• logo
  • logo
Työolot

Onko opettajan työn vetovoima katoamassa?

08.05.2019 - 12.30 Blogi
Kuvituskuva

Suomi on kansainvälisesti poikkeava maa siinä, että missään muussa maailman maassa ei opettajankoulutukseen ole samanlaista halukkuutta. Tämän seurauksena olemme vuosikymmenten ajan voineet valita loistavista hakijoista parhaat tähän yhteiskunnan avainammattiin. Myös moni opettajaksi hyvin kyvykäs ja sovelias on kilpailun kovuuden vuoksi jäänyt ammatin ulkopuolelle. Miten on asian laita tulevaisuudessa?

Erityisesti luokanopettajakoulutuksen ja liikunnanopettajakoulutuksen paikoista on Suomessa ollut kova kilpailu. Vuodesta toiseen on hakijoista vain noin 11–12 prosenttia päässyt luokanopettajakoulutukseen. Myös ammatillisen koulutuksen opettajuus on poikkeus muihin maihin verrattuna, opettajan työ kiinnostaa ja ammatin arvostus on vahva.

Mikä ammatissa on houkuttanut?

Pisa-menestys nosti suomalaiset opettajat parrasvaloihin. Suomalaisilta virkamiehiltä, poliitikoilta, järjestöihmisiltä ja opettajankouluttajilta on kysytty syitä opettajan ammatin vetovoimaan.

Perusvastauksen muodostaa kehä: Meillä kansallinen perinne on, että poliittisista valtasuhteista riippumatta koulutusta ja kouluttautumista on arvostettu. Se on ollut sosiaalisen nousun perusta, useimmiten myös tae.

Yhteiskunnallisen arvostuksen seurauksena Suomessa siirryttiin maisteritason koulutukseen. Tämä veti, ja on vetänyt, opettajankoulutukseen lahjakkaita opiskelijoita. Erinomainen opettajankoulutuksemme on tuottanut hyviä opettajia, jotka taas ovat saaneet aikaan hyviä omien oppilaittensa oppimistuloksia. Se on taas taannut yhteiskunnallisen arvostuksen, mikä taas on taannut ammatin vetovoiman.

Yliopistollisen varhaiskasvatuksen opettajankoulutusta toteutetaan kuitenkin monissa yliopistoissa kandidaatin tutkintona, koska varhaiskasvatuksessa opettajan kelpoisuusvaatimuksena on kandidaattitutkinnon taso. Maisterin tutkintovaatimus on laissa kuitenkin jo päiväkodin johtajille, ja tulevaisuudessa myös opettajilta varhaiskasvatuksessa ja esiopetuksessa tulisi edellyttää samaa.

Varhaiskasvatuksen opettajankoulutuksen erityispiirteenä on ollut, että osa koulutukseen päässeistä siirtyy myöhemmin luokanopettajakoulutukseen. Merkittävä syy siirtymään on luokanopettajien suorittama maisteritutkinto, kun varhaiskasvatuksen opettajan kelpoisuusvaatimuksena on ollut alempi korkeakoulututkinto.

On tärkeää tässäkin yhteydessä korostaa opettajankoulutuksemme poikkeuksellista ja erinomaista tapaa norsseissa tapahtuvan ohjatun opetusharjoittelun kautta yhdistää opetuksen, oppimisen ja kasvatuksen sekä didaktiikan teoriaopinnot käytännön opettajan työhön.

On tärkeää korostaa opettajankoulutuksemme poikkeuksellista ja erinomaista tapaa norsseissa tapahtuvan ohjatun opetusharjoittelun kautta yhdistää opetuksen, oppimisen ja kasvatuksen sekä didaktiikan teoriaopinnot käytännön opettajan työhön.

Varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen tehtäviin opetusharjoittelut toteutetaan ohjatusti kokeneiden ja koulutettujen opettajien ohjauksessa päiväkodeissa. Myös varhaiskasvatukseen on nyt ainakin Raumalla ja Helsingissä tulossa ”pikkunorsseja”.

Ammatillisella puolella taas opettajiksi hakeutuvilla on oltava vahva käytännön työkokemus ja osaaminen sekä alan tutkinto ennen opettajaksi ryhtymistä. Ammatillisen koulutuksen opettajat toimivat kiinteässä yhteistyössä alan työelämän toimijoiden kanssa. Opettajan osaamisen ydintä on oman alan ja pedagogiikan yhdistäminen sekä työelämän muutoksen ennakointi.

Opettajankoulutuksen imu on vähentynyt

Nyt yliopistollisen opettajankoulutuksen imu on vuodesta 2014 vähentynyt. Tuolloin se oli vuosikymmeniin korkeimmillaan, esimerkiksi luokanopettaja- ja lastentarhanopettajakoulutukseen hakijoita oli yhteensä 13 100.

Vuonna 2019 suomenkieliseen luokan- ja varhaiskasvatuksenopettajien koulutukseen oli hakijoita noin 8200, mikä oli tavanomainen lukumäärä ennen vuotta 2010.

Keskimäärin vuosina 2006–2019 hakijoita on ollut 9900, mutta poikkeuksellisen paljon hakijoita oli vuosina 2010–2016, jolloin heitä oli keskimäärin 11 400. Välillä ovat hakijamäärät olleet nykyistä alempiakin.

Varhaiskasvatuksessa aloituspaikkoja on viime vuosina lisätty. Vuonna 2018 Vakavan yhteishakutilaston mukaan opinnot aloitti 2039, mikä oli 300 enemmän kuin vuonna 2015.

Ammatillisen opettajankoulutuksen hakijamäärät ovat hieman polveillen nousseet aina vuoteen 2015. Sitten tapahtui notkahdus, mutta määrät olivat tänä keväänä jälleen nousussa ollen vuoden 2011 tasolla. Hakijoita oli noin 3 800, eli reilu kaksinkertainen määrä koulutuspaikkoihin nähden.

Pääkannusteita työhön ovat työn merkityksellisyys, palkkaus ja työolosuhteet.

Ammattijärjestössä kuitenkin ajattelemme niin, että pääkannusteita työhön ovat työn merkityksellisyys, palkkaus ja työolosuhteet. Palkkaus ei ole työn vaativuuden ja sen vaatiman koulutuksen edellyttämällä tasolla. Palkkauksen nostaminen oikeudenmukaiselle tasolle edellyttää yhtä sopimuskautta pitempää palkkaohjelmaa, mutta todennäköisesti myös järjestöllisiä toimia.

Työolosuhteet luupin alla

Koulujen, päiväkotien ja oppilaitosten työolosuhteet ovat olleet viime vuosina erityisen keskustelun kohteena. Eniten puhuttaa erityistä tukea tarvitsevien määrän lisääntyminen, ongelmien kasvaminen ja heille kohdennettu riittämätön tuki. Myös vaikeudet kohdata diversiteetin lisääntyminen oppilasryhmissä puhuttaa.

Molempiin noihin kysymyksiin liittyvät kahden viime hallituskauden aikana toteutetut rahoitusleikkaukset. Toinen keskeinen kysymys on täysin riittämätön täydennyskoulutus ja mentorointi sekä olematon työnsä aloittavan opettajan saama perehdyttäminen.

Opettajan työ ja opettajaksi opiskelevien joukko muutoksessa

Opettajan työ on muuttunut ja tulee muuttumaan. Se on väistämätöntä. Erityisesti työssä korostuu kyky ja taito kohdata oppijat, saavuttaa yhteys heidän kanssaan. Pelkkä oppisisällön serveeraaminen ei riitä. Onkin oikeutettua kysyä millaiset valmiudet opettajankoulutus tähän antaa?

Tosiasia on myös, että opettajankoulutukseen tuleva joukkokin on muuttunut. Yhä harvemmalle opettajan työ on kutsumusammatti, se on ammattivaihtoehto ammattien joukossa. Yksi osa ammattikuvaa on sen tarjoamat mahdollisuudet edetä ammatin tehtävissä työuran aikana. Se on opettajan ammatissa lähes mahdotonta. Tämä on yksi niistä asioista, jota tulisi rohkeasti pohtia, mutta voinemme olla varmoja, että siitä seuraisi melkoista ristivetoa ammattikunnan sisällä.

Tarvitaan koulutuspuhetta – mutta pelkkä puhe ei riitä

Opettajan työ on erittäin merkityksellistä. Se on yhteiskunnan ja yksilöiden kannalta tärkeintä työtä tulevaisuuden luomisessa. Siksi onkin välttämätöntä lisätä ”koulutuspuhetta”: niin kansalaisten kuin erityisesti näkyvien ja vaikutusvaltaisten päättäjien puhetta opiskelun ja kouluttautumisen tärkeydestä. Tätä puhetta kyllä on, mutta se ei nyt tavoita lapsia ja nuoria.

Yhtä suuri ongelma on, että puhe jää puheiksi. Se on konkretisoitunut koulutusleikkauksina, ryhmäkokojen kasvuna ja lähiopetuksen vähenemisenä. Kun opettajat, esihenkilöt ja OAJ nostavat noita kysymyksiä oikeutetusti ja perustellusti esille, se muokkaa alan imagoa nuorten ammattialaa miettivien silmissä.

Syyttämättä mitenkään mediaa, sillä osaltaan syyllisiä olemme me alan toimijat itse, muokkaa negatiivissävytteinen uutisointikulttuuri – se, että koulusta uutisoidaan enimmäkseen negatiiviseen sävyyn – osaltaan kuvaa koulutusta ja opettajan työstä.

Vaikka epäkohtien esiin nostaminen on tärkeää, niin meidän on tarpeen miettiä myös oman puheemme sanomaa. Myös sillä osaltaan rakennetaan kuvaa opettajan ammatista.

Olli Luukkainen

OAJ:n puheenjohtaja
Twitter: @OlliLuukkainen

Jaa