Ajankohtaista
Kehityspolitiikan ylivaalikautisen selonteon mukaiset Suomen kehitysyhteistyön painopisteet ovat myös OAJ:n näkökulmasta oikeita. Selonteossa korostetaan toimijoiden välistä yhteistyötä, kehityspolitiikan tasavertaisuuteen pyrkivää tavoitetta sekä pitkäkestoisten rakenteellisten muutosten merkitystä. Näitä kaikkia asioita OAJ pitää tärkeinä.
29.11.2021 LausuntoOAJ arvioi, että valmisteilla olevaan opinto- ja tutkintorekisterilain muutokseen sisältyvän oppijanumerorekisterin aikataulu on liian kireä. Lakimuutosten on tarkoitus tulla voimaan vuoden 2022 alusta.
29.11.2021 LausuntoVarhaiskasvatussuunnitelman perusteiden pitää viedä varhaiskasvatusta kohti varhaiskasvatuslain tavoitteita. Luonnos kaipaa OAJ:n mielestä tämän suunnan kirkastamista.
29.11.2021 LausuntoOAJ pitää tärkeänä, että ammatillisten tutkintojen vienti jatkuu koulutusvientikokeilujen jälkeen. Tutkinnon perusteista poikkeaminen ja lupa järjestää perusteista poikkeavia tutkintoja tulee säilyttää ainoastaan niillä koulutuksenjärjestäjillä, joilla on kyseiseen tutkintoon voimassa oleva järjestämislupa sekä toteuttajina kelpoisuusehdot täyttävät opettajat.
26.11.2021 LausuntoOpetus- ja kulttuuriministeriö esittää ylioppilastutkinnon koemaksun nostamista 34 euroon ja kiinteästä tutkintomaksusta luopumista. Muutostarve perustuu oppivelvollisuuden piirissä olevien opiskelijoiden oikeuteen maksuttomaan ylioppilastutkinnon suorittamiseen.
16.11.2021 LausuntoOppilas- ja opiskelijahuollon psykologi- ja kuraattoripalveluiden järjestämiseen on tulossa säädökset henkilöstömitoituksesta. Lisäksi säännökset kuraattorin kelpoisuusehdoista ovat täsmentymässä. OAJ on huolissaan opiskeluhuollon psykologien ja kuraattoreiden riittävyydestä. Järjestön mielestä opiskeluhuoltolaki pitäisikin uudistaa kokonaan.
12.11.2021 LausuntoPerusopetuksen oppilaalta pitää voida evätä opetus kolmeksi päiväksi turvaamistoimena. Rehtorille on annettava oikeus erottaa oppilas kahden viikon määräajaksi ja suorittamattomat jälki-istunnot tulee saada merkitä lukuvuositodistuksiin.
10.11.2021 LausuntoOAJ:n mielestä on perusteltua painottaa oppisopimuskoulutuksen koulutuskorvauksissa nuoria opiskelijoita, joilla ei ole aiempaa toisen asteen tutkintoa. Valmisteilla on väliaikainen asetusmuutos, jonka turvin työnantajalle voidaan maksaa korotettua koulutuskorvausta, jos oppisopimuskoulutuksessa oleva on alle 20-vuotias ja vailla toisen asteen tutkintoa.
05.11.2021 LausuntoNivelvaiheen koulutuksia eli perusopetuksen lisäopetusta, lukiokoulutukseen ja ammatilliseen koulutukseen valmistavaa koulutusta sekä niiden rahoitusta ollaan yhtenäistämässä. OAJ toivoo muutoksia rahoituksen tason yhtenäistämisen toteutustapaan.
02.11.2021 LausuntoValmisteilla oleva tekijänoikeuslain muutos ei saa johtaa tilanteeseen, jossa muut opettajat tai oppilaitos saisivat käyttää vapaasti toisen opettajan tekemiä opetusmateriaaleja ilman, että siitä sovitaan materiaalit tehneen opettajan kanssa erikseen.
02.11.2021 LausuntoHallituksen esitys varhaiskasvatuslain muutoksiksi ei vieläkään sisällä täsmällisiä säädöksiä siitä, millaista tukea lapselle pitää tarjota kullakin tuen kolmesta portaasta. Täsmennyksiä ovat vaatineet OAJ ja useat muut lausunnonantajat.
26.10.2021 LausuntoValtion vuoden 2022 talousarvioon ei ole tulossa merkittäviä muutoksia kasvatuksen ja koulutuksen rahoitukseen. Kasvatukseen ja koulutukseen osoitetaan kertaluontoista rahoitusta ja muutamia pysyviä lisäyksiä, kuten oppivelvollisuuden laajentamisen rahoitus.
21.10.2021 LausuntoValtioneuvosto on laatinut selonteon kotoutumisen edistämisen uudistamistarpeista. OAJ on tyytyväinen selonteon toimenpide-esitykseen hankintoihin laadittavista valtakunnallisista laatukriteereistä.
19.10.2021 LausuntoValmisteilla oleva perhevapaauudistus vaikuttaa myös varhaiskasvatuksen järjestämiseen. Vaikutukset pitää ottaa huomioon ennakolta, jotta voidaan riittävin toimin ehkäistä lasten ja henkilöstön kuormittumista, muistuttaa OAJ lausunnossaan.
12.10.2021 LausuntoOAJ pitää valtioneuvoston sisäisen turvallisuuden selonteon peruslinjauksia kannatettavina. On erinomaista, että nuorten rikoskierrettä ehkäisevä Ankkuritoiminta on laajenemassa entistä vahvemmin kouluihin ja oppilaitoksiin osaksi kiusaamisen vastaista toimintaa, toteaa OAJ lausunnossaan.
28.09.2021 Lausunto