• Opettaja-lehti logo
  • OAJ-areena logo

Paljonko me halutaan palkkaa – 3000!

24.03.2018 - 17.06 Uutinen
Kuvituskuva

Suuren Narinkkatorin puolikas kaikui tänään satojen ja satojen lastentarhanopettajien ja muun yleisön iloisista kannustushuudoista lastentarhanopettajien palkkauksen parantamiseksi.

Somessa syntyneen laajan ei leikkirahaa -kampanjan vaade lastentarhanopettajien palkaksi on 3000 euroa. Sitä toritempauksen järjestäjät toistivat ja toistivat ja vastaanottavaisella yleisöllään huudattivat.
 
– Hämmentävän huikeaa, että muutamassa viikossa ei leikkirahaa -kampanja on saanut somessa jo yli 14 000 tukijaa, Narinkkatorin puheenvuoronsa aloitti Anitta Pakanen,OAJ:n III varapuheenjohtaja ja LTOL:n puheenjohtaja.
 
Tukijoita riittää silti myös somen ulkopuolella. Oululainen Pakanen oli juuri lentänyt Helsinkiin ja tullut taksilla mielenilmaukseen. Kun taksinkuljettaja oli lentokenttämatkan puolivälissä kuullut, mihin Pakanen on matkalla, hän oli laittanut taksamittarin kiinni ja sanonut, että loppu meneekin sitten firman piikkiin.
  
Lastentarhanopettajien matalat ja palkkataulukon alarajoilla pysyttelevät palkat menevät sen sijaan selvästi kuntien piikkiin niin Pakasen kuin toriyleisönkin mielestä.
 
– Kuntien pitäisi nyt ehdottomasti ottaa lastentarhanopettajan työn vaativuus huomioon ja maksaa peruspalkan lisäksi siitä, kuinka vaativa ja vastuullinen tehtävä on kyseessä. Pedagogian rooli ja työn vaativuus ovat vahvistuneet merkittävästi uuden varhaiskasvatuslain ja -suunnitelman vuoksi, Pakanen sanoi.    
 

Muiden mielenkiinto on iso asia

Paikalla ollut lastentarhanopettajayleisö oli onnellinen ja riemuissaan siitä, että muutkin ovat nyt huomanneet palkan mataluuden ja koulutustason korkeuden.
 
– On iso juttu, että muutkin ovat kiinnostuneet asiasta, jonka me olemme tienneet aina, Lotta Lahtonen, Espoon seudun lastentarhanopettajien tiedottaja kiteytti satojen muiden paikalla olleiden tunnelman. Hänen mukaansa on todella epäoikeudenmukaista, etteivät alan työmarkkinat toimi kuten työmarkkinat yleisesti.

– Ilman muuta työnantajien pitäisi kilpailla palkoilla ja saada siten päteviä lastentarhanopettajia, joista nyt on kova pula, hän sanoi.
 

”Palkkaa mä metsästän, tahdon saada suuren”

Kun melkoinen viima oli jo puhallellut laakealla torilla, yleisö innostettiin laulamaan ”Palkkaa mä metsästän, tahdon saada suuren, enkä pelkää ollenkaan” tutun Leijonaa mä metsästän -laulun sävelin.

Puheenvuoron Narinkkatorilla piti myös Helsingin kasvatuksen ja koulutuksen apulaispormestari Pia Pakarinen. Hän sanoi olevansa vilpittömästi sitä mieltä, ettei lastentarhanopettajan palkka – erityisesti uuden varhaiskasvatussuunnitelman jälkeen – vastaa työn vaativuutta.
 
– Teen kaikkeni, minkä pystyn, asian eteenpäin viemiseksi. Me pyrimme saamaan kaupungin palvelukseen lisää päteviä lastentarhanopettajia, hän sanoi puheessaan.
 
Aivan kaikkein nopeimpaan asioiden korjaantumiseen ei ehkä kannata tuudittautua, sillä hän kertoi myöhemmin myös, että kaikkein ensimmäiseksi kaupungin pitää katsoa laajemmin, missä kaikkialla palkkakuoppia on.
 
– Kaupungilla on 38 000 työntekijää, palkkatason selvittämisestä täytyy lähteä liikkeelle.  
 

Kollektiivinen palkankorotuspyyntö ja uusi mielenilmaisu

VTM Pauliina Seppälä kertoo suuriin mittasuhteisiin jo nyt yltäneen somekampanjan alkaneen hänen omasta turhautumisestaan pääkaupunkiseudun kuntien yhteiseen ”herrasmiessopimukseen”, jonka mukaan ne eivät kilpaile lastentarhanopettajien saatavuudesta nostamalla palkkoja. Pula pätevistä lastentarhanopettajista on pääkaupunkiseudulla kova.
 
– Ensin mukaan tulivat omat Facebook-kaverini ja muita yhteiskunnallisesti asiasta kiinnostuneita ja sitten lastentarhanopettajia, lasten vanhempia ja monia muita. Kaikki halukkaat ovat päässeet mukaan ryhmiin, joissa vastuualueet ovat muodostuneet selkeiksi ja tiimit toteuttavat eri asioita. Itse en halua olla vetäjä enkä minkäänlainen määrääjä. Mutta kun 10.000 ihmistä ryhtyy toimeen, rupeaa tapahtumaan, johtajaa ei tarvita, vuoden 2016 akavalaiseksi yhteiskuntatieteilijäksi nimetty Pauliina Seppälä sanoo.   
 
Seuraavana ei leikkirahaa -kampanjan toimenpidelistalla ovat vuorossa kollektiivinen palkankorotuspyyntö, paljon somemateriaalia, tiedotteita, kuvia ja grafiikkaa ja uusi iso mielenosoitus 21.4.
 
–  Varainkeruu tarkoittaa sitä, että saisimme peitetyksi kampanjan materiaalikulut, mainonnan ja esimerkiksi tällaisten mielenilmaisujen sähkökulut.
 
– Kollektiivisella palkankorotuspyynnöllä tarkoitamme sitä, että teemme nettiin materiaalin, jolla lastentarhanopettajat pyytävät esimiehiltään palkan korottamista 3000 euroon. Pyyntö kylläkin jätetään esimiehille, joiden omakaan palkka ei usein ole 3000 euroa, vaikka huomattavasti suurempi sen pitäisi olla, Pauliina Seppälä huokaa.  
 
Teksti: Airi Vuolle
Kuva: Leena Koskela