• Opettaja-lehti logo
  • OAJ-areena logo

Yhteiskunnan avaamiseen kaivataan kirkkautta

01.09.2021 - 13.19 Blogi
Kuvituskuva

Koronapandemiasta selviytymiseen tarvitaan valtiovallalta uusia yksiselitteisiä linjauksia ja ohjeistuksia, kirjoittaa OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen blogissaan.

Suomi on selviytynyt koronapandemiasta vähintäänkin hyvin. Ratkaisut on tehty määrätietoisesti ja nopeasti ja kansalaiset ovat varsin kiitettävästi toimineet rajoitusten mukaan sekä muuttaneet käytöstään terveyttä ja turvallisuutta kunnioittaen.

Elämä jatkuu, maailmaa ei voi eikä sitä saa pysäyttää. Nyt valtiovallan on linjattava selkeästi, kuinka yhteiskuntaa avataan niin, että terveys ja turvallisuus silti otetaan huomioon.

Karanteenikäytänteiden ja maskipakkojen kirkastamisen lisäksi tarvitaan myös uusia linjanvetoja. Linjausten ja ohjeiden on oltava yksiselitteisiä. Tässä suhteessa niin maan hallituksella, eritoten sosiaali- ja terveysministeriöllä STM:llä ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksella THL:llä sekä aluehallintovirastoilla on paljon parannettavaa.

Rokotekattavuuden kasvaessa täytyy tarkentaa ja määritellä uudelleen esimerkiksi kuka on altistunut, kuka joutuu karanteeniin ja kuinka pitkäksi aikaa. Lisäksi on pohdittava, miten järjestetään rokottamattomien aikuisten ja lasten mahdollisesti toistuvat karanteenit. Rokottamattomien karanteenit kuormittavat entisestään muita työntekijöitä.

Suomalainen yhteiskunta on pysynyt varsin hyvin auki. Toimintojen sulkemiseen oli vankat terveysturvallisuuden sanelemat perusteet. Kummallisia linjauksiakin on ollut. Esimerkiksi alkoholin käyttöä ja ravintoloissa käymistä on suojeltu ja samaan aikaan esimerkiksi harrastustoiminta sekä taiteesta ja kulttuurista nauttiminen on estetty.

Tutkimuksen ja tieteen avulla saamme koko ajan lisää uutta tietoa koronasta. Sama tieto löytyy myös päättäjiltä. Siksi on oikeutettua vaatia, että viranomaiset ja päättäjät sopivat yhteisistä ja yksiselitteisistä linjauksista, jotka kerrotaan etupainotteisesti ja perustellen kansalaisille.

Vähintä, mitä THL:lta ja STM:ltä voi odottaa, on eri toimialojen kentän ammattilaisten kuuleminen ja kuunteleminen. Esimerkiksi varhaiskasvatuksessa ja koulutuksessa ohjeistukset saattavat olla jopa paikallistasolla sellainen sillisalaatti, että opettajilta, rehtoreilta ja päiväkotien johtajilta alkaa ymmärrettävästi mennä hermo. Ja lukuvuosi on vasta alussa. Opetusalan henkilöstöä uhkaa vakava uupuminen ja se olisi katastrofi.

On meillä järjestötoimijoillakin välillä ihmettelemistä, kun yritämme ymmärtää, miten jäsenemme voivat olla työpäivisin lähikontaktissa jopa 200 ihmisen kanssa tai mennä lounastauolla tai vapaa-ajalla ravintolaan, mutta silti he eivät saa vapaa-ajalla osallistua yli 25 hengen järjestötilaisuuteen.

Olli Luukkainen
puheenjohtaja

Twitterissä @OlliLuukkainen

Olli Luukkainen
Olli Luukkainen