Ajankohtaista
OAJ pitää hyvänä valmisteltavan olevan kotoutumislain tavoitetta nopeuttaa kototutumisen käynnistymistä, alkuvaihetta ja kototutumispalveluihin pääsyä. On kuitenkin huomioitava, että kotoutuminen on yksilöllinen prosessi, johon ei aina voida ulkopuolelta vaikuttaa.
21.06.2022 LausuntoLakia opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta ja lakia vapaasta sivistystyöstä annettua lakia ollaan muuttamassa väliaikaisesti, koska koronan vuoksi edeltäneen vuoden toteutuneet kustannukset ja suoritteet eivät vastaa todellisia kustannuksia. OAJ kannattaa suunnitelmia.
20.06.2022 LausuntoOAJ pitää hallituksen esitystä toisen asteen kehittämishankkeen tavoitteista oikean suuntaisina ja kannatettavina. Muutosesitystä ei OAJ:n mielestä kuitenkaan pidä nyt antaa, vaan valmistelua pitää jatkaa tiiviissä sidosryhmäyhteistyössä. Erityistä huomiota on kiinnitettävä henkilöstövaikutusten arviointiin.
14.06.2022 LausuntoOppilas- ja opiskeluhuoltolaki on täsmentymässä niin, että opiskelijalle on järjestettävä mahdollisuus saada yhteys opiskeluterveydenhuoltoon arkipäivisin virka-aikana jo saman päivän aikana. Voimassa olevassa lain mukaan yhteys opiskeluterveydenhuoltoon pitää saada arkipäivisin virka-aikana välittömästi. OAJ pitää täsmennystä erittäin tarpeellisena ja uutta sanamuotoa parempana, koska se ei jätä tulkinnanvaraa.
13.06.2022 LausuntoHallituksen esityksessä tekijänoikeuslain uudistukseksi on tunnustettu ja tunnistettu opettajien rooli ja asema. Myös opetustoimintaan liittyviä pykäliä on selkeytetty.
07.06.2022 LausuntoLakia naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta ollaan muuttamassa siten, että tasa-arvosuunnitelmavelvoite laajenisi koskemaan myös varhaiskasvatusta. Lisäksi sukupuoli-identiteettiin ja sukupuolen ilmaisuun perustuvan syrjinnän ennaltaehkäisyä koskeva tasa-arvolain säännös laajennettaisiin koskemaan varhaiskasvatusta. OAJ kannattaa ehdotuksia.
02.06.2022 LausuntoOAJ kannattaa esitettyä yhdenvertaisuuslain muuttamista siten, että yhdenvertaisuussuunnittelu ja yhdenvertaisuuden edistäminen laajenee koskemaan myös varhaiskasvatuksen järjestäjiä ja palveluntuottajia.
02.06.2022 LausuntoOppivelvollisuuslakiin on tulossa muutoksia siinä havaittujen puutteiden korjaamiseksi. OAJ kannattaa kaikkia korjausesityksiä, mutta toivoo, että eduskunnan sivistysvaliokunta tekisi lakiin vielä muutamia täsmennyksiä.
16.05.2022 LausuntoOAJ vaatii, että koulutuksen määräaikaista rahoitusta jatketaan myös tulevilla hallituskausilla. Perustyön vajaata resurssia ei pitäisi joutua paikkaamaan epävarmoilla määräaikaisilla rahoituksilla.
13.05.2022 LausuntoOAJ pitää tarpeellisena, että kuluttajansuojalakiin sisällytetään säännöksiä kuluttajan oikeuksista virhe- ja viivästystilanteissa silloin, kun kyse on henkilöön kohdistuvista palveluista kuten varhaiskasvatuksesta. Lisättävät säännökset lisäävät oikeusvarmuutta ja selventävät olemassa olevaa oikeustilaa.
06.05.2022 LausuntoYhdenvertaisuusvaltuutettu edellyttää kertomuksessaan, että koronapandemian aiheuttamien poikkeusolojen jälkeen pitää kiinnittää erityistä huomiota lasten ja nuorten yksilölliseen tukeen ja opinto- ja opiskelijaohjaukseen. OAJ:n mielestä eduskunnan sivistysvaliokunnan tulisi tarttua pandemian aiheuttamiin oppimisvajeisiin tiukasti ja pikaisesti.
06.05.2022 LausuntoOpetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annettuun lakiin esitetään lisättäväksi säännös erityisavustuksesta varhaiskasvatuksen sekä esi- ja perusopetuksen koulutuksellista tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta edistäviin toimenpiteisiin. OAJ pitää lausunnossaan rahoituslain muutosta tervetulleena. Erityisen hyvänä OAJ pitää sitä, että uudistukseen on otettu mukaan varhaiskasvatus.
06.05.2022 LausuntoOAJ vaatii koulutuksen perusrahoituksen vahvistamista ja esitti eduskunnan sivistysvaliokunnalle useita konkreettisia vaatimuksia siitä, mihin rahaa pitäisi suunnata julkisen taloudessa lähivuosina.
26.04.2022 LausuntoOAJ korosti kasvatuksen ja koulutuksen ratkaisevaa merkitystä yhteiskunnan kokonaisturvallisuuden ja kriisinsietokyvyn rakentamisessa. OAJ oli kuultavana eduskunnan sivistysvaliokunnassa turvallisuusympäristön muutosta koskevasta ajankohtaisselonteosta.
26.04.2022 LausuntoSisäministeriö valmistelee parhaillaan ulkomaalaislakiin muutoksia, joiden tavoitteena on muun muassa nopeuttaa lupamenettelyjä. OAJ muistuttaa lausunnossaan, että lupamenettelyjen nopeuttamisen lisäksi on katsottava kotoutumista kokonaisuutena.
06.04.2022 Lausunto