• Opettaja-lehti logo
  • OAJ-areena logo

Educa-messut käyntiin – Luukkainen korostaa tapahtuman merkitystä opettajien täydennyskouluttajana ja yhteisönä

25.01.2019 - 11.40 Uutinen
Kuvituskuva

Suomen johtavassa opetus- ja kasvatusalan tapahtuma järjestetään Messukeskuksessa 25.–26. tammikuuta. Teemana on tänä vuonna Opettaminen – viestintää ja vuorovaikutusta. Ne ovatkin avainroolissa opettajien ja opetusalan esimiesten työssä.

Opetusalan valtakunnallinen koulutustapahtuma Educa-messut pyörähti virallisesti käyntiin OAJ:n puheenjohtajan Olli Luukkaisen puheella monisatapäiselle yleisölle.

Luukkainen kehui avajaispuheessaan messujen korkeatasoista ohjelmaa. Suomen johtavassa opetus- ja kasvatusalan tapahtumassa korostuvat tänä vuonna vuorovaikutuksen ja viestinnän teemat. Myös hyvinvointi on laajasti esillä.

– Educa on oivallinen mahdollisuus täydennyskouluttautua. Samalla Educa on foorumi tavata tuttuja ja verkostoitua, Luukkainen tiivisti.

Ajankohtaisen äärellä

Suomen suurin koulutusalan tapahtuma kokoaa tuhansia opettajia, opetusalan johtajia, asiantuntijoita ja yhteistyökumppaneita laadukkaan ohjelman ja opetusalan ajankohtaisten asioiden äärelle. Perjantaina aamulla ennakkorekisteröityneitä oli jo lähes 16 000.

Lauantaina luvassa on muun muassa puolueiden vaalitentti, joten ohjelma sopii muillekin kuin opettajille. Rekisteröityminen on ilmaista, ja onnistuu Messukeskuksen Educa-sivulla.

Oma esimerkkikin on viestintää

Puheessaan Luukkainen esiin, että opettaja ja päiväkodin, kodin ja oppilaitoksen esimies on aina myös viestijä.

– Oma esimerkki ja tapa viestiä vaikuttavat merkittävästi, hän huomautti.

Someviestintä onkin laajasti esillä Educassa on tänä vuonna, Luukkainen vinkkasi.

#Kannustusryhmä-hanke jatkuu

Educan viestintäteemoihin liittyen Luukkainen nosti esiin myös sen, että #Kannustusryhmä-hanke saa jatkoa – erityisesti niin, että viestinnän merkitys siinä kasvaa.

Hanke on tasavallan presidentti Sauli Niinistön käynnistämä. Sen tavoitteena on tehdä tunnetuksi ja saattaa käyttöön hyväksi koettuja keinoja, joilla kiusaamista on saatu vähennettyä. Tavoite on siirtää ajattelua ja toimintaa kiusaamisesta kannustamiseen.

Luukkainen pohti puheessaan myös sitä, että tänä vuonna Educassa on myös poliittista sähköä tavallista enemmän, koska eduskuntavaalit ovat edessä huhtikuussa. Lauantaina politiikan kärkikaarti nimittäin kokoontuu keskustelemaan koulutuksen tulevaisuudesta kello 11.30 Visio-lavalle. Keskustelua voi seurata livenä Facebook-sivullamme.

Educa2020 kutsuu! Rekisteröidy ja tutustu ohjelmaan!

Suomen suurin opetusalan tapahtuma Educa täyttää 25 vuotta! Juhlavuoden Educa järjestetään 24.–25.1.2020, ja pääteemana on hyvinvointi opinpoluilla, työssä ja elämässä. Ohjelma on nyt julkaistu Educa2020-sivulla.

Rekisteröidy Educaan!


Teksti: Salla Hongisto
Kuva: Leena Koskela