Koronakevät on mennyt, myös koronasyksy. Toinen koronakevät on varmasti tulossa. Koronasta tiedetään aivan liian vähän, ja virus jo muuttaa muotoaan, nyt aluksi tehokkaammaksi leviäjäksi. Mitä seuraavaksi?
Rokotteen uskotaan olevan ainoa toivo taudin taltuttamiseen. Rokotteiden saatavuus on vaikeutunut. Kouluihin, oppilaille ja opettajille niitä tuskin riittää vielä kesälläkään. Sitten tulee jo toinen koronasyksy. Epidemia vaikuttaa pitkittyvän, samoin sen seuraukset epävarmuus, pelko sairastumisesta, heikentyneet toimintamahdollisuudet ja työn kuormittavuus.
Opettajat työskentelevät välittömässä oppilas- ja opiskelijarajapinnassa. Mitä nuorempi oppija, sitä mahdottomampaa on kirjoituspöytien takana laadittuja toimintaohjeita noudattaa käytännössä. Pidä etäisyyttä. Käytä maskia. Pese kädet. Kaikki tämän organisointi vähentää opiskeluun, opettamiseen ja oppimiseen varattua aikaa ja käytössä olevia oppimisen menetelmiä. Se on myös leikannut opettajien intensiivisistä työpäivistä lyhyetkin katkot, jotka ovat jaksamiselle välttämättömiä. Sekä vienyt taukojen mahdollistamat kollegojen väliset tärkeät ammatilliset keskustelut. Opettajia tarvittaisiin lisää ja vaikka rahaa olisi, esimerkiksi varhaiskasvatukseen ei löydy ammattilaisia.
Tilanteen muuttuessa myös tavoitteiden muututtava
Ei tarvita johtamisopintojen korkeita arvosanoja voidakseen ymmärtää ja nähdä, että kouluissa ja päiväkodeissa henkilöstö kuormittuu kohtuuttomasti. Arjen toiminnoista yritetään pitää kiinni ja selviytyä. Jopa oppimisen ja opettamisen tavoitteista pidetään kiinni, vaikka niiden saavuttamiseen ei enää ole edellytyksiä. Olisiko jaksamista tukeva johtamisteko antaa opettajille lupa päästää irti mahdottomista asioista? Tavoitellaan vain keskeisimmät oppisisällöt turvaavaa opiskelua ja onnistutaan siinä hyvin?
Tavoitteista pidetään kiinni, vaikka niiden saavuttamiseen ei enää ole edellytyksiä.
Onko rohkeutta muuttaa toimintasuunnitelmia, kun toimintaympäristö on muuttunut oleellisesti? Voisiko lukuvuosisuunnitelman toiminnoista pandemian aikana karsia ylimääräiset pitkän aikavälin kehittämistehtävät ja kaiken ylimääräisen ei välttämättömän rönsyilyn. Priorisoida ja keskittää voimavarat olennaiseen? Koronapandemia tuo itsessään riittävästi rönsyjä arkeen, elämän oppia nekin.
Uskallusta johtopäätöksiin ja tekoihin
Noudatetaanko lakia, nimittäin työturvallisuuslakia, joka edellyttää työnantajalta jatkuvaa vaarojen tunnistamista ja riskien arviointia, kuten muun muassa haitallisen kuormituksen tarkkailua kaikissa tilanteissa. Korona ei ole muuttanut tätä lakia, eikä työnantajan velvoitteita. Mutta korona on muuttanut monin tavoin työympäristöä ja työtä, joka edellyttää muutoksiin reagointia ja aktiivista työsuojelullista tarkastelua sekä korjaavia toimienpiteitä, myös työntekijöiden jaksamisen tukemista ja korjaamista.
Uskaltaako ja huomaako yksikönjohtaja astua helikopteriin juuri nyt, kun siihen on selkeä tarve? Uskalletaanko tarkastella toimintaympäristöä sekä toimintoja avoimin mielin, hetken ilman arjen sokaisevaa kiirettä? Uskalletaanko tehdä tilanteen vaatimat johtopäätökset, eikä niin kun aina ennenkin? Todennäköisesti ”se ennenkin”, ei enää palaa. Entä yksikönjohtajan johtaja, kieltääkö vai rohkaiseeko?
Niku Tuomisto
OAJ:n kehittämispäällikkö
Twitter: @JNikuT
