• Opettaja-lehti logo
  • OAJ-areena logo

Mitä sinun työhyvinvointiisi kuuluu?

24.02.2021 - 08.00 Blogi
Kuvituskuva

Millainen työpäiväsi oli? Miten palaudut työstä? Poikkeusoloissa palautuminen voi olla erityisen haastavaa, jos työn ja vapaa-ajan raja hämärtyy.

Koronapandemian alkamisesta on kulunut kohta vuosi. Töitä tehdään sekä etänä että työpaikoilla. Osa kaipaa työyhteisöä, osa haluaisi tehdä etätyötä, mutta työn luonteen vuoksi se ei ole mahdollista. Palautuminen on voinut olla haasteellista jo aikaisemmin, mutta erityisen haastavaa se voi olla poikkeusolojen aikana. Työstä palautuminen on kuitenkin oman jaksamisen kannalta erityisen tärkeää.

Palautuminen on voinut olla haasteellista jo aikaisemmin, mutta erityisen haastavaa se voi olla poikkeusolojen aikana.

OAJ seuraa opetusalan ammattilaisten työoloja ja niiden muutosta joka toinen vuosi toteutettavan työolobarometrin avulla. Sen lisäksi työoloja seurataan säännöllisesti Fiilismittarin avulla.
Kun jäseniltä kysyttiin, miten työstä palautuminen onnistui vapaiden aikana, niin 2 400 vastaajasta 30 % koki palautumisen hyvänä, 46 % keskivertona ja 24 % huonona. Kysymykseen saatiin lisäksi noin 1 400 kommenttia.

Rajaa työ ja vapaa-aika

Luin vihreällä annettuja kommentteja, etsin vastausta siihen, mitä keinoja oman työelämänsä asiantuntija on löytänyt palautumiseen. Keinovalikoiman yhteinen nimittäjä näytti olevan työn ja vapaa-ajan rajaaminen. ”Teen työt työpaikalla. Se on osoittautunut keinoksi, jonka avulla vapaa-aika on oikeasti vapaa-aikaa, eivätkä työasiat pyöri mielessä. Jos ja kun jotain jää tekemättä, siihen palaan seuraavana päivänä.”

Toinen hyvä palauttaja on työyhteisö: ”Työpäivät ovat välillä haastavia, mutta niistä selvitään mahtavien työkavereiden avulla.” Kolmas keino voisi olla toteamus, että ”kun tekee parhaansa, se riittää. Sen jälkeen saan nauttia vapaa-ajasta. Kun viikon päätteeksi tai ennen lomaa kirjaan ylös keskeneräiset työt ja hoidettavat asiat, en joudu käyttämään vapaa-aikaa niiden miettimiseen.”

Kommentit kertovat kirjoittajan kyvystä itsensä johtamiseen. Arjen työkaluista, joilla työn ja vapaa-ajan erottaminen onnistuu. Tasapaino työn, vapaa-ajan ja levon kesken on todella tärkeää. Kestämme hetkellisesti työn vaativammat kuormitukset, kun perusta on kunnossa. Luotamme siihen, että yllättävä työkuorma ja haasteet helpottavat tulevaisuudessa.

Työhyvinvointi on tekoja

Entä jos tuleva on liian kaukana? Tai jos elämä yllättää joko työ- tai kotiasioissa? Silloin kuormittuminen voi viedä kyvyn toimia.

Kukaan ei ole yksin vastuussa työhyvinvoinnista ja jaksamisesta. Kiireetön keskustelu omasta työstä esihenkilön kanssa on ensimmäinen askel, kun työtä on liikaa. Jos työhön tulee uusia kokonaisuuksia, mitä aiempia tehtäviä karsitaan, jotta kokonaisuus pysyy sopivana. Tarvitseeko uudet tehtävät osaamisen kehittämistä? Asiat pitää ottaa esille ajoissa. Myös työsuojeluvaltuutettu on asiantuntija työhyvinvoinnin haasteissa.

Kukaan ei ole yksin vastuussa työhyvinvoinnista ja jaksamisesta.

Itsensä johtaminen ei tarkoita sitä, että pitäisi pärjätä yksin. Päinvastoin, itseään ei voi johtaa ilman työyhteisöä. Työhyvinvointi vaatii tekoja, ja työtä tehdään yhdessä.


Teija Golnick

OAJ:n erityisasiantuntija

Twitter: @teija_golnick

Teija Golnick
Teija Golnick