• Opettaja-lehti logo
  • OAJ-areena logo

Opettajien uudet työaikamallit tukevat oppimisen muutosta

02.08.2018 - 00.00 Tiedote
Kuvituskuva

Opetusalalla on meneillään historiallinen työaikamuutos, jonka myötä mahdollisuudet suunnitella oppilaitoksen työtä ja opetusta paranevat. OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen kannattaa sellaista opettajien vuosityöaikaa, joka ottaa palkkauksen perusteena huomioon myös muun työn kuin oppituntien pitämisen.

Useimpien opettajaryhmien palkkaus on perinteisesti perustunut pidettyjen oppituntien ja mahdollisten ylituntien määrään. Työnkuva on muuttunut kuitenkin niin, että opettaja tekee yhä enemmän myös muuta työtä, josta ei usein kuitenkaan saa korvausta. Vuosityöajassa kaikki opettajan tekemä työ luetaan osaksi työaikaa.
 
– Suurin osa kaikkiaan noin 13 000 ammatillisesta opettajasta siirtyy vuosityöaikaan tästä syksystä ja kaikki 10 000 kunnan opetusalan ja Avainta-sopimusalan opettajaa vuoteen 2020 mennessä.
 
– Ammatillisen koulutuksen lainsäädäntö muuttui niin, että oppimista ja siten myös opettajan työtä siirtyi enemmän yrityksiin ja muille työpaikoille. Lisäksi opettajat ja kouluttajat tekevät huomattavan paljon myös muuta kuin opetustyötä. Siksi pelkkiin oppitunteihin perustuva työaika- ja palkkausmalli ei enää vastannut alan käytäntöä, Luukkainen kertoo.
 
– Perusopetuksessa vuosityöaikaa kokeillaan nyt elokuusta lähtien kuudessa kunnallisessa peruskoulussa Helsingissä, Lahdessa ja Vantaalla. Kokeilu on kolmivuotinen, ja arvioimme sen perusteella yhdessä KT Kuntatyönantajien kanssa, onko tarvetta pysyviin sopimusmuutoksiin. Lukion opettajien vuosityöajan kokeiluista neuvottelemme työnantajan kanssa myöhemmin syksyllä, Luukkainen toteaa.
 
Ammatillisten opettajien vuosityöajasta ja peruskoulun opettajien kokeiluista sopiminen kertoo Luukkaisen mielestä kunnan opetusalan toimivista neuvottelusuhteista.
 
– Työntekijät ja työnantaja pystyivät luomaan yhteisen näkemyksen sopimusten muutostarpeista ja uudistamaan sopimuksia alan kehityksen mukaisesti. Prosessi eteni neuvotellen ilman voimakeinoilla uhkaamista, hän korostaa.