Suomen ja Ruotsin työmarkkinoita kannattaa vertailla keskenään mutta samalla ymmärtää mistä erot johtuvat, kirjoittaa lakiasiainjohtaja Ulla Walli.
Suomen hallitus hakee työlainsäädäntöesityksissään mallia muista Pohjoismaista ja erityisesti Ruotsista. Vertailu Suomen ja Ruotsin välillä on kiinnostavaa, koska maat ovat sosioekonomisesti ja kulttuurillisesti niin samanlaisia. Molempien maiden työmarkkinoita yhdistää muun muassa työehtosopimusten keskeinen asema. Merkittävimmät erot liittyvät neuvottelukulttuuriin, mutta myös siihen, että työlainsäädännössä on maiden välillä isoja eroja.
Suomessa hallituksen tavoitteena on Ruotsin tavoin vahvistaa vientivetoista työmarkkinamallia. Tämä tapahtuisi säätämällä lailla, että palkankorotusten yleistä, vientiteollisuuden määrittämää linjaa ei voisi ylittää valtakunnansovittelijan tai sovittelulautakunnan sovintoehdotuksella. Valtion puuttuminen lailla työmarkkinaratkaisuihin ei kuitenkaan ole ruotsalaisen mallin mukaista, vaan ennemminkin poispäin siitä. Ruotsin malli perustuu sopimiseen ja neuvotteluosapuolet ovat itse hyväksyneet pelisäännöt.
Haettaessa mallia Ruotsista tulee myös muistaa, että kunkin maan työmarkkinamalli on kokonaisuus, joka on syntynyt vuosikymmenien kuluessa pikkuhiljaa. Yhtä palaa liikuttamalla rakenne muuttuu herkästi epätasapainoiseksi.
Ruotsin työlainsäädännössä on useita elementtejä, jotka ovat työntekijöille edullisempia kuin Suomen lainsäädännössä. Ruotsissa palkansaajapuolella on esimerkiksi ns. tulkintaetuoikeus eli oikeus tulkita sopimuksia tietyiltä osin, kunnes asia on ratkaistu oikeudessa. Ruotsissa työntekijöillä on myös laajemmat mahdollisuudet osallistua työnantajan päätöksentekoon kuin Suomessa.
Nykyisen hallituksen työlainsäädäntöesitykset heikentäisivät toteutuessaan merkittävästi palkansaajien asemaa. Myönteistä on, että työministeri Arto Satonen on kutsunut työmarkkinajärjestöt seminaariin 8. marraskuuta. Opetusalan Ammattijärjestö OAJ:n esitys on, että seminaarin jälkeen käynnistetään neuvotteluprosessi uudesta työmarkkinamallista keskeisten liittojen ja neuvottelujärjestöjen kesken. OAJ edellyttää, että uudessa työmarkkinamallissa otetaan huomioon niin yksityinen kuin julkinen sektori sekä sovittelujärjestelmän kehittäminen.
Hallituksella tulee olla viisautta edellyttää sekä työntekijä- että työnantajaliitoilta vastuullisuutta neuvotella oikeudenmukaisesta työmarkkinamallista. Palkoista neuvottelemista ei pidä ulkoistaa poliittisille päättäjille. Tähän voimme ottaa mallia Ruotsin neuvottelukulttuurista.
Ulla Walli
Lakiasiainjohtaja
