Ajankohtaista
- Uutiset ja tiedotteet
- Näkemyksemme
- Lausunnot
- Blogiartikkelit
- Julkaisut
- Tapahtumat
- Asiantuntija-artikkelit
Valtiovarainministeriö kerää ideoita 16.2.2024 asti muun muassa siitä, miten kuntia koskevaa yksityiskohtaista sääntelyä voisi keventää taikka miten kuntien tehtäviä koskevaa sääntelyä tulisi muuten uudistaa. OAJ jätti omat esityksensä ehdotuksiksi eilen.
02.02.2024 LausuntoLausunnolla olevassa esityksessä ehdotetaan muutettavaksi yliopisto- ja ammattikorkeakoululakia siten, että EU- ja ETA-maiden ulkopuolisilta korkeakouluopiskelijoilta vieraskielisessä tutkintokoulutuksessa perittävien lukuvuosimaksujen tulisi jatkossa kattaa koulutuksen järjestämisestä aiheutuneet kustannukset. Lisäksi tilauskoulutuksen muutosten tavoitteena on puuttua havaittuihin ongelmiin koulutuksen järjestämisessä.
26.01.2024 LausuntoOAJ vastustaa työttömyysturvan porrastusta ja työttömyysturvan ikäsidonnaisten poikkeusten poistamista. Esitetyt heikennykset tulevat vaikeuttamaan työttömien toimeentuloa ja kasvattamaan toimeentulotuen menoja.
26.01.2024 LausuntoLasten ja nuorten hyvinvointi on yksi keskeinen ratkaistava haaste. On tärkeää, että mielenterveyspalveluiden saatavuutta parannetaan ja lasten ja nuorten mielenterveyden tukeminen toteutuu heidän omissa arjen ympäristöissään. Erityisen tärkeää on panostaa ennaltaehkäiseviin toimiin.
23.01.2024 LausuntoOAJ antoi lausuntonsa koskien vientivetoista työmarkkinamallia ja sovittelujärjestelmän kehittämistä.
08.01.2024 LausuntoOAJ jätti lausuntonsa työ- ja elinkeinoministeriölle koskien työrauhalainsäädännön kehittämistä.
05.01.2024 LausuntoOAJ antoi lausuntonsa koskien aikuiskoulutustuen sekä vuorotteluvapaan lakkauttamista. OAJ näkee, että tukea tulisi kehittää eikä lakkauttaa.
21.12.2023 LausuntoOAJ antoi lausuntonsa toisen kotimaisen kielen (B1-ruotsin) oppimisen ja opetuksen edistämisestä.
21.12.2023 LausuntoKevään 2024 ylioppilastutkinnon tutkintokerran kokeet sijoittuvat pääosin pääsiäistä edeltävään aikaan. Ainereaalin toinen koepäivä pidetään 27.3. sisältäen psykologian, filosofian, historian, fysiikan ja biologian kokeet. Arviointiperusteet ovat käytettävissä torstaista 28.3. alkaen, joka on kiirastorstai. Vastaavasti toisen kotimaisen kielen koe järjestetään maanantaina 25.3. ja arviointityö voi alkaa tiistaina 26.3.
14.12.2023 LausuntoOikeusministeriön ylläpitämällä otakantaa.fi -sivustolla julkaistiin kysely koskien T&K-rahoituksen suunnitelmaa. Tutustu OAJ:n vastauksiin aiheesta!
24.11.2023 LausuntoOpetus- ja kulttuuriministeriön asettaman Varhaiskasvatuksen koulutusten kehittämisfoorumin (VKF) jaostot ovat valmistelleet loppuraporttiin kirjattavia kehittämissuosituksiaan. Foorumin toinen toimikausi päättyy vuoden 2023 lopussa.
10.11.2023 LausuntoOAJ oli kuultavana sivistysvaliokunnassa koskien varhaiskasvatuslain muutosta, jolla säädetään siitä, mitä tietoa lapsille annetusta tuesta on kirjattava varhaiskasvatuksen tietovaranto Vardaan.
27.10.2023 LausuntoOAJ antoi lausuntonsa eduskunnan valtiovarainvaliokunnan sivistys- ja tiedejaostolle. Lausunto käsitteli vuoden 2024 valtion talousarvion lukiokoulutuksen ja ammatillisen koulutuksen hallitusohjelman kirjauksia ja rahoitusta.
20.10.2023 LausuntoOAJ on tyytyväinen siihen, että kasvatuksen ja koulutuksen toimialat jätettiin osittain raskaiden säästöjen ja indeksileikkausten ulkopuolelle. Toisaalta OAJ on tyrmistynyt kaksinaamaiseen politiikkaan, jossa toisella kädellä annetaan, mutta toisella kädellä koulutuksen järjestämisen edellytyksiä heikennetään. OAJ lausui eduskunnan sivistysvaliokunnalle valtion talousarviosta 18.10.2023.
18.10.2023 LausuntoOAJ antoi lausuntonsa Opetushallitukselle koskien aikuisten perustaitojen osaamismerkkejä.
20.09.2023 Lausunto