• logo
  • logo

Jäsenen puolesta työskennellään jatkuvasti

09.12.2019 - 11.15 Blogi
Kuvituskuva

Työmarkkinasyksy – tai kohta -joulu – käy kuumana, vaikka neuvottelukierros on vasta aluillaan. Toki Teknologiateollisuuden ja Teollisuusliiton kiista on muhinut jo pitkään, mutta kysymyksessä on kuitenkin vasta työmarkkinakierroksen päänavaus.

Julkisen sektorin ja siinä mukana opetusalan neuvottelut käynnistyvät alkuvuodesta, ja myös siellä on odotettavissa vaikeat neuvottelut. Me OAJ:ssä olemme jo pitkään valmistautuneet kevään puristukseen, mutta neuvotteleminen on työtämme myös sopimuskausien aikana.

Työryhmissä ratkotaan avoimia aiheita

OAJ on osallisena useissa virka- ja työehtosopimuksissa kunnissa, valtiolla ja yksityisellä opetusalalla. Kun sopimukset parin vuoden välein neuvotellaan, jää usein auki erilaisia kysymyksiä. Näiden edistämiseksi sovitaan työryhmistä, joissa käsitellään auki jääneitä asioita.

Vaikka moni kutsuukin työmarkkinoiden työryhmiä tavoitteiden hautausmaiksi, eivät ne sellaisia ole ainakaan opetusalan neuvottelupöydissä. On myönnettävä, että välillä asiat jäävät junnaamaan, mutta useita tavoitteita on myös saatu edistettyä.

Yhtenä esimerkkinä työryhmätyön tuloksista voidaan nostaa kuntien yleisen opettajien virka- ja työehtosopimuksen OVTES:n osalta kesken sopimuskauden sovitut palvelussuhteen ehdot lukion erityisopettajille.

Moni asia sovitaan paikallisesti

Sen lisäksi, että monia asioita neuvotellaan keskustasolla, sovitaan monia asioita myös paikallisesti kunnissa tai oppilaitoksissa. Tätäkin keskustelua käydään jatkuvasti, ja nämä neuvottelut voi karkeasti jakaa kolmeen tyyppiin.

Virka- ja työehtosopimuksista neuvotellessa sovitaan, että osa palkankorotuksista päätetään paikallisella tasolla; tällöin neuvotellaan paikallisesti, miten nämä järjestelyerät kohdistetaan. Toinen tapa on sopia paikallisesti virka- ja työehtosopimusten soveltamisesta.

Kolmas tapa on työntekijän kohtaaman työriidan käsittely; moni työriita työntekijän ja työnantajan välillä ratkeaa paikallisesti. Mikäli riitaan ei löydy sopua, se siirtyy keskustasolla neuvoteltavaksi ja mikäli edelleenkin jäädään erimielisiksi, voidaan riita viedä työtuomioistuimen ratkaistavaksi. Esimerkiksi marraskuussa työtuomioistuin ratkaisi OAJ:n kannan mukaisesti osa-aikaisen viranhaltijan velvollisuudesta osallistua VESO-päiviin ja ys-aikaan. Ratkaisun mukaan noudatetaan ns. suhteellisuusperiaatetta eli 50-prosenttisella työajalla velvollisuus osallistua ko. päiviin on 50-prosenttinen. Tällä ratkaisulla saattaa olla vaikutuksia myös tuntiopettajien asemaan – mutta se jää nähtäväksi.

Neuvottelutoiminta työmarkkinoilla on siis jatkuvaa ja sitä käydään monella eri tasolla. Työmarkkinakierrosten näyttävät käänteet lakkoineen, työsulkuineen ja ulosmarsseineen ovat vain osa kaikesta työstä, jolla pidetään huolta työntekijän oikeuksista – pääosa ajasta työtä tehdään ilman suurta dramatiikkaa.

Pekka Pankkonen

OAJ:n neuvottelupäällikkö

 

OAJ neuvottelee

PSST! Harkitsetko jäsenyyttä? Lue lisää jäsenyyden eduista ja liity!