• Opettaja-lehti logo
  • OAJ-areena logo

Hyvän tekeminen sopii opettajille kuin nenä päähän

28.10.2019 - 08.00 Blogi
Kuvituskuva

Hyvän tekeminen sopii meille opettajille kuin nenä päähän. Arjessa tämä tarkoittaa usein pieniä tekoja. Pidämme ovea auki, nostamme roskan maasta tai puhuttelemme ventovierasta ystävällisesti. Samaan tapaan maailman lasten auttaminen lähtee liikkeelle pienistä teoista, joilla yhdessä saamme aikaan suurta. Tämä konkretisoituu Nenäpäivä-keräyksessä, jossa opettajat ovat tänäkin syksynä keränneet jo kymmeniä tuhansia euroja maailman lapsille, Kaj Raiskio kirjoittaa.

Kohtaan usein Helsingin keskustassa feissareita. Juuri heitä, jotka ovat keräämässä kuukausilahjoittajia eri kansalaisjärjestöille.

Jos minulla suinkin on aikaa, pysähdyn juttelemaan heidän kanssaan. Samalla kuulen siitä laajasta työstä, jota feissarin edustama järjestö tekee. Ilman kansalaisjärjestöjä maailmassa olisi paljon nykyistä enemmän hätää, surua ja kärsimystä.

Opettajilla on suuri sydän ja halu auttaa muita. Sen olemme nähneet tänäkin syksynä, kun OAJ on toista kertaa Nenäpäivä-keräyksen pääyhteistyökumppanina. Keräyslippaaseemme on kertynyt jo yli 40 000 euroa.

Opettajilla on suuri sydän ja halu auttaa muita. Sen olemme nähneet tänäkin syksynä.

Keräysvaroilla mahdollistetaan kouluttautuminen

Kokemukset yhteistyöstä ovat olleet valtavan positiiviset. OAJ:n jäsenten keräämillä varoilla vahvistetaan ennen kaikkea lasten ja nuorten koulutusmahdollisuuksia. Tiedämme, että erityisesti tyttöjen pääseminen koulutuksen piiriin on avainasemassa kun taistellaan köyhyyttä vastaan.

Nenäpäivä-säätiön kautta tuemme yhdeksää hyvämaineista suomalaista kansalaisjärjestöä. Joukossa ovat muun muassa Suomen Unicef, Suomen Punainen Risti, Suomen Plan sekä Suomen Ammattiliittojen Solidaarisuuskeskus SASK, jonka jäseneksi OAJ on hyväksytty ensi vuoden alusta.

OAJ:n kehitysyhteistyöllä pitkät perinteet

Jo ennen Nenäpäivätempauksia suomalaiset opettajat ja opettajayhdistykset ovat tehneet monipuolista hyväntekeväisyystyötä niin kotimaassa kuin maailmalla. Kummilapset, ystävyyskoulut ja kuukausilahjoitukset ovat olleet jo pitkään osa yhdistysten toimintaa. Myös keskustasolla OAJ on tehnyt kehitysyhteistyötä 1980-luvulta lähtien ja ollut muun muassa perustamassa Opettajat ilman rajoja -verkostoa. 

OAJ:n yhdistystoimijoiden into lähteä mukaan Nenäpäivään on saanut minut sanattomaksi. Esimerkiksi kaikki alueyhdistykset järjestivät lokakuussa Maailman opettajien päivän aikoihin tilaisuuksia, joissa kerättiin varoja keräykseen. Olemme kuulleet vain hyvää nenäjameista, sisäänpääsymaksujen tilittämisestä keräykselle, somekuvahaasteista ja eri tilaisuuksissa kiertäneistä keräyslippaista.

OAJ:n yhdistystoimijoiden into lähteä mukaan Nenäpäivään on saanut minut sanattomaksi. 

Myös OAJ:n hallinto on ottanut asian omakseen. Niin OAJ:n valtuusto, hallitus, toimikunnat kuin työryhmätkin ovat päättäneet omalla esimerkillään tukea keräystä merkittävillä lahjoituksilla.

Kahdella klikkauksella 3 euroa keräykseen

Joko sinä olet mukana tekemässä pieniä tekoja maailman lasten hyväksi? Suurin osa meistä voi jättää väliin yhden kahvilakäynnin, oluttuopin tai elokuvan ja auttaa pienelläkin rahalla järjestöjä tekemään suuria tekoja. Jo viidellä eurolla taataan kouluvuosi kahdelle lapselle kehitysmaissa.

Pääset mukaan hyvän tekemiseen näppärästi osoitteessa nenapaiva.fi/oaj. Voit kerryttää lippaan varoja myös OAJ:n Facebook-sivulla. Jokainen tähän päivitykseen 1.11.2019 klo 10 mennessä tehty tykkäys ja jako tuo euroja keräyslippaaseen.

Voit kerryttää lippaan varoja myös OAJ:n Facebook-sivulla. Jokainen tämän päivityksen tykkäys tuo keräyslippaaseemme euron ja jako kaksi euroa.

Tehdään yhdessä hyvää!

Kaj Raiskio

OAJ:n Nenäpäiväasiamies

 

Lue myös