Koulu on rikki! Uudet ”opetuksen tavat” tuhoavat oppimisen! ”Huippumodernissa avokonttorikoulussa” ei opita! Opettajat eivät saa enää opettaa! Seuraamalla koulusta käytävää julkista keskustelua voisi päätellä, että likipitäen kaikki on koulussa pielessä. Keskustelu on polarisoitunutta, leimakirveet heiluvat. Onko koulu rikki, vai onko sitä koskeva keskustelu rikki?
On hyvä, että koulusta keskustellaan. Keskustelun taustalla oleva kiinnostus koulun arkea kohtaan kertoo siitä, että koululla on Suomessa edelleen suuri yhteiskunnallinen merkitys. Keskustelu on kuitenkin ollut paljolti ongelmalähtöistä, ja siinä on unohtunut opettajien kouluissa päivittäin tekemä tuloksekas työ.
Keskustelussa pitää voida esittää perusteltuja kriittisiäkin mielipiteitä, kunhan vuoropuhelu on toisia arvostavaa. Viime aikojen koulukeskustelussa on kuitenkin tunnistettavissa piirteitä, jotka vaikeuttavat rakentavaa keskustelua ja vääristävät kuvaa koulun tilasta.
Ongelma #1: Yleistäminen
Varmasti jokaisessa koulussa on joitain tyytymättömiä oppilaita, vanhempia ja ehkä opettajiakin. Tyytymättömyyden kokemukset ovat yksilötasolla tärkeitä, ja median on helppoa tarttua niihin. Yksittäisiä pulmia on kuitenkin voitava ratkoa koulun tasolla, ilman kohujen luomaa painetta. Niistä ei voi myöskään vetää johtopäätöksiä laajasta ilmiöstä ilman muuta näyttöä.
Ongelma #2: Kärjistäminen
Media kilpailee lukijoista ja somepostaukset kiinnostavuudesta. Poikkeuksellisen negatiivinen tapaus ja huippudramaattinen otsikko saavuttavat lukijoita paremmin kuin neutraali tai positiivinen uutinen. Mikäli kohu syntyy, sitä lypsetään niin kauan kuin lukijoita ja tykkääjiä riittää.
Ongelma #3: Olkinuket
Koulukeskustelun yhteydessä puhun olkinukeista usein OPS-myytteinä. Monesti keskustelu on leimahtanut väitteestä, joka ei edes perustu OPS-perusteisiin.
Raflaavia ja paljon julkisuutta saaneita väitteitä ovat olleet muun muassa, että Suomessa luovutaan oppiaineista tai että uudessa koulussa opettajan tehtävänä ei ole opettaa.
Vaikka OPS-perusteista vastaava Opetushallitus on ampunut väitteet selkeästi alas, ne palaavat jatkuvasti julkiseen keskusteluun. Itse olen huolestunut erityisesti tapauksista, joissa tällaiset myytit ovat luiskahtaneet sellaisenaan paikalliseen opetussuunnitelmaan tai niiden pohjalta käydään täydennyskouluttamassa opettajia (molemmista olen kuullut).
Ongelma #4: Uuden viehätys (tai vanhan nostalgisointi)
On tietysti ymmärrettävää, että uusi kiinnostaa ja että sillä on uutisarvoa. Liki kaikissa itse antamissani OPS-haastatteluissa on kysytty, mikä OPSissa on muuttunut. Kun julkisessa keskustelussa korostetaan muutoksia, jää huomiotta, että itse asiassa valtaosa on pysynyt muuttumattomana.
Uuden viehätys on myös johtanut siihen, että eniten palstatilaa saavat esittelyt, joissa alleviivataan erilaisuutta, moderniutta, innovatiivisuutta ja tulevaisuutta. Tällöin julkinen kuva nykykoulusta on enemmän vision kaltainen eikä niinkään realistinen kuva koulujen arjesta.
On hyvä varmaan todeta sekin, että uudet koulurakennukset ovat poikkeus ja että valtaosa koululaisista opiskelee viime vuosituhannella rakennetuissa (usein huonokuntoisissa) kouluissa. Tilannetta ei myöskään helpota, jos uutta verrataan ihannekuvaan menneestä koulusta.
Muutos kuuluu kouluun
Koulua on kehitettävä ja koulun on kehityttävä. Ei siksi, että muutos olisi itse tarkoitus, vaan siksi että koulun on elettävä ja reagoitava muuttuvassa yhteiskunnassa.
Esimerkkinä muutoksesta voi käyttää parjattuakin digitalisaatiota. Kun yhteiskunnan toiminnot, suuri osa ihmisten vuorovaikutuksesta, työelämä ja monet muut elämän alueet digitalisoituvat, on koulun välttämätöntä antaa valmiuksia tällaiseen tulevaisuuteen. Todettakoon, että OPS-perusteissa teemaa käsitellään vajaan sivun verran ja melko maltillisesti.
Suomalainen koulutusjärjestelmä perustuu laajaan autonomiaan niin kunnan, koulun kuin opettajankin tasolla. On aina ollut kouluja ja etenkin opettajia, jotka toteuttavat opetusta ja opetussuunnitelmaa jotenkin valtavirrasta (jos sellainen on) poikkeavalla tavalla. Tämä on osa opetuksen kehittämistä ja kokeilemista, pedagogista vapautta. Kokeilemiseen liittyy myös harha-askelten mahdollisuus, ja joskus on tultava takapakkiakin. Paljon puhutut opetussuunnitelman ”uudistukset” ovat kuitenkin jo vuosien tai vuosikymmenten ajan olleet joissakin kouluissa jo olemassa olevaa käytäntöä.
Kaiken takana ovat maailman parhaat opettajat
Kun koulukeskustelun paniikkinappula on juuttunut pohjaan, unohtuu helposti se, että opettajat kaikissa kouluissamme tekevät erinomaista työtä. Meillähän ei juurikaan ole eroja tuloksissa koulujen välillä. PISA-tulosten laskua kauhistellessa helposti unohtuu, että maailmassa ei juuri ole maita, jotka eivät vaihtaisi hetkeäkään epäröimättä omia tuloksiaan Suomen kanssa. Vaikka pyrimme kehittämään koulua aina eteenpäin ja löytämään ratkaisuja negatiivisiin kehityskulkuihin, meillä on yhä yksi maailman parhaista peruskouluista.
On selvää, että näyttäviä koulu-uutisia on helppo tehdä opetussuunnitelman muutoksista, koulun kehittämishankkeista tai vaikkapa uudentyyppisistä koulurakennuksista. Opettajien päivittäin tekemää perustyötä käsitellään julkisuudessa paljon vähemmän, vaikka juuri siihen koulumme menestys ja lastemme oppiminen perustuvat.
Kun oppilas menee kouluun, hän ei kohtaa siellä kehittämishanketta, visiota tai edes uutta opetussuunnitelmaa. Hän kohtaa siellä opettajan. Ellei näitä opettajia tueta muutoksessa, jää muutos tekemättä.
Siksi koulua koskevassa päätöksenteossa on aina pohdittava, miten tämä päätös vaikuttaisi siihen työhön, jota opettajat tekevät oppilaiden kanssa. Tukisiko se opettajaa vai vaikeuttaisiko se perustyötä eli oppimisen edistämistä?
Ajankohtainen vinkki hallituspuolueille: konkreettista tukea opettajille on mahdollista antaa seuraavaksi, kun budjettia laaditaan ja kun hallitusohjelmaa aletaan käytännössä toteuttaa. Kipeimmin perusopetuksessa tarvitaan lisäresursseja oppimisen tukeen ja riittävään opettajamitoitukseen sekä toimia opettajien osaamisen kehittämiseen. Ne kaikki edellyttävät korjauksia perusrahoitukseen.
Jaakko Salo
OAJ:n kehittämispäällikkö
