• Opettaja-lehti logo
  • OAJ-areena logo

Lahjoittamalla olemme lasten puolella – ole sinäkin!

12.10.2021 - 09.53 Blogi
Kuvituskuva

Korona on koetellut monia meistä Suomessakin. Mutta kun verrataan tilannetta moniin muihin maihin, huomataan, että meillä on itse asiassa koronan keskelläkin monta syytä olla kiitollisia. Ammennetaan kiitollisuuden aiheistamme Nenäpäivänä ja tehdään hyvää maailman lapsille, kannustavat Jenni Arnkil ja Kaj Raiskio.

Koronapandemia näyttäisi vihdoinkin väistyvän meillä pohjoisessa korkean tulotason maissa. Käytännössä kaikki halukkaat ovat jo saaneet kaksi rokotusannosta, ja kolmattakin annosta jo valmistellaan. Suomalaisista kolme neljästä on saanut yhden rokotuksen, ja tuplarokotettujakin on reilusti yli 60 prosenttia. 

Mahdollinen lääke koronaa vastaan tulee ensimmäisenä meidän hyväosaisten käyttöön. Olemme onnistuneet valjastamaan tieteen ratkaisemaan lääketieteellisiä ongelmia, ja rahalla saa ensimmäisenä parhaan hoidon. 

Mahdollinen lääke koronaa vastaan tulee ensimmäisenä meidän hyväosaisten käyttöön. Kaikki eivät kuitenkaan ole näin onnekkaita. Varallisuus jakautuu maailmassa epäoikeudenmukaisesti.

Kaikki eivät ole näin onnekkaita. Varallisuus jakautuu maailmassa epäoikeudenmukaisesti, ja globaalin etelän kehittyvissä maissa rokotekattavuus on pahimmillaan vain muutamia prosentteja. Koronavirukseen menehtyneiden määrä kasvaa köyhemmissä maissa koko ajan. 

Koronapandemian epäoikeudenmukaisuus ei rajoitu vain rokotteisiin tai vakavasti sairastuneiden määrään. Miljoonat lapset ovat jääneet pysyvästi koulutuksen ulkopuolelle. Etäkoulu ei ole kaikkialla ollut mahdollista, vaan koulut ovat monissa maissa olleet kokonaan suljettuina pitkiä aikoja.

Miljoonat lapset ovat jääneet pysyvästi koulutuksen ulkopuolelle. Tällä on ollut monia kauaskantoisia vaikutuksia. 

Tällä on ollut monia kauaskantoisia vaikutuksia. Koulu on ollut monelle lapselle turvapaikka, jossa on saattanut saada päivän ainoan aterian. Koululla on ollut useissa maissa ratkaiseva rooli erityisesti tyttöjen aseman parantamisessa ja esimerkiksi tyttöjen ulkoisten sukupuolielinten silpomisen estämisessä. 

Moni lapsi on päätynyt koulusulkujen aikana myös lapsityöhön. Kansainvälinen yhteisö on esittänyt huolestuttavia laskelmia siitä, että historiallisen pitkä positiivinen kehitys on katkeamassa: Ensimmäistä kertaa 2000-luvulla lapsityöhön joutuneiden lasten määrä on kasvanut. Kansainvälisen työjärjestön ILO:n ja lastenjärjestö Unicefin mukaan heitä on jopa yhdeksän miljoonaa enemmän kuin ennen koronapandemiaa. Kaikkiaan lapsityötä tekeviä on nyt arviolta noin 160 miljoonaa. Lapsityötä tehdään erityisesti maatalouden, palvelualojen, kaivostyön ja teollisuuden puolella. 

Historiallisen pitkä positiivinen kehitys on katkeamassa: Ensimmäistä kertaa 2000-luvulla lapsityöhön joutuneiden lasten määrä on kasvanut. 

Meille opettajille erityisen arvokkaita ovat lasten oikeudet. OAJ:n solidaarisuustyö tähtää siihen, että yhä useampi lapsi pääsee kouluun ja saa laadukasta opetusta. Kestävää yhteistä maailmaa on mahdollista rakentaa ainoastaan yhdessä ja siten, että koulutusmahdollisuuksia parannetaan globaalisti.  

Yhtenä keinona parantaa maailman lasten asemaa on Nenäpäivän pääyhteistyökumppanina toimiminen. Kanavoimme varoja Nenäpäivä-säätiön kautta kaikkein heikoimmassa asemassa oleville lapsille. Säätiön taustalla on yhdeksän hyvämaineista suomalaista järjestöä, jotka tekevät laadukasta ja luotettavaa työtä kehittyvissä maissa.

Kestävää yhteistä maailmaa on mahdollista rakentaa ainoastaan yhdessä ja siten, että koulutusmahdollisuuksia parannetaan globaalisti. Myös sinä voit tehdä hyvää kanssamme.

Myös sinä voit tehdä hyvää kanssamme. Helpoiten lahjoittaminen tapahtuu verkkopankkitunnuksilla osoitteessa nenapaiva.fi/oaj, Mobile Payllä 22020 tai lähettämällä viiden euron arvoinen tekstiviesti OAJ numeroon 16499. 

Jenni Arnkil

OAJ:n järjestöpäällikkö

Kaj Raiskio

OAJ:n erityisasiantuntija

OAJ mukana Nenäpäivässä – tule sinäkin!

Koronapandemian seurauksista kärsii maailmalla liian moni lapsi ja nuori. Moni on jäänyt ilman opetusta, ja lapsityö, äärimmäinen köyhyys ja tyttöjen ulkoisten sukupuolielinten silpominen ovat lisääntyneet. Autetaan maailman lapsia yhdessä!

OAJ ja Nenäpäivä