• Opettaja-lehti logo
  • OAJ-areena logo

Aluehallintovirasto: Vuosityöaikasopimuksessa ei moitittavaa

27.08.2019 - 17.07 Uutinen
Kuvituskuva
Vuosityöaikasopimukseen on kirjattu, että sitomatonta työaikaa pitää resursoida opettajalle todellisen tarpeen mukaan.

Aluehallintovirasto ei näe valtakunnallisessa ammatillisen koulutuksen vuosityöaikasopimuksessa moitittavaa. OAJ:n neuvottelujohtaja korostaa, että sopimuksen virheellisiin tulkintoihin pitää puuttua viipymättä.

Ammatillisen koulutuksen vuosityöaikasopimuksessa ei Etelä-Suomen aluehallintoviraston (avi) mukaan ole moitittavaa. Aville ei myöskään kuulu kunnallisen viranhaltijalain valvonta. 

Näin todettiin tänään Etelä-Suomen aluehallintoviraston, OAJ:n ja KT Kuntatyönantajan välisessä sidosryhmätapaamisessa, jossa käsiteltiin muun muassa Etelä-Suomen aluehallintoviraston työsuojelutarkastajan kesällä antamaa Stadin ammatti- ja aikuisopistoa koskevaa raporttia. Raportissaan avi otti kantaa oppilaitoksessa työskentelevien opettajien työehtoihin. 

–Henkilöstön yhdenvertainen kohtelu on meille erittäin tärkeä asia. Siksi halusimme selvittää perusteellisesti, mistä asiassa on kyse. Täytyy tutkia ennen kuin hutkitaan, OAJ:n neuvottelujohtaja Petri Lindroos sanoo. 

Sopimus ei syrji

Tapaamisessa käytiin Lindroosin mukaan hyvässä hengessä järjestelmätasolla läpi asiaa, johon työsuojelutarkastus liittyi. Sopijaosapuolet toivat esille toimialan yleisiä käytäntöjä ja sitä, millä tavoin työehtosopimusta on tarkoitettu noudatettavaksi työpaikalla.

– Emme siis käsitelleet pelkästään yksittäistapausta vaan keskityimme siihen, onko aluehallintoviraston näkemyksen mukaan sopimuksessa jotain sellaista, joka on jo lähtökohtaisesti syrjivää. Tällaista aluehallintovirasto ei sopimuksesta löydä. Kävi ilmi, että tarkastusraportti perustui aluehallintoviraston saamiin osin virheellisiin ja riittämättömiin tietoihin ja että viranhaltijoita koskevien tapausten valvonta ei edes kuulu avin toimivallan piiriin, Lindroos sanoo.

Aluehallintoviraston työsuojeluviranomainen on peruuttanut aiemmin antamansa tarkastuskertomuksen, koska se ei kuulu hänen toimivaltansa piiriin. Sopimusten sisällön sijaan aluehallintovirastot tarkastelevat sitä, onko työnantajan toiminta syrjivää eli että miten työnantaja soveltaa sopimusta. 

– Työnantajan toiminta voi johtaa sopimuksesta riippumatta siihen, että työntekijöitä ei kohdella yhdenvertaisesti. Tällaisiin tapauksiin luottamusmiesten tulee puuttua aina, kun sellaisia tulee ilmi, Lindroos sanoo.

Tasapuolisuus on työnantajan vastuulla

Etelä-Suomen aluehallintoviraston työsuojelulakimies Aki Eriksson muistuttaa, että työnantaja on aina velvollinen huolehtimaan tasapuolisesta kohtelusta. Tämä velvollisuus on myös silloin, kun työnantaja järjestelee työtä työehtosopimuksen raameissa, omien tarpeidensa mukaan.

Vuosityöaikasopimukseen on kirjattu, että sitomatonta työaikaa pitää resursoida opettajalle todellisen tarpeen mukaan.

–Sitomattoman työajan prosentin pitää vastata todellista tarvetta, kuten sopimuksessa sanotaan. Eli jos kaksi opettajaa tekee täsmälleen samaa työtä erilaisilla sitomattoman työajan prosenteilla, sopimusta sovelletaan väärin, Lindroos sanoo.

Vääriin sopimustulkintoihin puututaan

Kunnalliset ammatilliset oppilaitokset siirtyvät vuosityöaikaan viimeistään elokuussa 2020. Petri Lindroos korostaa, että etenkin alkuvaiheessa on tärkeää olla tarkkana, että sopimusta sovelletaan oikein. 

– Osassa oppilaitoksia työaikajärjestelmän muutos on sujunut sulavasti, ja heti alussa on löytynyt mielekkäät ja toimivat tavat esimerkiksi suunnitella ja seurata työaikaa. Toisissa oppilaitoksissa siirtyminen uuteen on aiheuttanut enemmän kitkaa ja sopimusta on jopa sovellettu väärin. Näihin tapauksiin OAJ pyrkii puuttumaan viipymättä, Lindroos sanoo. 

Parhaillaan OAJ:ssä valmistellaan tavoitteita tulevalle sopimusneuvottelukierrokselle. 

– Ammatillisen koulutuksen vuosityöaikasopimus on ollut käytössä vasta vähän aikaa, ja siinä on vielä kehitettävää. Uskonkin, että tulevalla neuvottelukierroksella vuosityöajan kehittäminen on meille yksi keskeinen painopiste, Lindroos sanoo.

Verkossa vastauksia vuosityöaikakysymyksiin

  • Kunnalliset ammatilliset oppilaitokset siirtyvät vuosityöaikaan 1.8.2020 mennessä. Mistä on kyse? OAJ:n Työelämäopas vastaa moneen kysymykseen. 

  • Perusopetuksessa on käynnissä viimeistään vuonna 2023 päättyvä vuosityöaikakokeilu, jossa on mukana noin 200 opettajaa. Lue lisää perusopetuksen vuosityöaikakokeilusta

 

Uutista päivitetty 30.8.2019 klo 14.29: Lisätty Aluehallintoviraston sidosryhmäntiedotteesta lakimies Aki Erikssonin kommentti sekä tieto työsuojelutarkastajan aiemmin tekemän raportin perumisesta.

Teksti: Heikki Pölönen

Kuva: Leena Koskela