• Opettaja-lehti logo
  • OAJ-areena logo

OAJ ehdottaa kasvuohjelmaa turvaamaan koulutuksen perusrahoitusta

14.10.2020 - 14.27 Lausunto
Kuvituskuva

OAJ ehdottaa pitkän aikavälin kasvuohjelmaa, johon kaikki puolueet sitoutuvat ja jonka avulla turvataan kasvatuksen, koulutuksen ja tutkimuksen kipeästi kaipaama perusrahoitus. Kasvuohjelma voitaisiin laatia koulutuspoliittisen selonteon yhteydessä. Ehdotus sisältyy OAJ:n lausuntoon valtion talousarvioehdotuksesta.

Opetus- ja kulttuuriministeriön budjetti kasvaa edelliseen vuoteen 136 miljoonalla eurolla, selviää eduskunnalle annetusta talousarvioehdotuksesta. Suunta on hyvä, kun otetaan huomioon, että kahdella edellisellä hallituskaudella on tehty leikkauksia noin kahden miljardin euron edestä, toteaa OAJ ehdotuksesta antamassaan lausunnossa.

Talousarvioehdotuksen mukaan tutkimus-, koulutus ja innovointipanostukset eivät kasva edellisvuodesta. OAJ arvioi, että tki-tiekartan tavoite on siksi karkaamassa ulottumattomiin.

OAJ vaatii lausunnossaan lukiokoulutuksen rahoituksen sitomista todellisiin kuluihin. Tällä hetkellä lukiokoulutuksen yksikköhinta on kaukana kymmenen vuoden takaisesta.

Hyvää budjettiesityksessä on se, että se sisältää mittavat kertaluonteiset rahat varhaiskasvatuksen sekä esi- ja perusopetuksen laatu- ja tasa-arvon vahvistamiseen.

Lataa ja lue koko lausunto
Jaa