Lukuvuosi on kääntynyt tai kääntymässä siihen asentoon, että on aika arvioida päättyvän lukuvuoden saavutuksia.
Arviointi on usein vaikeaa ja se puhuttaa aina. Siihen liittyy aina subjektiivisuutta, onhan kyseessä saavutusten ja työskentelyn arviointi.
Tavoitteiden saavuttamisenkin arviointi on yksilön tasolla vaikeaa, mutta vaikeutta arviointiin tuo erityisesti sen arviointi, onko henkilö pistänyt parastaan vai mennyt lävitse vähillä panostuksilla. Samalla kuitenkin arvioinnin tulee olla sekä kannustavaa että kehittävää. Siinäpä sitä onkin.
On aivan selvää, että jokainen opettaja pyrkii arvioinnissa tekemään parhaansa. Tavoitteena on varmasti olla oikeudenmukainen. Opettajan tehtävänä on arvioida oppijaa myös hänen yhteisötoimintansa kautta. Vaikka henkilö saavuttaisi kaikki oppimistavoitteet, mutta on opiskelijatovereitaan tai muuta yhteisöä kohtaan epäkunnioittava, ei hän etenkään peruskoulussa ansaitse parasta arvosanaa.
Kun osalla lapsien vanhemmista on joko väärä kuva lapsensa osaamisesta ja yrittämisestä tai epärealistiset odotukset lapsen tulevaisuudelle, voi tilanne opettajan ja perheen välillä ajautua konfliktiin. Aikuisen tai nuoren kohdalla ristiriita voi muodostua opiskelijan itsensä odotusten ja todellisten mahdollisuuksien välille.
Arvioinnin avain on siinä, että niin tavoitteet kuin arvioinnin kohteet ovat etukäteen kaikille selvillä ja yhteiset. Lisäksi on tärkeää, että matkalla kohti maalia on välirasteja, joilla yhdessä oppijan ja opettajan kesken katsotaan etenemistä ja mahdollisia kehittymistarpeita. Avoimuus, oikeudenmukaisuus ja suoruus ovat tällöinkin kestävin perusta.
Monissa kunnissa on menty siihen, että lukukausi- tai lukuvuositodistus kertoo vain, että tavoitteet on saavutettu. Se on kyllä ehdottomasti lian vähän. Kyllä kirjatun ja annetun todistuksen on kerrottava enemmän saavutuksista ja keskeisistä kehittymisalueista. Steriili tai ympäripyöreä arviointi ei ole kenenkään etu. Uudistettu opetussuunnitelmakaan ei ohjaa mitäänsanomattomaan arviointiin.
Oppimistuloksia koskevassa yleisessä puheessa on noussut esille, että niin peruskoulunsa kuin ammatillisen koulutuksensa päättäneistä eivät kaikki saavuta koulutukselle asetettuja tavoitteita. Näin ei voi jatkua. Tälle on tehtävä jotain.
Oppimistulosten varmistamiseksi ja arvioinnin yhdenmukaistamiseksi OAJ onkin tehnyt oppivelvollisuusmallissaan useita esityksiä.
Erityisesti minimiosaamisen kriteereiden selkeällä määrittelyllä on kiire. Se lisää sekä opiskelijan että opettajan oikeusturvaa. Lisäksi saavutetaan se tärkein: todistuksen hyväksytystä suorittamisesta saa vasta, kun riittävä osaamistaso on saavutettu. Tämä on välttämätöntä sekä yksilön että yhteiskunnan kannalta, eikä siitä tule lipsua, olkoot rahoitusperusteet läpivirtauksineen mitä tahansa.
Jokainen opettajana tai koulutus-, kasvatus- ja tutkimussektorin esimiestehtävissä toiminut analysoi ja arvioi lukuvuoden päättyessä myös omia saavutuksiaan. Toki siinä kannattaa olla rehellinen, mutta kannattaa olla myös armollinen itseään kohtaan.
Tärkeintä on pystyä sanomaan peilin edessä: Teit parhaasi, kiitos siitä. Hyvää lomaa!
Olli Luukkainen
OAJ:n puheenjohtaja
Twitter: @OlliLuukkainen
