• Opettaja-lehti logo
  • OAJ-areena logo

Sopu irtisanomiskiistaan – OAJ:n järjestölliset toimet keskeytetään välittömästi

26.10.2018 - 15.40 Uutinen
Kuvituskuva

Työmarkkinoiden keskusjärjestöt ovat hyväksyneet Sipilän hallituksen 25.10. tekemän esityksen irtisanomiskiistan ratkaisuksi ehdollisena. Sen myötä myös OAJ:n järjestölliset toimet keskeytetään välittömästi ja ne lopetetaan kolmikantaisen jatkovalmistelun alettua.

– Saavutettu sopu osoittaa neuvottelutien voimaa. Eriarvoistava lainmuutos saatiin torjutuksi järjestöjen yhtenäisyyden ja joukkovoiman ansiosta, puheenjohtaja Olli Luukkainen toteaa.
 
– Toivottavasti näitä konflikteja ei enää tarvita, vaan hallitukset jatkossa neuvottelevat työelämän muutoksista yhdessä työmarkkinaosapuolten kanssa. Maassamme on pitkä sopimisen perinne, jolla on luotu vakautta, kasvua ja hyvinvointia. Työehtosopimusten ja lainsäädännön pitää toki kehittyä työelämän muutoksen myötä, mutta se ei voi tapahtua sanelemalla eikä etenkään naisvaltaisten alojen asemaa heikentämällä, Luukkainen tähdentää.
 
– On hyvä, että Sipilän hallitus lopulta oli valmis hakemaan ratkaisua vaikeaan tilanteeseen. Tulevien hallitusten on tärkeä muistaa, että koulutukseen, osaamiseen ja tutkimukseen panostaminen on paras ja vaikuttavin keino edistää työllistymistä, Luukkainen muistuttaa.

Ratkaisu kelpasi OAJ:lle

OAJ:n hallitus oli jo aiemmin iltapäivällä 26.10. hyväksynyt osaltaan ehdotuksen sillä edellytyksellä, että lainsäädäntömuutoksiin liittyvät hallituksen esitykset valmistellaan kolmikantaisesti.
 
Hallitus muutti kiisteltyä työsopimuslain muutosta niin, että yrityskoko poistettiin lakiesityksestä. Hallitus täydensi vielä esitystään taustamuistiolla, joka täsmensi esityksen perusteita.
 
Hallituksen esitykseen sisältyi muutetun irtisanomissäädöksen ohella karenssiajan lyhentäminen, aktiivimallin aktiivisuusperusteiden uusiminen ja omaehtoisen työnhaun mallin valmistelu työttömyysturvan vastikkeellisuuden toteuttamiseksi siirryttäessä maakuntamalliin. Aktiivimallia korjataan ja omaehtoisen työnhaun mallia valmistellaan kolmikantaisesti.