-
Ammatillinen oppilaitos 06.06.2024Koulutuspolitiikassa unohdetaan muuttuvat osaamistarpeet
Me ammatillista koulutusta sekä työ- ja elinkeinoelämää edustavat järjestöt olemme huolissamme siitä, että työikäisen väestön mahdollisuudet kehittää osaamistaan kapenevat yhteiskunnassa, etenkin ammatillisessa aikuiskoulutuksessa.
-
Lukio 05.06.2024Opiskelijoiden tukea on vahvistettava lukioissa
Lukiolaki on uudistumassa ja sen osana oppimisen tukea uudistetaan ja lukiolaiset ovat saamassa oikeuden tukiopetukseen. Tämä on ollut OAJ:n pitkäaikainen tavoite. Lakiluonnoksessa on kuitenkin puutteita oppimisen tuen yhtenäistämisen ja lukiokoulutuksen rahoituksen osalta.
-
Työmarkkinat 31.05.2024Voithan sinä myydä jäätelöä
Jyväskyläläinen luokanopettaja Jenny Riivali jää työttömäksi, kun kollegat lähtevät kesälomalle. Hänen määräaikainen työsuhteensa Jyväskylän kaupungilla on voimassa vain toukokuun loppuun ja hän on kesän työttömänä. Hallituksen tekemät sosiaaliturvan heikennykset laittavat Riivalin arjen ahtaalle.
-
Järjestö 29.05.2024Valtakunnallisissa piireissä ja yhdistyksissä puheenjohtajavalintoja
Osassa OAJ:n valtakunnallisissa yhdistyksissä ja piireissä olivat puheenjohtajakaudet katkolla tänä keväänä. SOOLin uudeksi puheenjohtajaksi valittiin Mira Laurinantti. OAJ-YSI:n, OAO:n ja YLL:n puheenjohtajat jatkoivat uudelle kaudelle.
-
Työmarkkinat 24.05.2024OAJ: Lakisääteinen vientimalli tuo enemmän ongelmia kuin poistaa niitä
Lakisääteistä vientimallia pohtinut työryhmä on saanut työnsä päätökseen ja ehdotus lähtee kommentointikierrokselle. Se lukitsee palkankorotuskaton lakiin, mikä on kestämätöntä erityisesti julkisen sektorin ja naisvaltaisten alojen palkkakehityksen kannalta. Lainsäädäntö tuo tullessaan myös merkittäviä tulkintakiistoja, OAJ:n puheenjohtaja Katarina Murto kiteyttää.
-
Koulutuksen rahoitus 23.05.2024Aikuiskoulutustuen tilalle tarvitaan korvaava malli
OAJ:n puheenjohtaja Katarina Murto osallistui 23.5. työministeri Arto Satosen pyöreän pöydän keskusteluun työn ja kouluttautumisen yhteensovittamisesta kasvatusalan ja sosiaali- ja terveysalan sisällä. OAJ pitää välttämättömänä, että aikuiskoulutustuen tilalle valmistellaan malli, joka mahdollistaa muun muassa opetusalalla kouluttautumisen.
-
Laki 22.05.2024Työtuomioistuin laittoi lopun työvuorokikkailulle
Työtuomioistuin totesi tuomiossaan Lempäälän kunnan työvuoroluettelokäytänteiden olleen virka- ja työehtosopimuksen vastaisia. Työtuomioistuimen tuomion myötä Lempäälän kunta joutui muuttamaan toimintaansa sekä maksamaan sakkoja virka- ja työehtosopimuksen tahallisesta rikkomisesta.
-
Sopimusneuvottelut 22.05.2024OAJ jatkaa neuvotteluja ja pysyy tavoitteissaan
OAJ jatkaa neuvotteluja yksityisellä opetusalalla ja pyrkii aktiivisesti hakemaan ratkaisua. JHL:n ja Jytyn saavuttama neuvottelutulos ei vaikuta OAJ:n tavoitteisiin ja etenemiseen.
-
Järjestö 21.05.2024Murto: Akavan tulevassa strategiassa huomioitava keskusjärjestön uusi rooli
OAJ toivoo yhteiskunnan suurten haasteiden näkyvän myös Akavan uudessa strategiassa. Strategiauudistuksen yhteydessä liittojen on hyvä pohtia avoimesti, mikä on keskusjärjestön rooli suhteessa liittoihin.
-
Sopimusneuvottelut 20.05.2024Yksityisen opetusalan jumi ja sovittelu jatkuu
Valtakunnansovittelija Anu Sajavaara jatkoi yksityisen opetusalan työriidan sovittelua viikon 20 lakkojen jälkeen. Osapuolet tapasivat 20.5. tuloksetta. Seuraava sovittelu on koulujen päättäjäisviikolla 27.5.
- Edellinen Edellinen
-
...
- 3
- 4
- 5
- 6
- 7
-
...
- 33
- Seuraava Seuraava