• Opettaja-lehti logo
  • OAJ-areena logo

”Opettajilla on hyvä sydän” – kasassa jo yli 36 000 euroa hyväntekeväisyyteen

16.10.2018 - 00.00 Uutinen
Kuvituskuva

OAJ on tänä vuonna yksi Nenäpäivän pääyhteistyökumppaneista. Keräyksen loppukiri on alkanut.

OAJ on tänä vuonna yksi Nenäpäivän pääyhteistyökumppaneista. Keräyksen loppukiri on alkanut.
Nenähahmon kanssa samaan kuvaan oli tunkua Helsingin Nenäkulmassa, kun lähtölaskenta marraskuiseen Nenäpäivä-hyväntekeväisyystapahtumaan alkoi tänään tiistaina. Varsinaista tempauspäivää vietetään 9. marraskuuta.
 
– Olen erittäin iloinen siitä, että usea OAJ:n yhdistys on päättänyt lähteä mukaan erilaisten hyväntekeväisyystempausten kautta. Samalla olen saanut kuulla yhdistysten jo vuosia jatkuneista perinteistä tehdä hyvää. Opettajilla on hyvä sydän, järjestöasiamies Kaj RaiskioOAJ:stä hehkuttaa.
 
OAJ ja vakuutusyhtiö Turva lahjoittavat jokaisesta viimeistään 8. marraskuuta OAJ:hin liittyneestä jäsenestä 20 euroa Nenäpäivälle. Summalla kaksi lasta saa lukutaidon. Kampanja alkoi toukokuun lopulla.
 
 
Keräys hyvässä vauhdissa
 
Ja hyvin on mennyt. Syyskuun loppuun mennessä uusia OAJ:n jäseniä oli jo 1 680. Lahjoitettava summa on kirinyt yli 36 000 euron 16. lokakuuta.
 
– Mukaan voi edelleen lähteä! Hyväntekeväisyyskassaan voi kerryttää rahaa liittymällä jäseneksi, suosittelemalla jäsenyyttä kollegalle tai perinteisemmin lahjoittamalla OAJ:n Nenäpäivä-lippaaseen, Raiskio sanoo.
 
OAJ:n Nenäpäivä-lippaaseen voi lahjoittaa haluamansa summan verkossa. Nenäpäivälle voi myös lahjoittaa rahaa lähettämättä tekstiviestitse numeroon 16499. Kirjoita tekstikenttään kirjaimet OAJ joko pienin tai suurin kirjaimin. Lahjoituksen arvo on 10 euroa.
 
Hyvää maailman lasten auttamiseksi
 
OAJ:llä on pitkät perinteet hyvän tekemisessä: kehitysyhteistyötä on tehty 1980-luvulta lähtien.
 
– Nenäpäivä on tuttu konsepti päiväkodeista, kouluista ja oppilaitoksista, joten mukaan lähtemisen kynnys oli todella matala. Nenäpäivä on vahva, tunnettu ja turvallinen yhteistyökumppani. Samalla saamme luvan hullutella hyvän asian puolesta, Raiskio täsmentää.
 
Nenäpäivä kerää rahaa maailman lasten auttamiseksi. Tuotto jaetaan yhdeksän järjestön kesken pitkäkestoisiin kehitysyhteistyöhankkeisiin Afrikassa, Aasiassa sekä Etelä-Amerikassa.
 
Tule mukaan:
Lue lisää:
Teksti ja kuvat: Salla Hongisto
Jaa