausuntoRahoitus riittää oppivelvollisuuden laajentamisen toimeenpanoon oletettua paremmin. Uusiin velvoitteisiin osoitettua rahoitusta ei kuitenkaan ole käytetty täysimääräisesti opetushenkilöstön lisäämiseen, mihin OAJ on pettynyt. Opiskelijoilla tuen tarve on kasvanut ja heillä on motivaatioon ja käyttäytymiseen liittyviä haasteita, minkä arvellaan osin johtuvan korona-ajan poikkeusjärjestelyistä. OAJ on julkaissut neljä raporttia oppivelvollisuusuudistuksen vaikutuksista eri koulutusmuodoissa.
18.05.2022 UutinenOppivelvollisuuslakiin on tulossa muutoksia siinä havaittujen puutteiden korjaamiseksi. OAJ kannattaa kaikkia korjausesityksiä, mutta toivoo, että eduskunnan sivistysvaliokunta tekisi lakiin vielä muutamia täsmennyksiä.
16.05.2022 LausuntoPerusopetuksen toimimaton oppimisen tuki vaarantaa oppivelvollisuusuudistuksen onnistumisen, kertoo OAJ:n opetushenkilöstölle tekemä kysely. Vain harva opettaja pitää oppimisen tuen resursseja riittävinä. Opinto-ohjaajien määrää uudistuksessa on lisätty vain vähän, vaikka kyseessä on nimenomaan ohjauksen uudistus.
15.03.2022 TiedoteOpetus- ja kulttuuriministeriö valmistelee tarkennuksia oppivelvollisuuslakiin ja siihen liittyviin muihin lakeihin. Esitykseen sisältyy esimerkiksi perusopetuksen oppilaiden poissaolojen ehkäisy ja seuranta. OAJ:n mielestä opettajien vastuuta poissaoloista ei voida kasvattaa.
03.03.2022 LausuntoOppivelvollisuuslakiin on tulossa korjauksia elokuun alusta lähtien. OAJ kannattaa ehdotuksia mutta antaa moitteita siitä, ettei esitysluonnoksessa arvioida yhdenkään muutosesityksen vaikutuksia rehtoreiden tai opettajien työhön.
03.02.2022 LausuntoOppivelvollisuusuudistuksessa on vielä monta asiaa vakiintumatta. Lisätietoa uudistuksesta tarvitaan paikallisesti edelleen, kertoo OAJ:n tuore kysely. Koronan vaikutus näkyy selkeästi tuen tarpeena ja levottomuutena syksyllä opintonsa aloittaneiden joukossa.
23.11.2021 UutinenOppivelvollisuuden laajentamisen toimeenpano on vasta alkuvaiheessa, ja sen toteuttamisessa on suuria paikallisia eroja, kertoo OAJ:n jäseniä edustaville luottamusmiehille tehty kysely.
15.04.2021 UutinenOppivelvollisuuslaki vahvistettiin 100 vuotta sitten 15.4. Päätös osoittautui Suomen hyvinvoinnin ja tulevan menestyksen näkökulmasta ratkaisevaksi. Kun eduskunta päätti kaikille yhteisestä oppivelvollisuudesta, se loi samalla pohjan suomalaisen koulutuksen tasa-arvolle ja demokratialle, kirjoittaa OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen blogissaan.
15.04.2021 BlogiOsana oppivelvollisuuden laajentamista säädettiin uudesta tutkintokoulutukseen valmentavasta koulutuksesta (TUVA). Sen opetussuunnitelman perusteita laaditaan parhaillaan.
04.03.2021 LausuntoOAJ järjesti tammikuussa kolme oppivelvollisuuden laajentamista käsittelevää keskustelu- ja infotilaisuutta, joissa katsojat saivat esittää kysymyksiä OAJ:n asiantuntijoille. Paljon keskustelua herättivät esimerkiksi kysymykset toisen asteen maksuttomuudesta, uudistuksen rahoituksesta sekä opinto-ohjauksesta.
20.01.2021 UutinenOppivelvollisuuden laajentamista koskeva lakipaketti on tänään hyväksytty eduskunnan toisessa käsittelyssä. Lakien lisäksi tarvitaan useita toimenpiteitä, jotta uudistuksen hyvät tavoitteet saavutetaan. OAJ pitää ensiarvoisen tärkeänä, että tuen polku yhtenäistetään varhaiskasvatuksesta toiselle asteelle.
15.12.2020 UutinenEduskunnan sivistysvaliokunta on mietinnössään antanut oppivelvollisuuden uudistukseen useita tärkeitä evästyksiä, joita myös OAJ omassa lausunnoissaan vaati. Kuntien ja opetuksen järjestäjien on tärkeää ryhtyä valmistelemaan uudistuksen toimeenpanoa viimeistään nyt.
07.12.2020 UutinenOAJ vaatii asetusta ammatillisesta koulutuksesta muutettavaksi siten, että osaamispisteelle määritelty tuntimäärä muutetaan 18 tunniksi. Jos näin ei tehdä OAJ ei kannata esitettyä muutosta ja vaatii ehdottomasti kyseisen pykälän poistamista ja siirtämistä jatkovalmisteluun.
04.12.2020 Lausunto