Jos yliopisto alistetaan palvelemaan ulkopuolelta asetettuja tavoitteita, hukataan Janne Saarikiven mielestä yliopiston mahdollisuudet toimia yhteiskunnallisen kehityksen kriittisenä tarkastelijana.
Helsingin yliopiston suomalais-ugrilaisten kielten tutkija Janne Saarikivi puhui perjantaina 16. marraskuuta OAJ:n yliopistopäivillä Helsingissä Akavatalossa otsikolla Sivistys ja kulttuuri vai innovaatio ja kasvu? Yliopistot tienhaarassa.
Yliopistoa koskevat strategiat vannovat kasvun, nopean valmistumisen ja innovaatioiden nimeen.
Janne Saarikiven korvaan tavoitteet kalskahtavat vierailta. Hän kysyy, nouseeko yliopiston voima sivistyksestä, vai viitoittavatko tien rankingit, firmat ja ministeriön vaatimukset.
Saarikiveä ärsyttää, että yliopistonkin toiminta yritetään valjastaa palvelemaan Suomen talouskasvua.
– Talouskasvun käsite on hyvin nuori ja ongelmallinen, sillä asioille voi laskea hinnan tsiljoonalla eri tavalla. Sen sijaan yliopisto syntyi noin 1000 vuotta sitten. Siitä ajasta murto-osa on ajateltu, että talouskasvu on tärkeä arvo, jota myös yliopiston pitäisi palvella, Saarikivi kummastelee.
Sitä paitsi yliopisto ei voi olla naimisissa valtion päämäärien kanssa, koska sen tehtävä on päinvastainen: tarkastella kriittisesti yhteiskunnan kehityskulkuja ja vaikuttaa niihin.
Konsulttikieli korpeaa
Kielitieteilijänä Saarikiveä ärsyttää muotisanoja vilisevä konsulttikieli.
– Kun ministeriöiden mietinnöissä alkaa vilahdella entistä tiuhempaan innovaatiostrategia tai joku muu uusi muotisana, mietin, miten kauan kestää, että sanalle puistellaan päätä ja naureskellaan.
Yliopiston henkilöstön ja ministeriön strategiapuheen välillä on kuilu, eikä suurin osa opettajista tunnista siitä omaa työtään.
– Esimerkiksi oma työni ei suuntaudu erityisesti kahteen asiaan, joista paljon puhutaan. Se ei suuntaudu siihen, että Helsingin yliopisto olisi paras jossakin rankingissa tai että Suomi pitäisi saada nousuun. Pikemminkin haluan vastata opiskelijoiden tarpeisiin ja osallistua kansainvälisen tiedeyhteisön toimintaan.
Yliopistoista on viime vuosina vähennetty hallintohenkilökuntaa rankalla kädellä. Se on tarkoittanut sitä, että tutkijoille ja opettajille on valunut entistä enemmän töitä.
– Itse olen onneksi anarkistinen luonteeltani, enkä siksi ole häiriintynyt kovin paljon tästä kehityksestä. En usein yritäkään tehdä asioita piirun tarkasti oikein, ja jätän monet asiat kokonaan tekemättä, Saarikivi sanoo.
Kriittistä välimatkaa
Saarikiven mielestä ajatus siitä, että kansakunta ja yliopisto ovat samassa veneessä soutamassa samaan suuntaan, on kaukana yliopiston eetoksesta.
Yliopisto-opiskelu perustuu ajatukseen siitä, että ihmiset ovat yksilöitä. Yliopiston tehtävä on kasvattaa ihmisen itsenäisyyttä ja kriittisyyttä. Tällaista ihmistä on hankala hallita muotisanoilla.
– Yliopistossa opiskelleen ihmisen tunnistaa siitä, että hän osaa asettaa asiat suhteisiinsa ja pystyy suhtautumaan niihin kriittisesti.
Opetuksen ja tutkimuksen ohella Saarikivelle arvokasta on myös yhteiskunnallinen vaikuttaminen, ja hän on työskennellyt esimerkiksi vähemmistökieliyhteisöjen säilymisen puolesta Venäjällä.
Tieteellisten julkaisujen rinnalla Saarikivi kirjoittaa myös kolumneja.
Aikaa harhailulle
Saarikivi haluaa kyseenalaistaa myös kiireen valmistua ammattiin.
– Kun tulin opiskelemaan Helsingin yliopistoon 26 vuotta sitten, meille kerrottiin opiskelijoiden infotilaisuudessa, että humanistisesta tiedekunnasta ei ole mitään kiirettä pois. Matti Klinge kehotti meitä käymään naapuriaineiden kursseilla ja painotti, että myös opiskelijaelämälle ja kuutamokävelyille tulee olla aikaa.
Paljon on muuttunut niistä ajoista.
– Nyt pitää jo aamusta polkea kuntopyörää, ja syödä energiapuuroa, että jaksaa rynnätä suorittamaan tärkeisiin tavoitteisiin tähtääviä toimia.
Saarikivi muistuttaa universitas-sanan etymologiasta: se tarkoittaa yleisoppilaitosta.
– Opiskelijalla pitää olla myös aikaa myös harhailla ja etsiä sitä, mikä on itselle tärkeää – ihminen kun haluaa olla muutakin kuin tehtäviä suorittava tai tulosta tahkoava kone.
Lue myös
Opetusansiot eivät edistä yliopistonopettajien uraa – selkeämmät urapolut parantaisivat hyvinvointia
Teksti: Tiina Tikkanen
Kuva: Linda Tammisto