• Opettaja-lehti logo
  • OAJ-areena logo

Toteutuuko koulutuksen kunnianpalautus?

26.08.2019 - 09.14 Blogi
Kuvituskuva

Koulutuksen kunnianpalautusta todella tarvitaan. OAJ tekee kaikkensa, jotta tarvittavat panostukset ja korjaustoimet saadaan näkyväksi jäsentemme arjessa mahdollisimman nopeasti eikä vasta hallituskauden lopulla.

Rinteen hallitus päätti kesäkuussa ohjelmastaan sekä keskeisistä panostuksistaan tälle hallituskaudelle. Kasvatukseen, koulutukseen ja tutkimukseen päätettiin melko mittavista pysyvistä resurssilisäyksistä sekä kertainvestoinneista.

Hallitus on jopa julistanut, että kyseessä on koulutuksen kunnianpalautus. Sitä kyllä tarvitaankin. Taitaa vaan vaatia vielä ainakin toisen hallituskauden.

Hallitusohjelmassa OAJ:n ääni kuuluu

Suunta on eittämättä oikea ja tarpeellinen koulutuksen kahdeksan laihan vuoden jälkeen. Meidän voimakas äänemme tuli selvästi kuulluksi hallitusohjelmaa laadittaessa. Sen lupaukset vastaavat moniin opettajien ja alan esimiesten esiin nostamiin huoliin.

Hallitusohjelmassa luvataan muun muassa kasvattaa opettajien määrää ammatillisessa koulutuksessa luvataan ja parantaa varhaiskasvatuksen henkilöstömitoitusta. Lisäksi korkeakoulujen ja lukioiden perusrahoitusta luvataan nostaa, tosin vain hippusen.
 
Panostukset perusopetukseen jäivät sen sijaan varsin vähäisiksi, tosin paljon on vielä auki. Pysyvää rahoitusta tai välttämättömiä lakimuutoksia oppimisen tuen korjaamiseksi ei luvattu, sitovaa opettajamitoitusta ei ole kirjattu. Näistä OAJ on pitänyt paljon ääntä ja nostanut opetusalan arjen haasteita päättäjille näkyviksi.

Nyt tarvitaan euroja ja konkretiaa

Lähdemme siitä, että hallitusohjelman epätarkkuus on myös mahdollisuus ja että jo edessä olevasta hallituksen budjettiriihestä saadaan sekä välttämättömiä tarkennuksia tulevista kehittämistoimenpiteistä että konkreettisesti rahaa opetukseen ja tutkimukseen. Tarpeista olemme intensiivisesti käyneet ja käymme neuvotteluja hallituksen suuntaan. 

Hallitusohjelman ohella tämän syksyn budjettipäätöksillä on valtava merkitys sille, millaista opettajien ja esimiesten työ tulevina vuosina on. Pari viikkoa sitten Valtiovarainministeriö ehti jo julkaista oman omituisen kamreeribudjettiehdotuksensa, jossa punakynä oli selvästi viuhunut moneen otteeseen hallitusohjelman yli. Kamreeriministeriön virkamiehet pyrkivät ottamaan ylivallan vielä kokemattomasta hallituksesta.

Kamreeriministeriön virkamiehet pyrkivät ottamaan ylivallan vielä kokemattomasta hallituksesta.

Rahaministeriö muun muassa esitti, että korkeakouluille tulisi ensi vuonna vain neljäsosa niille luvatuista rahoista, jotka nekin ovat vain kosmeettinen suunnanmuutos entiseen. Tämähän ei meille käy! Onnistuimme onneksi saamaan asialle paljon näkyvyyttä myös mediassa, esimerkiksi Helsingin Sanomissa. Tähän asiaan palataan varmasti vielä hallituksen budjettiriihessä syyskuun puolivälissä.

Turvaa tulevaisuuden tekijöille

OAJ tekee kaikkensa, jotta tarvittavat panostukset ja korjaustoimet saadaan näkyväksi koulutuksen, kasvatuksen ja tutkimuksen arjessa mahdollisimman nopeasti eikä vasta hallituskauden lopulla.
 
Haluamme varmistua, etteivät oman tulevaisuusalamme ammattilaiset joudu maksumiehiksi, jos talous kääntyy miinusmerkkiseksi.

Haluamme varmistua, etteivät oman tulevaisuusalamme ammattilaiset joudu maksumiehiksi, jos talous kääntyy miinusmerkkiseksi.

Vaikutamme budjettisyksyn aikana voimakkaasti yhdessä yhteistyökumppaneidemme kanssa ja teemme kaikkemme varmistaaksemme, että kunnianpalautus todella lunastetaan.

 

Olli Luukkainen

OAJ:n puheenjohtaja

Twitter: @OlliLuukkainen

Jaa