• Opettaja-lehti logo
  • OAJ-areena logo

Joulurauhaa ja energiaa vuoteen 2023!

21.12.2022 - 08.00 Blogi
Kuvituskuva

Kuluvaan vuoteen on mahtunut niin koronaa, sotaa kuin historiallisia lakkojakin. Vuosi on myös nostanut opettajien ja esihenkilöiden työn sekä koulutuksen merkityksen aivan uudelle tasolle. Ilman osaavia ja kelpoisia opettajia tässä maassa ei ole osaajia nyt eikä tulevaisuudessa, kirjoittaa OAJ:n puheenjohtaja Katarina Murto blogissaan.

Vuosi on ollut monin tavoin haastava. Korona on tullut jäädäkseen. Euroopassa soditaan. Kotimaan politiikassa on jännitteitä. Nuorten lisääntynyt pahoinvointi sekä oppimisen ja osaamisen haasteet huolestuttavat.

Takana on myös poikkeuksellinen neuvottelukierros ja historialliset lakot. Edessä on talven sähkökatkoihin ja taloustaantumaan varautuminen. Vuoden alussa emme vielä tienneet, mitä haasteita tämä vuosi on tuonut tullessaan.

Vuosi on myös osoittanut valtavaa sitkeyttä ja nostanut opettajien ja esihenkilöiden työn sekä koulutuksen merkityksen aivan uudelle tasolle. Ilman osaavia ja kelpoisia opettajia tässä maassa ei ole osaajia nyt eikä tulevaisuudessa. Ja osaajia maamme tarvitsee.

Vuoden vaihteen jälkeen kuljemme kovaa vauhtia kohti kevään eduskuntavaaleja ja tulevaa hallitusohjelmaa, joka määrittelee Suomen suuntaa. Oppimisen ja osaamisen suunta on käännettävä vahvaan nousuun, jotta Suomi menestyy tulevaisuudessa. Tämä tarkoittaa merkittävää koulutuksen perusrahoituksen lisäämistä pysyvästi yli hallituskausien.

Opettajat ja esihenkilöt, aivan kuten oppijatkin, ansaitsevat turvallisen, opetusta ja oppimista sekä hyvinvointia tukevan työympäristön. Opettajat ja esihenkilöt ansaitsevat kaikkien kiitoksen, luottamuksen ja arvostuksen. He luovat tulevaisuudenkestävää Suomea.

Tehdään yhdessä vuodesta 2023 ilon ja onnistumisten vuosi – koulutuksen, kasvatuksen ja tutkimuksen vuosi!

Rauhaisaa joulun aikaa ja tarmoa vuoteen 2023!

Katarina Murto
OAJ:n puheenjohtaja

Twitterissä @KatarinaMurto
Instagramissa @katarina.murto

Katarina Murto
Katarina Murto