• Opettaja-lehti logo
  • OAJ-areena logo

Neuvottelutavoitteet asetettu

16.12.2019 - 10.22 Blogi
Kuvituskuva

OAJ:n hallitus päätti omista neuvottelutavoitteistaan kokouksessaan viime viikolla ja JUKOn hallitus tekee vastaavan päätöksen tiistaina 17.12. Näin valmisteluprosessi on ohi ja maalit asetettu.

Perinteisesti on ollut ja on vastakin niin, ettei mikään neuvotteluosapuoli julkista tarkkoja tavoitteitaan. Palkansaajapuoli keskustelee ja neuvottelee sekä sovittelee niitä yhteen ensin keskenään. Samalla kootaan yhteen sellaiset tavoitteet, joita yhdessä ajetaan neuvottelupöydässä. Tämänkään prosessin tuloksia ei julkisteta kuin pääpiirteittäin, koska ei haluta antaa työnantajapuolelle mahdollisuutta ylihinnoittaa meille tärkeitä tavoitteita.

Samoin toimii työnantaja.

Neuvottelutavoitteita viedään neuvottelupöytään tipoittain. Samalla ”haistellaan” toisten neuvotteluosapuolten, eli parttien, reaktioita. Jossain vaiheessa työnantaja ilmoittaa, mihin mennessä kaikkien neuvottelutavoitteiden on oltava pöydässä. Tämä tapahtunee meidän osaltamme helmikuun tai vasta maaliskuun alun vaiheilla. Sitten alkaa hierominen.

Neuvottelutavoitteita viedään neuvottelupöytään tipoittain.

On ymmärrettävää, että jäsenkuntaa kiinnostaa, miten neuvottelut ja itselle tärkeät tavoitteet etenevät. Neuvottelutilanteesta voi useimmiten kertoa vain yleisellä tasolla, koska tilanteet elävät yleensä viimeisiin tunteihin saakka. Oma kokemukseni on, että jokaisella neuvottelukierroksella on tapahtunut merkittäviä muutoksia aivan viime tuntien aikana. Mikään ei siis ole varmaa ja valmista ennen kuin kaikki on valmista.

Kaikella on neuvottelupöydässä myös hintansa. Jokainen kirjaus maksaa jotakin. Yleensä hinta on rahaa, mutta se voi olla myös jonkun työantajapuolelle tai palkansaajapuolen partille tärkeän asian eteneminen. Joskus itselle hankalan tai ei-toivottavan asian eteneminen on hinta, jonka joutuu maksamaan oman ensisijaisen tavoitteen etenemisestä. Näistä ratkaisut syntyvät aina aivan lopuksi. Siksikään neuvottelutulos ei ole valmis, ennen kuin kaikesta on sovittu.

Kaikella on neuvottelupöydässä hintansa. Jokainen kirjaus maksaa jotakin.

Sen verran tavoitteistamme voi selkeästi sanoa, että OAJ tavoittelee naisvaltaisten koulutettujen alojen palkkaohjelmaa, joka ulottuisi usealle sopimuskaudelle. OAJ haluaa myös varhaiskasvatuksen opettajat samaan sopimukseen muiden kunta-alan opettajien kanssa. Lisäksi järjestö haluaa eroon kiky-tunneista. Tavoitteenamme on myös työhyvinvoinnin parantaminen sopimusratkaisujenkin kautta. Lisäksi meillä on varsin paljon eri jäsenryhmiämme koskevia erityistavoitteita. Opetusalan osalta niistä neuvotellaan erillisessä ovtes-pöydässä, jossa ovat vain OAJ ja työnantaja.

On syytä kuitenkin varoa odottamasta liikaa. Kaikkea ei koskaan voi saavuttaa, ainakaan kerralla.

Kaikkea ei koskaan voi saavuttaa, ainakaan kerralla.

Aika näyttää, millaisiin toimiin joudumme, jotta keskeiset tavoitteemme saavutetaan. Näkymä ensi kevääseen on ainakin tällä hetkellä varsin karu. OAJ-kenttää koskevat lakot näyttävät valitettavasti olevan lähempänä kuin vuosikymmeniin. Se tarkoittaa silloin sitä, että myös OAJ:n jäsenten on  alettava jo nyt valmistautua työtaisteluihin.

 

Olli Luukkainen

OAJ:n puheenjohtaja

Twitter: @OlliLuukkainen

Jaa

 

Lue lisää OAJ:n jäsenten virka- ja työehtosopimuksista

  • Mietityttääkö joku sopimusasia? Lisätietoja sopimusten sisällöistä löydät Työelämäoppaasta. Voit myös olla yhteydessä oman työpaikkasi luottamusmieheen.
  • OAJ neuvottelee-sivuilta löydät tuoreimmat uutiset sopimusneuvotteluista sekä usein kysyttyjä kysymyksiä. 
  • OAJ:n jäsenillä on yhdeksän virka- ja työehtosopimusta. Löydät sopimukset Työelämäoppaasta.
  • Somessa käytössä on aihetunniste #oajneuvottelee

Harkitsetko jäsenyyttä? Lue lisää jäsenyyden eduista ja liity!